Sodan uhrien muistolle 

Johannes sijaitsi Viipurinlahden itärannalla Viipurin ja Koiviston välissä. Alue itsenäistyi Viipurista vuonna 1859, jolloin pitäjästä alettiin käyttää Johannes-nimeä. Johanneksen asukasluku vuonna 1939 oli 10 303.

Olin ollut yötä Viipurissa, josta Johannekseen on matkaa 25 kilometriä. Hyväkuntoista tietä pitkin oli ilo ajella, kun matka sujui puolessa tunnissa. 

Johanneksen keskustassa sijaitsee jatkosodan sankarivainajien sankarihautausmaa, johon on haudattu 227 sankarivainajaa. Vuonna 1992 sankarihautausmaalle laitettiin luonnonkivinen muistomerkki, jossa lukee: ”Sodan uhrien muistolle” mutta aluetta ei ole merkitty tai rajattu eikä missään ole tietoa, että paikka on sankarihautausmaa. 

Johanneksen kirkko

Arkkitehti G. Wileniuksen suunnittelema punatiilikirkko valmistui Johannekseen vuonna 1888 mutta kirkko tuhoutui talvisodassa, niin että vain perustukset jäivät. Noille kirkon perustuksille venäläiset rakentavat nyt uutta kirkkoa. Katsoin kirkon rakennustyömaata vain tieltä, sillä portit alueelle olivat kiinni, kun oli sunnuntai.

Sankarihautausmaalla

Tien toisella puolella on sankarihautausmaa, jonne suuntasin kulkuni. Syksyllä käydessäni itkin, kerätessäni kokonaisia roskapusseja sankarihautausmaan alueelta. Nyt heinä oli niin pitkää, että muistomerkkiä tuskin erotti heinien seasta.

Käynnistin raivaussahan ja leikkasin heinän, jonka jälkeen haravoin ja vedin heinät kevytpeitteellä jonkun matkan päähän puiden alle. Muistomerkkiä vastapäätä tien reunaan oli jostain tuotu kasa pari-kolme metristä pajuja, jotka kiskoin myös kauemmaksi.

Kun sankarihautausmaan alue näytti hyvälle, laitoin muistomerkille kukat ja pidin hiljaisen hetken.

Olin jo valmis lähtemään, kun vanhempi naishenkilö tuli anteeksi pyydellen kysymään olisiko minulla hetki aikaa vastata häntä askarruttavaan kysymykseen. Nainen kertoi, että häntä on jo vuosia vaivannut mikä kyseinen muistomerkki on. Kerroin, että paikka on suomalaisten sankarihautausmaa, jonne on haudattu 227 sankarivainajaa. Naisen oli vaikea ymmärtää, että jalkojemme alle oli haudattu sotilaita, eikä muistomerkkiä ollut vain pystytetty kuolleiden sotilaiden muistoksi. Kun juttutuokiomme päättyi ja lähdin ajelemaan, mietin – eikö sodasta ole jo riittävän kauan aikaa, eikö jo viitsisi venäjän puolellakin jo kertoa totuus ja pystyttää sankarihautausmaille info-taulut, jotta ihmiset tietäisivät mistä on kyse.