Pohjoismaiden suurin taistelu 

Ihantala oli kirkonkylä Viipurin maalaiskunnan pohjoisosassa. Ihantala muistetaan jatkosodan torjuntataisteluista, joiden seurauksena kirkonkylä tuhoutui täysin.

Talin–Ihantalan taistelu käytiin jatkosodassa Suomen ja Neuvostoliiton joukkojen välillä kesällä 1944. Talin ja Ihantalan kylien alueella, 8–14 kilometriä Viipurista pohjoiseen ja koilliseen, käyty kamppailu on Pohjoismaiden historiassa suurin koskaan käyty taistelu. Tähän Pohjoismaiden historian suurimpaan taisteluun osallistui eri vaiheissa yhteensä noin 50 000 suomalaista ja noin 150 000 neuvostoliittolaista sotilasta.

Taivas repesi kesäkuun 9. päivän aamuna kello 5.55, kun sadat pommi- ja maataistelukoneet hyökkäsivät suomalaisten pääpuolustuslinjaa vastaan. Noin 2 000 tykkiä ja heitintä tulitti vain kahdeksan kilometrin levyistä kaistaa Valkeasaaressa. Ilmatila oli hyökkääjän hallussa, ja jalkaväen osalta sillä oli kuusinkertainen ylivoima.

Tykistön tulitusta kesti koko päivän. Epämääräinen mutta jatkuva kumina kuului Viipuriin asti, missä ihmiset valtasi pelokas epätietoisuus.

Varsinainen yleishyökkäys alkoi seuraavana aamuna ja tulivalmistelu oli vielä aikaisempaakin rajumpi. Etulinjan joukot menettivät kahden päivän aikana puolet miesvahvuudestaan. Pelko muuttui pakokauhuksi.

Kymmenessä päivässä oli vetäydytty sata kilometriä. Tätä on kutsuttu Kannaksen halkijuoksuksi. Enää ei voitu peräytyä kilometriäkään. Savonjousi oli juuri nimitetty Kannaksen suurhyökkäyksen pahimman avausryöpyn niskaansa saaneen ja hajalle menneen 10.divisioonan komentajaksi. Uusi komentaja saapui rivistöjen eteen ja katsasti ne hitaasti kävellen ruodusta ruotuun. Sitten hän piti puheen, joka tuntui varpaissa asti. 

Tästä ei sitten peräännytä, hän sanoi, ei nimittäin voida. Siellä on seuraavassa linjassa äitimme, siskomme, lapsemme ja vanhempamme, koko avoin Suomen sydän. Tähän kuollaan. Minä olen tullut tänne kuolemaan. Juoksut on juostu, hyvät veljet. Nyt on aika olla taas suomalainen maan puolustaja. Jos joku pakenee, minä olen itse pidättämässä, näin on minun osani ja arpani.

Totuus lyötiin kuivan karskisti äkkiä jokaisen silmän eteen. Ei puhunut sotahullu, vaan sotilas ja järkevä realisti, jolle oli annettu tehtävä.

Suomalainen kenttätykistö ampui kahdessa viikossa noin 120 000 laukausta ja kiivaimpana taistelupäivänä 3. heinäkuuta yli 12 000 laukausta. Monen tykin putki yksinkertaisesti kului loppuun kiivaan tulituksen takia. 

Ihantala kesti, mutta hinta oli kova. Suomi menetti 1350 kaatuneena ja 7 000 haavoittuneena. Vastapuolen menetykset olivat moninkertaiset.

Sankarihautausmaalla

Kävelin Ihantalan sankarihautausmaalle ihmetellen. Linnut lauloivat ja aurinkoinen kesäpäivä oli lämmin ja tunnelma rauhallinen. Oli vaikea uskos, että täällä oli käyty pohjoismaiden suurin taistelu ja myös sankarihautausmaan alue tuhoutui taisteluiden seurauksena. Sodassa tuhoutunut puusto oli kasvanut uudelleen täyteen mittaan eikä mikään muistuttanut taisteluista.

Sankarihautausmaan heinä oli lyhyttä, joten kiersin ja katsoin paikat ja laitoin muistomerkille kukat ja pidin hiljaisen hetken.

Matka jatkuu

Sankarihautausmaan vieressä on välirauhan aikana venäläisten toimesta puretun Ihantalan entisen kirkon perustukset ja portaat. Portaiden viereen pitäjäseura pystytti infotaulun vuonna 2013 mutta nyt siitä oli irrotettu, sekä kirkon kuva, että tekstilaatta.

Kävelin kirkolta hiekkatietä pitkin eteenpäin ja kävin katsomassa maisemia Ihantalajärven rannalla. Paluumatkalla kiersin toista kautta takaisin ja näin isoja kivenlohkareita ja mieleeni muistui yksi muistelma Ihantalan taisteluista, jossa kerrottiin, että maastossa oli suuria kivenlohkareita, joiden alta etsittiin suojaa tykistökeskitysten ja ilmahyökkäysten aikana.