Keväällä 1944 oli päädytty arvioon, että vihollinen suorittaisi maihinnousun RTR 13Fn lohkolle, Viteleen ja Tuulosjoen väliselle rannikolle. Arvio muuttui todeksi 23. kesäkuuta, kun neuvostoliittolainen 70. merijalkaväenprikaati nousi maihin Laatokalta kolme kilometriä Tuulosjoen suusta lounaaseen.
Kirkon ympärillä olleen hautausmaan ja sankarihautausmaan venäläiset ovat tuhonneet täysin. Alue on nykyisin puisto ja siellä kasvaa puita mutta kaikki hautakivet samoin kuin sankaripatsas tuhottiin neuvostoaikana. Tuhotun sankaripatsaan tilalle pystytettiin uusi muistomerkki vuonna 1992.
Talvisodassa kaatui 54 sakkolalaista, joista useimmat menettivät henkensä oman Suvantonsa rantamilla hyökkääjää torjuessaan. Heidät haudattiin kirkon viereen, jonne oli haudattu myös vuoden 1918 sankarivainajat.
Terijoen alueen pitkät hiekkarannat ja aurinkoinen sää houkuttelivat kesänviettäjiä ja pietarilainen yläluokan varakkaat kauppiaat ja virkamiehet ryhtyivät rakentamaan huviloita Terijoelle ja sen lähikyliin Kuokkalaan ja Raivolaan, joihin Pietarista pääsi kesällä kätevästi junalla monta kertaa päivässä.
Kävelin Ihantalan sankarihautausmaalle ihmetellen. Linnut lauloivat ja aurinkoinen kesäpäivä oli lämmin ja tunnelma rauhallinen. Oli vaikea uskos, että täällä oli käyty pohjoismaiden suurin taistelu. Sodassa tuhoutunut puusto oli kasvanut uudelleen täyteen mittaan eikä mikään muistuttanut taisteluista.
Johanneksen keskustassa sijaitsee jatkosodan sankarivainajien sankarihautausmaa, johon on haudattu 227 sankarivainajaa. Vuonna 1992 sankarihautausmaalle laitettiin luonnonkivinen muistomerkki, jossa lukee: ”Sodan uhrien muistolle” mutta aluetta ei ole merkitty tai rajattu eikä missään ole tietoa, että paikka on sankarihautausmaa.
Pitää paikkansa, että olen kirjoittanut ja edelleen kirjoitan Sotavainajien muiston vaalimisyhdistykselle raportteja sankarihautausmailta ja laitan valokuvia ja he jakavat ne edelleen pitäjäseuroille mutta kukaan edellä mainittu ei maksa minulle tästä. Virallinen työnantajani, jolle työskentelen Pietarissa elokuun loppuun saakka ei ole millään tavalla mukana tässä sankarihautausmaa projektissa.
Talvisodan puolustuslinja, Mannerheim-linja, kulki Johanneksen kautta. Rintaman läheisyyden vuoksi pitäjästä oli heti sodan sytyttyä alettu evakuoida ihmisiä ja karjaa. Latoihin kerätty sato oli puitu öisin, pakattu junan vaunuihin ja viety pois samoin kuin polkupyörät ja ompelukoneet. Kun sellutehtaan veturia vietiin pois, sen jäljessä oli laite, joka irrotti ja väänsi ratakiskot. Viestimiehet purkivat jopa puhelinlangat teiden varsilta käytettäväksi muualla. Johannes oli enää vain riisuttu versio itsestään.
Yövyin kivassa melko uudessa hotellissa Suomenlahden rannalla, jonkun matkan päässä Koivistosta. Illalla nautiskelin hyvästä ruoasta ja otin myös lasillisen kuohuvaa ja katselin, kun aurinko laskiessaan värjäsi taivaan oranssin sävyihin. Kesäyöt ovat kauniita, joten en pitänyt kiirettä mutta puolilta öin suuntasin nukkumaan.
Aamulla maisema näytti eriltä mutta taas niin kauniilta!
Kun sain Kivennavalla paikat kuntoon, pakkasin raivaussahan Nivaan ja huristelin Valkjärvelle, jonne matkaa on reilut 40 kilometriä. Sankarihautausmaalla katsoin vain paikat, jotta tiesin mikä minua seuraavana aamuna odottaisi, kun aloittaisin työt.