Ruskealan nähtävyydet

Marmorilouhos

Veden täyttämä entinen Ruskealan marmorilouhos on nykyisin nähtävyys ja suosittu matkailukohde. Alue on kaunis luonnonnähtävyys mutta siellä on myös mahdollisuus harrastaa monenlaisia aktiviteettejä – marmorilouhoksessa on mahdollista sukeltaa, vuokrata vene ja soudella tai liitää louhokseen muodostuneen järven yli vaijeria pitkin.

Järvellä oli lautta, joka kuljetti tunneleihin.
Sukeltaja nousi hauskasti pintaan juuri kun olin ottamassa kuvaa.

Myös vanhoihin kaivostunneleihin järjestetään retkiä, jossa näkee maanalaisen järveen ja seinillä olevat vanhat kaivoksen mittauskyltit. Alueelle on myös rakennettu näyttely, jossa voi tutustua kaivoksen historiaan ja siellä esitellään myös erityyppisiä marmoreita.

Louhinta Ruskealassa oli aloitettu jo vuonna 1767 ja marmoria käytettiin useisiin merkittäviin rakennuksiin, kuten Pietarissa sijaitseviin Iisakin kirkkoon, Marmoripalatsiin, Mihailin linnaan, Kazanin katedraaliin, sekä Primorskaja- ja Ladozhskaja-metroasemiin. Ruskealan marmoria tuotiin myös Helsinkiin, jossa sitä on edelleen nähtävissä Kasarmintorin laidalla olevan entisen pankkirakennuksen seinissä.

Aihinkoski

Ahinkoski sijaitsee päätien varressa noin kaksi kilometriä Ruskealasta pohjoiseen. Ahinkoski on Tohmajoessa sijaitseva useamman vesiputouksen muodostama koski, joka on saanut nimensä kosken rannalla sijainneesta Ahin tilasta. Tohmajoki alkaa Suomen puolelta Tohmajärvestä ja lähellä Sortavalaa se laskee Laatokkaan.

Aihinosken ympäristöön on rakennettu kävelypolkuja ja riippusiltoja ja alueelle on pääsymaksu. Sulkemisajan jälkeen alueella päivystää vartija ison saksanpaimenkoiran kanssa, jotta putouksille ei pääse ilman pääsymaksua.

Similar Posts

  • Tammiston hautausmaa

    Minulta kysyttiin miksi sivuillani ei ole mainittu Viipurin Tammisuolla sijaitsevaa Tammiston sankarihautausmaata ja lyhyt vastaus on, ettei Tammistolla ole sankarihautausmaata. Olen etsinyt tietoa ja vaikka Karjalansankarihaudat sivuston mukaan siellä sijaitsi vuoden 1918 vapaussodan sankarivainajien hautausmaa ei tuo tieto pidä paikkaansa. Sivustolla myös sanotaan, että siellä sijaitsi talvisodan sankarivainajien hautausmaa mutta myöhemmin sivulla lukee: Vuonna 1942…

  • |

    Soanlahti

    Juhannuksena 1920 paljastettiin Soanlahdella sankaripatsas vapaussodan sankarivainajille, suuren ihmispaljouden läsnä ollessa. Tuo sankaripatsas oli korkea kapea paasi, jonka huipulla oli kivinen pallo. Patsaan etupuolella oli Karjalan vaakuna, jonka alla oli kymmenen kaatuneen nimet. Patsaaseen oli myös kaiverrettu teksti: ”Eestä lain vapauden ja isänmaan”.

  • |

    Kaikki viihtyi Viipurissa

    Viipurin uusi tuomiokirkko rakennettiin vuosina 1889-1893 suunnittelukilpailun voittaneen viipurilaisen arkkitehti Eduard Dippelin suunnitelmien mukaan. Kirkko vihkiäisiä vietettiin 3. joulukuuta 1893. Tiilistä rakennettu uusgoottilaistyylinen kirkko oli poikkilaivainen pitkäkirkko, jossa oli istumapaikat 1800 sanankuulijalle. Kirkon länsipäässä kohosi korkea ja kapea kellotorni, jonka molemmin puolin oli lisäksi pienet kulmatornit. Kirkkosalin holveissa oli Lauri Välkkeen maalaukset ja alttaritaulun ”Kristuksen…

  • |

    Pälkjärvi 

    Kivenhakkaaja Kassisen valmistama Pälkjärven sankaripatsas paljastettiin vuoden 1922 helluntaina suurin juhlallisuuksin ja runsaan yleisöjoukon läsnäollessa viiden Pälkjärven sankarivainajan kunniaksi.
    Myös viime sotien sankarivainajat haudattiin samalle sankarihautausmaalle, joka oli perustettu Ferdinand Öhmanin suunnitteleman ja vuonna 1869 vihityn puukirkon  lähelle.

  • |

    Poltetun maan taktiikkaa 

    Talvisodan puolustuslinja, Mannerheim-linja, kulki Johanneksen kautta. Rintaman läheisyyden vuoksi pitäjästä oli heti sodan sytyttyä alettu evakuoida ihmisiä ja karjaa. Latoihin kerätty sato oli puitu öisin, pakattu junan vaunuihin ja viety pois samoin kuin polkupyörät ja ompelukoneet. Kun sellutehtaan veturia vietiin pois, sen jäljessä oli laite, joka irrotti ja väänsi ratakiskot. Viestimiehet purkivat jopa puhelinlangat teiden varsilta käytettäväksi muualla. Johannes oli enää vain riisuttu versio itsestään.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *