Suomen Riviera 

1800-luvun lopulla Pietarin ylimistöllä oli ongelma, sillä keisari oli rajoittanut matkustamista Eurooppaan. Varakkailla väellä oli ollut tapana viettää kesiään maaseutuhuviloissa tai ulkomailla, sillä Pietarissa oli kosteaa, sillä se oli rakennettu suomaalle ja kukaan ei halunnut joutua viettämään kesää Pietarin hälinässä ja saastassa.

Terijoen alueen pitkät hiekkarannat ja aurinkoinen sää houkuttelivat kesänviettäjiä ja pietarilainen yläluokan varakkaat kauppiaat ja virkamiehet ryhtyivät rakentamaan huviloita Terijoelle ja sen lähikyliin Kuokkalaan ja Raivolaan, joihin Pietarista pääsi kesällä kätevästi junalla monta kertaa päivässä.

Suomen Riviera”, lomanviettäjien paratiisi, sijaitsi Karjalankannaksen kaakkoisnurkassa. Terijoki myötäili vajaan 25km mittaisena kapeana kaistaleena Suomenlahden rantaa. Sen itäpää työntyi sormen lailla vain muutaman kilometrin levyisenä ja kymmenen pituisena Neuvostoliiton alueen ja meren väliin. Sitä kapeaa uloketta reunustanut Rajajoki oli myös valtioiden, ja kahden eri maailman, välinen raja. Hyvällä säällä saattoi nähdä meren takana etelässä Kronstadtin linnoituksen kirkontornien kupoleita ja öisin idässä kajasti Pietarin ja sittemmin Leningradin miljoonakaupungin valomeri.

”Pietarista tulevien junien aikana tie oli kilometrin pituudelta ajurijonojen täyttämä ja poliisit saivat jo silloin hoitaa liikennevalvontaa. Ajuriliikenne alkoi oikeastaan jo huhti–toukokuulla, kun pietarilaiset saapuivat paikkakunnalle valitsemaan itselleen kesähuvilaa.” – muisteli lapsuutensa Terijoella 1900-luvun alussa viettänyt Väinö Nykänen.

Venäläisten kesävieraiden saapuminen tiesi paikallisille asukkaille hyvää tienestiä. Pienviljelijöiden tuotteet menivät kaupaksi ja kaikille riitti töitä. Kesävieraat tarvitsivat huviloilleen keittäjiä ja sisäköitä, sekä muuta palveluskuntaa ja paikalliset elivät Terijoen kesäsesongista. Varakkaimmat kesävieraat rakennuttivat itselleen huvilan, loput vuokrasivat sellaisen kesäksi. Kun huvila oli saatu rakennetuksi, alkoivat työt puutarhassa ja taas oli paikallisille tarjolla lisää töitä.

Huvila-asutuksen huippuvuosina 1910-luvun alussa kesäasukkaiden määrä oli jopa 60 000 ja samaan aikaan Suomen suuriruhtinaskunnan suurimmassa kaupungissa Helsingissä oli tuolloin hieman yli 100 000 asukasta. Huvila-asutus kukoisti 1890-luvun alusta vuoteen 1914 saakka, jolloin alkoi ensimmäinen maailmansota ja tuli lopulliseen päätökseensä vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen myötä. 

Maailmansota kuitenkin katkaisi pietarilaisten kesänvieton Terijoen hiekoilla. Moni huvilanomistaja jäi vallankumouksen jalkoihin. Osa palasi takaisin huvilalleen rahattomana pakolaisena. 

Huvilat Suomen valtiolle

Suomen valtio päätti vuonna 1922, että viisi vuotta tyhjillään olleet ulkomaiset omistukset Suomessa siirtyisivät valtiolle. Seuraavana vuonna määräaika tulikin monen huvilan osalta täyteen, ja alueelta siirtyi valtiolle tuhansia kiinteistöjä. Valtiolla ei kuitenkaan ollut resursseja kunnostaa huviloita, vaan niitä myytiin huutokaupoissa ja vuoteen 1925 mennessä Terijoen 6 500 huvilasta noin puolet myytiin ja siirrettiin purettuina muualle Suomeen.

Suomalaiset saapuvat

Tämän jälkeen Terijoella oli muutaman vuoden hiljaista, kunnes ”Suomen Riviera” markkinointi alkoi purra ja suomalainen matkailutoiminta käynnistyi kesällä 1923. Terijoen matkailua edistämään oli perustettu toimikunta, joka kutsui joitakin suomalaisia kirjailijoita viettämään aikaa Terijoella, jotta he kirjoittivat ylistäviä matkakuvauksia sanomalehtiin. Pian Terijoelle alkoi tulvia tavallisen kansan lisäksi muita taiteilijoita, kuten maalareita, kuvanveistäjiä, näyttelijöitä, tanssijoita ja myös Paavo Nurmen tiedetään viettäneen kesiä Terijoella.

Suurimpiin huviloihin perustettiin täyshoitoloita matkailijoiden majoittamiseksi. Rannalle syntyi kahviloita ja ravintoloita, hotelleja perustettiin. Vuonna 1939 Terijoella oli noin 8 000 vakituista asukasta, mutta kesäisin tilapäinen asukasmäärä oli jopa kymmenkertainen. 

Sankarihautausmaalla

Terijoen sankarihautausmaa perustettiin arkkitehti Josef Stenbäckin suunnitteleman ja vuonna 1908 valmistuneen Terijoen kirkon viereen jatkosodan aikana, kun syksyllä 1941 Suomi sai valloitettua talvisodassa menettämänsä Terijoen takaisin. Samaan paikkaan oli haudattu myös vapaussodan sankarivainajat aikanaan.

Sodan jälkeen venäläiset hävittivät sankarihautojen puiset ristit ja rakensivat paikalle puiston. Sankaripatsaan he hävittivät jo välirauhan aikana. Kirkosta venäläiset tekivät ensin elokuvateatteri ”Pobedan”, mikä tarkoittaa voittoa. Nykyisin kirkko on luterilaisen Inkerinkirkon hallinnassa.

Sankarihautausmaalle paljastettiin vuonna 1993 kivistä tehty katkaistu pyramidi muistomerkki. Muistomerkin ympärillä oleva puisto hoidetaan Terijoen nykyisten isäntien toimesta, joten alue oli siisti tälläkin kertaa. Laitoin muistomerkille tuomani kukat ja pidin hiljaisen hetken.

Kirkossa

Kirkon ovet olivat auki, niin poikkesin myös sisälle.

Eläkää sovussa

Sankarihautausmaalta jatkoin matkaa kävellen. Katsoin ensin lähistöllä olleen muistomerkin, jossa kaksi kivääriä muuttuvat piippujensa kohdalla puiksi ja 

yhdellä oksalla istuu rauhankyyhky. Muistomerkkiin on kaiverrettu “NEUVOSTOLIITTOLAIS-SUOMALAINEN SOTA 1939 1940” sekä Markuksen evankeliumin sanat “Eläkää sovussa toinen toistenne kanssa”.

Jatkoin matkaa kävellen ja katselin mille Terijoki nykyisin näyttää.