Tilinpäätös

Luin opasta projektisuunnitelman tekemisestä ja huomasin, että siinä on pointteja, jotka käyvät hyvin myös tähän suorittamaani sankarihautausmaa projektiin. Opas sanoo, että jokaisella projektilla pitää olla tavoite ja suunnitelma, sillä ne ovat jokaisen onnistuneen projektin lähtökohdat. Suunnitelmasta tulee käydä ilmi mitä projektilla tavoitellaan ja miksi.

Minun projektinisuunnitelmani oli hyvin yksinkertainen ja selkeä. Tavoite oli käydä kesän aikana meidän jokaisella sankarihautausmaalla, jotka sijaitsevat Neuvostoliitolle pakkoluovutetuilla alueilla ja leikata heinä niillä sankarihautausmailla missä sille oli tarvetta.

Projektisuunnitelma ohje sanoo myös, että projektisuunnitelmaa tehdessä tulisi ylös kirjata myös riskit, jotka mahdollisesti vaikuttavat negatiivisesti projektin toteuttamiseen ja maaliin saattamiseen.

Sankarihautausmaa projektissani oli riskejä, joita en tosin kirjoittanut ylös mutta tiedostin ne kyllä. Isoin riski olin minä. Oli tärkeää, että pysyin terveenä ja jaksoin, sillä toteutin projektia yksin. Toinen riskitekijä oli sää, sillä jo ennen projektin aloittamista päätin, että sadesäällä en sankarihautausmailla työskentele. Kolmas riskitekijä oli aika tai sen puute, sillä palkkatyö haukkasi isoimman osan ajastani ja pystyin työskentelemään sankarihautausmailla vain viikonloppuisin, sekä kesälomalla. Onneksi säästössä oli myös ylityövapaita, jotka myös käytin sankarihautausmailla työskentelyyn.

Ohjeen mukaan projekti tulee myös dokumentoida tavalla tai toisella, sillä usein projektit ovat ainutlaatuisia tai kertaluonteisia, joten projektiin liittyvä tieto pitää saada dokumentoitua myöhempää käyttöä varten.

Minä dokumentoin projektia valokuvaamalla ja kirjoittamalla tänne Nainen, Lada ja raivaussaha sivustolle tietoa luovutetun alueen sankarihautausmaista, sekä kokemuksistani matkan varrella.

Lopuksi, kun projekti on saatu päätökseen, on ohjeen mukaan vielä tehtävä loppuarviointi, ja tarkasteltava projektin toteutumista. Loppuarviointi on kuin tilinpäätös, johon kootaan tapahtumat, sekä positiiviset, että negatiiviset. Loppuarvioinnista käy ilmi projektin onnistumiset mutta myös epäonnistumisista on kerrottava rehellisesti.

Loppuarviointi

Aloitin projektin innokkaasti huhtikuussa, kun lumet sulivat ja maa kuivui sen verran, että pystyi haravoimaan. Uusikirkko, joka oli yksi kevään ensimmäisistä sankarihautausmaista, nosti epäilykset pintaan, että kerkeänkö käydä jokaisella sankarihautausmaalla kesän aikana.

Uudenkirkon puistomaiselle sankarihautausmaalle istutetut lehtipuut ovat nyt täysikasvuisia, joten lehtien haravointia riitti! Jouduin työskentelemään peräti kolme päivää ennen kuin Uudenkirkon sankarihautausmaa tuli kuntoon.

Päättäväisesti kuitenkin jatkoin projektia. Perjantaisin heti töiden loputtua suuntasin majoittumaan sankarihautausmaan lähistölle, josta lauantaina aloitin työt. Pietariin palasin yleensä myöhään sunnuntai iltana mutta toisinaan katsoin viisaammaksi nukkua yön yli ja ajella maanantaina suoraan töihin.

Kesälomalla etenin Laatokan itäpuolta kohti pohjoista. Kelit olivat mitä parhaat ja vaikka olin liikkeellä sankarihautausmaa projektin tähden, halusin myös nauttia kesästä ja lomasta. Katselin maisemia, patikoin joen varteen katsomaan putouksia, istuskelin katsomassa ilta-aurinkoa, saunoin, grillasin makkaraa ja toisinaan ajoin katsomaan suomalaisten rakentamaa siltaa, myllyn jäänteitä tai jotain muuta kiinnostavaa.

