Marja

Miten minusta tuli minä

Pikkutyttönä katselin papan kamarin lattialle pedatulta vuoteeltani öisin punaista valoa, joka syntyi, kun pappa poltti tupakkaa. Sotaveteraani papan jalat olivat paleltuneet sodassa ja toinen jalka oli jouduttu amputoimaan. Jalkojen kivut pitivät pappaa hereillä öisin ja silloin hän istui sängyn laidalla polttelemassa. Sodasta pappa ei koskaan puhunut mutta kotona vanhempani opettivat minulle ja sisaruksilleni kunnioituksen sotaveteraaneja ja koko veteraanisukupolvea kohtaan, sillä heidän ansiostaan Suomi pysyi itsenäisenä ja vapaana.

Pikkutytöstä kasvoi aikuinen, joka halusi nähdä maailmaa. Ensimmäinen oma reissuni suuntautui Israeliin, jossa 18-vuotiaana työskentelin kibbutsilla seitsemän kuukautta. Vuosia myöhemmin työskentelin laivalla seilaten Karibialla ja Etelä-Amerikassa, kun naisten asepalvelus tuli mahdolliseksi ja päätin: – Kun kotiudun tältä keikalta, menen inttiin ja muutamaa vuotta myöhemmin astuin palvelukseen Savon prikaatissa jääkärikomppaniassa.

Vuodet vierivät ja asuin ja työskentelin vuosia eri puolilla maailmaa – Taiwanissa, Israelissa, Lontoossa, Moskovassa ja turvasin välillä myös maailmanrauhaa Kosovossa, Kosovon itsenäistymisen aikaan. Matkustelin paljon ja tällä hetkellä listalla on 72 käytyä maata. Olenpa asunut missä päin maailmaa tahansa isänmaallisuus on silti aina ollut osa minua. Ei se ole mihinkään kadonnut, vaikka olen ollut ulkomailla. Päinvastoin, ulkomailla alkaa nähdä asiat selvemmin ja huomaa miten hyvä paikka Suomi on ja kuinka arvokkaita vapaus ja itsenäisyys ovat.

Projekti alkaa

Olen aina sanonut: – On hyvä että kaikkien ihmisten maailmassa on syötävä ja juotava, niin minulle löytyy töitä mistä vaan – minä kun työskentelen ravintola-alalla. Pietariinkin päädyin työn tähden ja vapaa-ajalla kiertelin luovutetussa Karjalassa ja otin tavaksi viedä kynttilän suomalaisten sankarihautausmaalle paikkakunnalla missä milloinkin vierailin.

Lokakuun aurinkoinen päivä vuonna 2020 oli kääntynyt iltaan, kun saunan jälkeen istuin ulkona kuunnellen Laatokan laineita. Olin aiemmin päivällä käynyt sytyttämässä kynttilän Tuuloksen kenttähautausmaalle ja haudan hoitamattomuus teki edelleen pahaa. Ymmärsin ettei Suomesta oltu päästy hautoja kunnostamaan, sillä raja oli koronan tähden kiinni. Siinä Laatokan laineita kuunnellessa päätin, että ennen lumien tuloa käyn suorittamassa syyssiivouksen vähintään 20 sankarihautausmaalla. Seuraavana aamuna sain neuvoteltua hotellista lainaksi haravan ja kirveen ja kävin siivoamassa Laatokan itärannan Salmin ja Uuksun sankarihautausmaat, sekä Tuuloksen kenttähautausmaan. Lopuksi laitoin jokaiselle muistomerkille havuja ja jäkälää, sekä sytytin kynttilän. Projekti oli alkanut.

Asetin tavoitteeksi siivota vähintään 20 sankari- ja kenttähautausmaata ennen lunta ja pakkasia ja pääsin tavoitteeseen. Käytyjä hautausmaita 32. Kuudella hautausmaalla en voinut tehdä juuri mitään, sillä neljällä sankarihautausmaalla heinää ei ollut leikattu koko kesänä ja kahdella paikkakunnalla maa oli valkoisena kuurasta mutta näillä kuudella hautausmaallakin keräsin roskat ja oksat, revin heinät muistomerkkien ympäriltä, jotta ne tulivat näkyviin ja laitoin havuseppeleet ja sytytin kynttilät.

Lada ja raivaussaha

Kun lumi tuli maahan, tein päätöksen, -Jos raja on edelleen kiinni keväällä, kun on aika aloittaa kevätsiivoukset, ostan raivaussahan ja jatkan sankarihautausmaiden siivoamista. Minulla on tapana pitää lupaukset, joten keväällä ostin raivaussahan, sekä kulkuneuvoksi Lada Nivan.

