Sortavala

Sortavalan sankarihautausmaahan on haudattu 452 sankarivainajaa.
Uudemman tutkimuksen mukaan haudattuja on enemmän, sillä sankarivainajia siirrettiin myös väliaikaishaudoista kotiseudun sankarihautausmaahan. Luetteloa tarkennetaan, täydennetään ja korjataan edelleen tarpeen mukaan.

Kirkkopuistosta sankarihautausmaa

Sortavalan Kisamäelle valmistui kirkko 1800-luvun alussa. Sortavalan kirkkokummun ja Evankelisen Seuran talon väliselle tasaiselle tontille kasvoi vuosikymmenien aikana rauhaisa kirkkopuisto, jossa kasvoi suuria kuusia, jotka tarjosivat kesällä viilentävän varjon. Puistossa oli kaivo ja penkkejä käytävien varsilla, joissa kauempaa hevosella tai soutamalla kirkkoon saapuneilla oli tapana levähtää ennen jumalanpalvelusta.

Sodan sytyttyä kyseinen alue vihittiin sankarihautausmaaksi, talvisodan ensimmäisinä päivinä vuonna 1939. Ensimmäiset sankarivainajat haudattiin molemmin puolin puiston keskikäytävää ja puiston puusto ja käytävät säilytettiin melkein entisellään. Sortavalan kirkko tuhoutui pommituksessa helmikuun toisena päivänä 1940, jonka jälkeen väliaikaiseksi kirkoksi tuli Evankelisen Seuran sali, jossa myöhemmin suoritettiin myös sankarivainajien siunaamiset. Sankarihautausmaalle pystytettiin vuonna 1940 korkea valkoinen risti ja jokaiselle haudalle asetettiin pieni puinen valkea risti, jossa oli sankarivainajan nimi. Tänne haudattiin kaikki Sortavalan sankarivainajat jatkosodan loppuun saakka.
Sortavalassa luterilaisten ja ortodoksien isänmaalliset tilaisuudet ja sankarihautaukset olivat yhteisiä ja samaan sankarihautausmaahan haudattiin molempien kirkkokuntien edustajia.

Sankarihautajaisiin kuului Suomessa yleisesti vallinneen tavan mukaan sotilaiden tai lottien muodostama kunniavartio, kunnialaukaukset, kuorojen musiikkiesityksiä, liput ja kukkaseppeleet. Hautajaisiin osallistuivat sukulaisten ja ystävien lisäksi muutkin paikkakuntalaiset, joten sankarihautajaisia vietettiin aina suurella joukolla. Sankarihautajaiset toimitettiin usein julkisten kirkollisten tilaisuuksien yhteydessä ja niistä ilmoitettiin Laatokka-lehdessä.

Nykyaika

Hautausmaa jäi unohduksiin puoleksi vuosisadaksi kun hautausmaan merkit hävisivät ja myös tieto, että paikka oli sankarihautausmaa. 1990-luvun alkupuolella ryhtyivät suomalaiset ja venäläiset yhdessä kunnostamaan hautausmaata tasaiseksi nurmikentäksi. Sortavalan 452 suomalaista sankarivainajaa saivat muistomerkin vuonna 1993 yli 2000 juhlavieraan läsnä ollessa. Kaksi vuotta aiemmin Sortavalan Lyseoseuran julki tuoma ajatus ja Sortavalan kaupungin johdon kanssa käydyt neuvottelut päättyivät juhlalliseen muistomerkin paljastustilaisuuteen 24.7.1993. Suomen ja Venäjän valtiovaltaa edustivat puolustusministeri Elisabeth Rehn ja Karjalan tasavallan presidentti Viktor Stepanova. Kahden valtion ja Karjalan tasavallan lippujen vanavedessä kulki juhlayleisö sankariristille.

Sankariristin vihkivät rovastit Alpo Hukka ja Erkki Piiroinen, luterilainen ja ortodoksi yhdessä, kuten oli tapana sodankin aikaan. ”Muistan hyvin tämän saman paikan 21.9.1944 jolloin syntymäpäivänäni seisoin tällä valkoisen ristien keskellä. Kirkko oli jo poltettu. Siinä olivat saaneet viimeiset leposijansa ystäväni ja monet sortavalaiset”, muisteli itsekin Sortavalasta lähtöisin oleva rovasti Alpo Hukka. ”Maalla ja kansalla, jolla on menneisyys, on myös tulevaisuus”, Hukka kiteytti.

