|

Laatokalla ajelehtiva kiekuva kukko

Olin onnellinen, kun olin säästänyt ylityövapaita, sillä nyt kun sankarihautausmailla heinä kasvoi, niin vapaapäiville oli käyttöä. Lähdin Pietarista kohti Metsäpirtti torstaina heti puolen päivän jälkeen. Matkalla alkoi satamaan ja kun saavuin Metsäpirtin sankarihautausmaalle tuli vettä kaatamalla. Pysähdyin tien viereen mutta en mennyt edes ulos, sillä kyseessä ei ollut sadekuuro vaan isompi saderintama, niin katsoin viisaimmaksi jatkaa matkaa.

Ajelin Rautuun mutta siellä keli oli täysin samanlainen, joten päätin jatkaa Sakkolaan mökille, jonka olin varannut seuraavaksi yöksi. Työviikon jälkeen oli mukava fiilis istua sohvan kulmaan lukemaan ja nauttimaan vapaaillasta, vaikka olin suunnitellut laittavani kuntoon kaksi sankarihautausmaata.

Aamuksi sade oli lakannut ja pääsin ulos omenapuun alle aamukahville.

Luonnonvoima

Aikoinaan Suvanto jakoi Sakkolan kahtia. Sakkolan keskus sijaitsi järven pohjoispuolella. Nykyistä kokoa suurempi järvi laski aiemmin länteen eli Vuokseen  ja Vuoksi puolestaan laski Laatokkaan.

Kevättulvien takia kaivettiin oja Suvannon ja Laatokan välillä olleeseen hiekkakannakseen vuonna 1818. Suvannon vesi syöksyi kuitenkin Laatokkaan sellaisella voimalla, että vei mukanaan suuria puita, kiviä ja jopa rakennuksia. Jylinä kuului Pähkinälinnaan asti, missä soitettiin kirkonkelloja kolme vuorokautta. Topelius kirjoitti kirjassa Vanha kaunis Suomi, että Laatokalla ajelehtineella talon kappaleella kiekui kukko. Suvannon pinta laski seitsemän metriä ja tämän seurauksena syntyi 5 000 hehtaaria viljelyskelpoista maata. 

Sakkolan porsaat

Sakkolan kehittyminen porsaspitäjäksi alkoi Venäjän vallan aikana, jolloin Pietariin, vietiin paljon tuotteelta myyntiin. Sakkolalaiset ryhtyivät muiden tavaroiden lisäksi tuottamaan 4-6 viikon ikäisiä porsaita pietarilaisten herkkusuiden tarpeisiin. Rajan sulkeutumisen jälkeen oli sakkolalaisten etsittävä porsailleen markkinat oman maan rajojen sisäpuolelta.

Vuosikymmenien työn tuloksena saatiin kehitettyä kuuluisa Sakkolan porsas, jolla oli kysyntää. Vuonna 1937 Sakkolasta vietiin 15 770 porsasta, joista saatiin yli 2,5 miljoonaa markkaa eli kaksi kertaa niin paljon kuin maanviljelijät saivat maidonmyyntiosuuskunnille toimittamastaan maidosta.

Porsaiden tuotantoa ei harjoitettu suurissa sikaloissa, vaan yksityisissä maataloissa. Melkein jokaisessa talossa pidettiin emakoita, pienemmissä sika tai pari, suuremmissa 4-5. Näiden porsaat pantiin muutaman viikon vanhoina puisiin porsaslaatikoihin, jotka lastattiin rautatieasemalla juniin, erityisiin porsasvaunuihin ja kuljetettiin joka puolelle Suomea. Oman kylän parisniekat eli porsaiden välittäjät lähtivät porsaiden mukana tekemään kauppaa.

Talvisota

Antin päivä, marraskuun viimeinen reilu 80 vuotta sitten. Talvisota alkoi ja rajan pinnassa asuneet joutuivat kiireen vilkkaan lähtemään pois sodan jaloista. Suuri osa siviileistä oli lähtenyt niin aikaisin syksyllä, että olivat jo ehtineet palatakin. Aamulla kello seitsemän alkoi tulivanoja näkyä taivaalla ja kumeita räjähdyksiä kuului kranaattien iskeytyessä kyliin.

Viisjoen yli on Koskitsassa yksi silta, sitä ei ilmeisesti räjäytetty talvisodassa, sillä siitä vihollinen tuli rajan yli ja pääsi etenemään Sirkiänsaarelta kohti Palkealaa ja Rautua sekä toista tienhaaraa pitkin Korleelle kohti Metsäpirttiä ja Taipale jokea.