Otin tavoitteeksi käydä kesän aikana meidän jokaisella sankarihautausmaalla, sekä kenttähautausmaalla, jotka sijaitsevat luovutetussa Karjalassa, leikkaamassa heinää, haravoimassa, pesemässä muistomerkit, keräämässä roskat, aina sen mukaan mitä missäkin oli tarvis tehdä. Sinkkunaisena tällaisia päätöksiä on helppo tehdä, sillä kotona ei ole miestä ja lapsia odottamassa täysihoitoa, vaan voin käyttää vapaa-aikani miten haluan.

Minulla ei ole sukujuuria luovutetussa Karjalassa mutta olen suomalainen. Olen kiitollinen itsenäisestä Suomesta ja olen kiitollinen niille, jotka ovat sen edestä taistelleet ja sankarihautausmaiden siivoaminen ja kynttilöiden sytyttäminen ovat minun tapani sanoa heille kiitos. 

Mitalisadetta

Marraskuun viimeisellä viikolla 2021 posti toi kirjeen, jota en ollut osannut odottaa. Tasavallan Presidentti oli myöntänyt minulle Vapaudenristin 1. luokan ansiomitalin ja kirjeessä tuli kutsu palkitsemistilaisuuteen.

Vapaudenristin ritarikunta on sotilaallinen ja maanpuolustuksellinen ritarikunta. Kunniamerkkien myöntämisessä huomioitavia asioita ovat puolustusvoimien hyväksi tehty työ, sotilaalliset ansiot, kansainvälinen kriisinhallinta, vapaaehtoinen maanpuolustustyö, sekä työ veteraanien hyväksi. Vapaudenristin ritarikunta myöntää vuosittain noin 30 kunniamerkkiä.

Projekti jatkuu

Olen jatkanut tämän blogin kirjoittamista, vaikka haasteita on ollut ja monta kertaa on tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin. Kun luulin ettei tilanne voi enää pahentua, jouduin vuosi sitten toukokuussa toteamaan, että sivut olivat poissa ja olin menettänyt yli puolet sivujen tiedoista lopullisesti, sillä en ollut tallentanut niitä muualle. Jouduin aloittamaan sivut alusta ja kolmen kuukauden ajan käytin kaiken vapaa-aikani, että sain sivut taas avattua. Käythän lukemassa tietoja sankarihautausmaista ja laitat viestiä jos huomaat virheitä. Kenttähautausmaa sivut ovat edelleen työn alla…

Koen, että on tärkeää jakaa tietoa luovutetun Karjalan sankari- ja kenttähautausmaista. Luovutettuun Karjalaan haudattujen noin 8000 suomalaisen sankarivainajan uhri on yhtä suuri kuin niiden, joiden viimeinen leposija on Suomen nykyisten rajojen sisäpuolella – heistä jokainen antoi kaikkensa. Luovutetun Karjalan sankarihautausmaiden eteen on tehtävä töitä, jotta ne saadaan suojeltua tuhoutumisen lisäksi myös unohtumiselta.

Nainen on muutakin

Olen 51-vuotias ja tällä hetkellä asun Helsingissä, sillä ulkoministeriön viiden vuoden määräaikaisen työsuhteen päätyttyä oli palattava Suomeen. Vaikka elelen yksin on minulla silti perhe. Vanhempani asuvat Hankasalmella, minulla on sisko ja veli ja heidän perheensä ovat minun perhettäni. Olen täti kuudelle ja isotäti kahdelle, jotka laulavat: ”On meillä hauska täti, tuo täti Marja. Kun Marja menee torille on näky komea”. 

Tykkään korkokengistä ja hajuvesistä mutta jos tilanne vaatii, voin olla viikon samoissa vaatteissa ilman suihkua. Rakastan hyvää ruokaa ja kauniita kattauksia mutta myös nuotiolla paistettua Camping grillimakkaraa. Tykkään istua iltaa jazzklubilla musiikkia kuunnellen ja viiniä maistellen mutta yhtä lailla rakastan käen kukuntaa keskellä korpea. Työssäni joudun olemaan liian paljon tekemisissä ihmisten kanssa ja siksi yleensä matkustan yksin ja siksi olin onnellinen, että luovutetussa Karjalassa ja sankarihautausmailla sain kulkea ja työskennellä yksin.

Luen paljon ja rakastamani kirjallisuus painottuu pitkälle historiaan, matkailuun ja maantieteeseen mutta onnellisimmillani olen, kun voin lähteä reissuun. Matkustamiseen käytän kaiken liikenevän ajan ja rahan. Toisinaan lähden kaupunkilomalle, toisinaan reppureissulle ja aiemmin minulla oli tapa kerran vuodessa käydä katsomassa formula-kisa jossain päin maailmaa mutta nyt koronan tähden kaksi vuotta jäi väliin. Haaveilen Afrikan matkoista mutta Afrikkaan en matkustaisi yksin, vaan sinne pitäisi löytää matkaseuraa.

Tervetuloa lukeman Naisen, Ladan ja raivaussahan retkistä Luovutettuun Karjalaan!

-Marja Lyhty-

.