Muistomerkki hankkeen toteuttajana Kristianstadin-Sortavalan Säätiö lahjoitti muistomerkin Sortavalan kaupungille. Säätiön puheenjohtaja kanslianeuvos Reino J. Auvinen piti luovutuspuheen ja muurasi 452:n sankarivainajan nimet kuparilieriössä muistomerkin perusjalkaan. ”Viime vuosikymmenet isänmaata puolustaneet sotilaat ovat levänneet kotikaupungin mullassa ilman, että kukaan asiaa tuntematon on tiennyt paikan menneisyydestä” sanoi Auvinen. Sortavalan kaupungin johtaja Valeri Varjee puolestaan kiitti suomalaisia, että: ”Tämä on ikimuistoinen ja hieno tilaisuus, sekä venäläisille, että suomalaisille sotaveteraaneille” ja otti alueen kaupungin hoidettaviksi yhteistyön merkkinä.

Kaksi totista ja pystyssä päin kulkevaa kolmikkoa mitalit rinnassa vahvistivat sitä arvokkuutta mitä tapahtuma sai osakseen. Suomen sotaveteraaneja edustaneet Reino Saikkonen, Toivo Marttila ja Per-Erik Uhls laskivat sinivalkoisin nauhoin koristellun seppeleen. Heidän jälkeensä suomalaista sukujuurta olevat Väinö Friman, Nikolai Makkojev ja Simeon Voskresenskij Venäjältä, laskivat seppeleen suomalaissotureille. Lahden Veteraanisoittokunnan tulkinta tutusta veteraanin Iltahuuto-kappaleista liikutti ryhdikkään juhlakansan kyyneliin. Elisabeth Rehnin sanat: “Parasta kehitystä sodassa keskenään olleiden kansojen välillä on se, että molemmat maat voivat kunnioittaa sankarivainajaan” toteutuivat Sortavalassakin vuosikymmenien jälkeen.

Kaalamon kiviveistämöllä Ruskealassa valmistetun muistomerkin, suuren harmaan graniittiristin on suunnitellut Sortavalassa syntynyt kuvanveistäjä Toivo Jaatinen. Graniittiristi on samalla paikalla, jossa alkuperäinen vuonna 1940 pystytetty valkoinen risti oli. Sankariristin jalustassa on teksti: ”Tällä paikalla lepää 452 suomalaista, jotka kaatuivat puolustaessaan isänmaataan Suomea vuosien 1939-1944 sodissa”. Ja alla on sama teksti venäjäksi.

Hauta-alueen suunnittelusta vastasi arkkitehti Martti I. Jaatinen, joka tunnetaan Sortavalan asiantuntijana. Kristianstadin-Sortavalan Säätiö sai hankkeeseen rahoitukseen tukea Suomen opetusministeriön sotavainajatoimikunnalta. Myös 452 sankarivainajan tiedot kerättiin yhteistyössä opetusministeriön kanssa.

Vapaussodan sankaripatsas

Sortavalassa alettiin suunnitella vapaussodan sankaripatsasta 67 sankarivainajan haudalle pian sodan päättymisen jälkeen.

Muistomerkin valmisti kivenveistäjä Alfred Tuominen, joka osallistui myös sankarihautausmaan muihin rakennustöihin. Sankarihautausmaan alue oli nurmikkoa ja se ympäröitiin 75 senttisellä graniittimuurilla.

Muistomerkin yhdelle sivulle oli listattuna taistelupaikat ja toisella puolella Eero Eerolan runo: 

Ei pelkuruutta petturuutta povi tuntenut sen joukon joka kummun yöhön taas on astunut ja vapauttas isänmaa jos konsa uhataan me nousemme ja kanssamme taas nousee Suomenmaa 

Muistomerkki valmistui alkukesästä 1921 ja patsastoimikunta olisi halunnut vihkiä muistomerkin jo juhannuksena 1921. Paikallinen Suojeluskunta oli kuitenkin päättänyt, että muistomerkki vihitään heidän kaksipäiväisillä syysjuhlillaan, joten vihkijäisiä vietettiin 18.9.1921. 

Sankarimuistomerkki on edelleen paikoillaan Sortavalan vanhalla suomalaisella hautausmaalla.

Tiedot

Paikkakunnan nimi venäjäksi:

Сортавала – Sortavala

Sankarihautausmaan koordinaatit:

61.704367, 30.688134

Google maps street view

Sankaripatsaan koordinaatit:

61.714294, 30.696624

Sankaripatsaan Google maps street view

Sankaripatsas on aivan näkymän keskellä osittain männyn takana.

Matkapäiväkirja Sortavala