Menu

Marja

Olen 50-vuotias nainen, joka rakastaa matkustamista, lukemista, jazz klubeja, viinejä, korkokenkiä, kaljuja miehiä ja Camping lenkkimakkaraa. Työni tähden asuin viisi vuotta Pietarissa, Venäjällä ja koronan myötä ulkomaan matkat vaihtuivat lähimatkailuun luovutetussa Karjalassa. Nyt olen palannut Suomeen, Porvooseen mutta kirjoitan loput sankarihautausmaa vierailut vielä tänne kaikkien leuettavaksi.

Luovutetussa Karjalassa minulla oli tapana käydä sytyttämässä kynttilä sankarihautausmaalle tai kenttähautausmaalle, kun olin paikkakunnalla, jossa oli suomalaisten hautausmaa. Viime syksynä myös haravoin hautausmaita, sillä rajan ollessa suljettu ei Suomesta päästy hautoja kunnostamaan.

Pikkutyttönä katselin yöllä papan kamarin lattialle tehdyltä pediltäni punaista pientä valoa, jonka papan tupakan hehku sai aikaan. Sotaveteraani pappani poltteli öisin, kun sodassa paleltuneen ja myöhemmin amputoidun jalan kivut pitivät häntä hereillä. Vapautemme edestä taistelleista osa palasi kotiin, kuten pappani mutta osa päätyi kotipitäjän multiin. Luovutetun Karjalan mullista viimeisen leposijan sai noin 8000 suomalaita sankarivainajaa, joiden antama uhri on yhtä kallis ja arvokas, kuin niiden sankarivainajien, joiden viimeinen leposija on Suomen maaperällä ja siksi rajan ollessa suljettu, haluan siivota heidän leposijojaan.

”Siperia opettaa”- sanotaan ja asuttuani parikymmentä vuotta Suomen rajojen ulkopuolella ja käytyäni 72 maassa on minulle valjennut, kuinka arvokasta vapaus on.

Blogissani ensimmäisenä on J. V. Snellmanin sanat:

“Kansa, joka unohtaa kaatuneet soturinsa, unohtaa oikeuksistaan ensimmäisen – vapautensa.”

Rakastan vapautta ja kunnioitan niitä jotka ovat vapautemme edestä taistelleet. Minun tapani sanoa heille kiitos, on tehdä parhaani, jotta luovutetun Karjalan sankarihaudat olisivat mahdollisimman siistit, rajan ollessa suljettuna.

Minulla on elämässä motto: ”Jos tehdään jotain, se tehdään kunnolla tai ei ollenkaan” ja tämä pätee myös sankarihautausmaihin. Syksyllä minua jäi harmittamaan, kun muutamalla sankarihautausmaalla en pystynyt tekemään juuri mitään, kun ruohoa ei ollut leikattu koko kesänä, mutta ratkaisin ongelman keväällä’, ostamalla raivaussahan.

Rakastan myös vapautta aikatauluista, sillä työssäni asioiden on tapahduttava minuutilleen, niin vapaa-ajalla haluan, että asiat tapahtuvat fiiliksen mukaan ja siksi ostin kesäautoksi Lada Nivan. Enää ei tarvinnut neuvotella kuljettajan kanssa aikataulusta, vaan nousin Ladaan ja ajelin minne halusin, sillä Lada liikkuu hienosti myös metsässä ja kynnöspellossa. Toisinaan pysähdyin liottamaan varpaita järvessä, samoilemaan putouksilla tai istahdin terassille palkitsemaan itseni kahvilla ja paakelsilla.

Lähde mukaani retkille luovutettuun Karjalaan!

Kesän aikana minulla oli tarkoitus käydä meidän 53 sankarihautausmaalla, joissa on muistomerkki, sekä seitsemällä kenttähautausmaalla raivaussahani kanssa ja ajella Lada Nivalla muutama tuhat kilometriä eri puolilla luovutettua Karjalaa ja jakaa kuvia ja kokemuksia retkiltäni.

Marja Lyhty

[email protected]