Venäläisten hyökkäyksen alkaessa Sakkolan viranomaisten ensimmäisenä tehtävänä oli Suvannon etelänpuolisten alueiden evakuointi. Sitä suojaamaan hälytettiin paikkakuntalaisista kootut metsäpirttiläisten ja rautulaisten ryhmät, kun taas sakkolalaiset suojasivat evakuoinnille tärkeitä Kiviniemen siltoja. 

Pysähdyin Viisjoen varressa ja mietin: vihollinen eteni joen molempia puolia pitkin. Raskaampi kalusto kolisteli tietä pitkin, muita joukkoja tuli Lumisuon pohjoispuolelle joen vartta ja entisen hovin tienoilla pääsivät tielle kohti Metsäpirttiä. Metsäpirtin osaston eversti Reino Inkinen kertoo muistelmissaan; ”Päivä sydännä vaikutti tilanne suorastaan hirvittivältä. Viestit edestäpäin kertoivat vihollisen hyökkäilevän Viisjokilinjaa vastaan panssarivaunujen tukemana ja muutaman kilometrin päässä takanapäin, Taipaleen lautalla oli ruuhkautunut monia satoja hevosajoneuvoja ja tuhansittain siviiliväestöä pyrkimässä joen yli pois sodan jaloista.”

Viivytystaisteluissa olivat suojajoukot pääosassa, Raudussa ne olivat oman kylän miehiä. Puolustustahdosta ei siis ollut puutetta. Viivytystaisteluissa miehillä oli mielessä vain pienen matkan päässä takana turvaan pyrkivä oma perhe, vaimo ja lapset.

Hiukan myöhemmin kävelin Vuoksen varrella ja pysähdyin kohtaan missä vanha Kiviniemen silta aikoinaan seisoi. Viikon viivytettyään vihollista täytyi suojajoukkojenkin ylittää vesistö. Viimeiset viivytysyksiköt tulivat Mannerheim-linjalle itsenäisyyspäivänä, jolloin Kiviniemen sillat räjäytettiin. Suurin osa Suvannon eteläpuolen kylien taloista oli jo poltettu poroksi, monesti isännän itse lähtiessään sytyttämänä, sillä ei ollut hyvä jättää lämpimiä tupia vihollisen asuttavaksi.

Suvannon etelärannalle saavuttuaan venäläiset tekivät joka päivä kolmen kuukauden ajan yrityksiä ylittää vesistö. Suomalaiset puolestaan tekivät yhtä monta onnistunutta yritystä ylityksen estämiseksi. Kahdesti vihollinen sai jalansijaa Suvannon pohjoisrannalla mutta Mannerheim-linja kesti Suvannon kohdalla talvisodan loppuun saakka mutta sillä oli hintansa.

Sakkolan kirkko

Sankarihautausmaa oli aikoinaan kirkon vieressä, kuten kaikkialla Suomessa. Nyt kirkosta on vain perustukset ja portaat jäljellä.

Sakkolan sankarihautausmaa 

Seuraavaksi jatkoin matkaa Sakkolan sankarihautausmaalle. Talvisodassa kaatui 54 sakkolalaista, joista useimmat menettivät henkensä oman Suvantonsa rantamilla hyökkääjää torjuessaan. Heidät haudattiin kirkon viereen, jonne oli haudattu myös vuoden 1918 sankarivainajat.

Sankarihautausmaalla keräsin ensin risut ja oksat, joita oli ihmeen paljon pudonnut puista. Seuraavaksi käynnistin raivaussahan ja leikkasin heinän aina äitien muistomerkille saakka. Työskentelyni aikana tuli pari viereisen talon naista lapsineen tervehtimään ja hetken heidän kanssaan juttelin.

Kun työ valmistui, kävin keräämässä kimpun kukkia sankarihautausmaan muistomerkille ja pidin hiljaisen hetken. Samalla sanoin hiljaisen kiitoksen noille miehille, siitä, että vaikka Suvanto menetettiin me jäimme vapaiksi ja saamme elää itsenäisessä Suomessa.

Sakkolan sankaripatsas toimii nykyisin kaikkien sankarivainajien muistomerkkinä

Sotilaiden äitien muistomerkki

Samalla alueella sijaitsee muistomerkki, jonka ovat pystyttäneet sotilaiden äidit.

Nykyisessä Sakkolassa kaunista on vain luonto, rakennukset ovat neuvostoajalta ja olisivat kunnostuksen tarpeessa.

Sankarihautausmaalta jatkoin matkaa siviilihautausmaalle, josta löysin vain yhden suomen aikaisen haudan. Yleensä en siviilihaudoille tee mitään mutta tällä kertaa tein poikkeuksen. Haravoin haudan ja sen ympäryksen ja laitoin haudalle pienen kimpun kukkia.

Seuraavaksi jatkoin matkaa kohti Keljan muistomerkkiä.

Lisää artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.