Venäjän kaunein kylä

Tällä kertaa palaamme kesän lämpimiin hetkiin ja poikkeamme tavalliselta reitiltä eli tämän kirjoituksen myötä emme mene sankarihautausmaalle, vaan Aunuksen Karjalassa sijatsevaan Kinnermäen kylään, joka vuonna 2016 lisättiin Venäjän kauneimpien kylien listalle.

Aunuksen Karjalan kätköistä, melkein tiettömien taipaleiden päästä löytyy vielä karjalaiskyliä, joissa puhutaan karjalaa. Suurimmat noista karjalaisten asuttamista kylistä sijaitsevat Aunuksesta Petroskoihin johtavan tien läheisyydessä, sillä tuota aluetta lännempänä asuneet karjalaiset tulivat sotien jälkeen evakkoina Suomeen. Aunuksenkarjalaisissa kylissä uudet, nuoret sukupolvet eivät kuitenkaan puhu karjalaa, joten pian karjalaiskylissäkin puhutaan vain venäjää.

Suomalaiset Kinnermäen isäntinä

Lähellä Vieljärveä sijaitsevan Kinnermäen karjalaiskylän historia on myös pala Suomen historiaa, sillä jatkosodan aikana suomalaiset saapuivat sinne alkusyksystä 1941 ja kylässä oli suomalaisia vuoden 1944 heinäkuuhun saakka. Venäläiset eivät olleet evakuoineet kylän asukkaita, jotka pakenivat metsiin suomalaisten saapuessa mutta palasivat sieltä koteihinsa ja asuivat kylässä lopulta koko sodan ajan. Kylää ei poltettu sodan aikana, sillä alue ei ollut varsinaista sotatoimialuetta, kylä kun ei ollut pääteiden läheisyydessä. Suomalaismiehityksen aikana kyläläiset saivat vähän peltoa, jotta pystyivät viljelemään ja heillä oli myös lupa pitää lehmää ja hevosta. Kylän asukkaille jaettiin myös ostokortit, joilla he pystyivät ostamaan säännösteltyjä elintarvikkeita Vakon kaupoista.

Aika pysähtyy

Kinnermäen kylässä juuri mikään ei ole muuttunut jatkosodan jälkeen ja kiitos siitä kuuluu Neuvostoliitolle, joka eristi Aunuksen suurvallan raja-alueeksi, josta ei oltu kiinnostuneita ja jonka kehittämiseen ei käytetty rahaa. Myös syrjäinen sijainti metsän keskellä suojasi sovhoosiajalta, sillä Kinnermäessä vettä on vain kaivoissa, joten maataloutta ei ole pystytty kehittämää. Kinnermäessä on edelleen 17 perinteistä taloa, jotka on rakennettu 1800 – 1900 lukujen vaihteessa ja näiden lisäksi savusaunoja ja 1700 -luvulla rakennettu Smolenskin Jumalan äidin tsasouna, jotka on nyt suojeltu Karjalan Tasavallan toimesta. Harmaat, kaksikerroksiset karjalaistalot seisovat yhä lähes muuttumattomina paikallaan ja tsasouna kohoaa ylväänä keskellä Kinnermäen karjalaiskylää. 

Kertomuksia Aunuksesta

Parhaat suomenkieliset kuvaukset Aunuksen Karjalasta, ovat sodan ajalta. Noita kuvauksia laativat Suomen armeijan tiedotuskomppanian kirjailijat, runoilijat ja lehtimiehet, kuten Olavi Paavolainen, Martti Haavio, Sakari Pälsi ja Yrjö Jylhä. Martti Haavio luonnehti sota-aikaista Kinnermäkeä ”Karjala-romantikkojen paratiisiksi”. Synkkä yksinpuhelu puolestaan oli Olavi Paavolaisen päiväkirjamuotoinen kuvaus jatkosodasta. Kirja julkaistiin vuonna 1946 ja siitä käy ilmi, että Paavolaisen sotilaselämän kohokohtia olivat retket Aunukseen, sillä hän rakasti ”Harmaasilmä Aunusta”. 

Ote kirjasta Synkkä itsepuhelu:

23.9.1941.  Aunus harmaasilmä.  Syksyn sumu nousee verkalleen Aunuksen lakeuden nummi- ja viljelysmaisemasta. Usvista hiipivät esiin leveät hiekkatiet, harmaat taloryhmät, taivaanrantaan ulottuvat kosteat, leikatut viljapellot, pienet, matalarantaiset suloiset järvet… Harmaat koristeelliset talot ryhmittyvät säännöllisiin riveihin tasankoa halkovan joen tai maantien kahden puolen – aivan säyseinä ja aivan siististi, kuin pihlajan lehdet ruotonsa ympärille tai tyytyväiset herneet palossaan. Ne noudattavat kiltisti, kaikki päädyt veteen päin käännettyinä, pyöreän kyläjärven rantaviivaa. Tai ne puristuvat kapeille, vesien välisille kannaksille ja niemekkeille tungoksesta hermostumatta, ahdingon takia riitaa rakentamatta. Talot tallovat hieman toistensa varpaille, mutta hymyilevat ymmärtäväisesti pitkine, päädyssä sijaitsevine ikkunariveineen: Kyllä hyvä sopu tilaa antaa… Yhtä säyseinä ja fatalistisina tapaavat ne myös kohtalonsa. Niiden vanhenemisessa ja tuhoutumisessa ei ole mitään ahdistavaa tai murhenäytelmällistä. Aunukselaisissa taloissa ei ole kivijalkaa. Siksi ne vain lyyhistyvät raskaan koristellun päätynsä painosta kuin hieman etukenoon ja jäävät siihen odottamaan lahoamisen hiljaista, lopullista hävitystyötä. Aunukselainen kylä ei taistele, se oleilee.