Projektin epäonnistumiset

Vaikka toivoin, että aurinko olisi paistanut koko kesän, silti välillä myös satoi ja toisinaan aivan kaatamalla. Olin suunnitellut laittavani kuntoon saman päivän aikana kolme sankarihautausmaata; Metsäpirtti, Rautu ja Sakkola mutta kaatosade muutti suunnitelmat ja vietin päivän vuokraamallani mökillä Sakkolassa. Seuraavana aamuna leikkasin heinän Sakkolan sankarihautausmaalta ennen kuin jatkoin Taipaleen kautta eteenpäin. Myöhemmin jollain ohikulkumatkalla poikkesin Rautuun leikkaamaan heinän. Seuraavan kerran suunnittelin meneväni  Metsäpirttiin paluumatkalla Hiitolasta Pietariin mutta taas sade sotki kuviot, enkä koskaan palannut Metsäpirttiin.

Värtsilä sijaitsee rajavyöhykkeellä, jonne minulla ei ollut rajavyöhykelupaa mutta puhumalla sain miliisit päästämään minut sinne. Tarkoitukseni oli jatkaa 40 kilometrin päässä sijaitsevaan Korpiselkään, kun olin saanut Värtsilän sankarihautausmaan kuntoon mutta sade pilasi suunnitelmani. Sadetta oli luvattu muutamaksi seuraavaksi päiväksi mutta sateen oli ennustettu alkavan vasta myöhemmin illalla. Olin ottamassa valokuvia Värtsilässä, kun sade alkoi ja pohjoisen taivas oli musta, niin en lähtenyt kohti pohjoista, vaan palasin Sortavalaan. Seuraavan päivän vietin pääasiassa hotelli Seurahuoneessa lukien, sillä vettä tuli koko päivän. Sitä seuraavana iltapäivänä sateli enää vain välillä, niin kävin Ruskealan sankarihautausmaalla, jonka jälkeen oli käännettävä Nivan nokka kohti etelää ja Korpiselän sankarihautausmaa jäi käymättä.

Säkkijärven sankarihautausmaalla ja kenttähautausmaalla poikkesin kerran, kun olin menossa Suomeen. Kävin vain nopeasti katsomassa minkä kokoisista paikoista on kyse, sillä tarkoitukseni oli palata myöhemmin raivaussahan kanssa mutta aika loppui kesken, enkä Säkkijärvelle enää palannut.

Kuolemajärven sankarihautausmaa oli hiukan ongelmallinen, sillä yksityisten hallinnassa olevalla alueella järjestetään lasten kesäleirejä, jolloin alueelle ei oteta vierailijoita. Pari kertaa, kun olin menossa Kuolemajärven lähistölle, soitin ja kysyin voisinko käydä sankarihautausmaalla mutta kummallakaan kerralla ajankohta ei ollut heille sopiva.

Rajavyöhykkeellä sijaitsevalle Sallan sankarihautausmaalle on Pietarista matkaa noin 1200 kilometriä ja olin päättänyt, että Sallaan menen sitten kun olen käynyt kaikilla muilla sankarihautausmailla, joten Sallaan en koskaan mennyt. 

Yhteenvetona voidaan todeta, että en käynyt viidellä sankarihautausmaalla ja yhdellä kenttähautausmaalla valokuvaamassa ja leikkaamassa heinää. Viisi sankarihautausmaata joissa en käynyt, ovat Korpiselkä, Kuolemajärvi, Metsäpirtti, Salla ja Säkkijärvi. Kenttähautausmaa, jossa en tehnyt mitään on Säkkijärven kenttähautausmaa.

Onnistumiset

Joka kerta, kun sankarihautausmaan heinä oli leikattu, alue haravoitu ja roskat kannettu pois, tuntui tosi hyvälle. Joskus työ oli kevyttä kuten Vuoksenrannassa, jossa aurinko oli polttanut heinän vähiin, joten se oli myös todella kevyttä kantaa pois. Vielä kun pieni tuuli piti itikat ja muut hyönteiset poissa, niin Vuoksenrannassa oli suorastaan ilo työskennellä. 

Toisinaan homma oli todella raskasta ja olisi tehnyt mieli lyödä hanskat tiskiin ja lähteä kotiin. Tällainen paikka oli esimerkiksi Impilahti. Tiheä, rehevä pöheikkö yltti vyötärön korkeuteen ja osa horsmista hartioihin. Raivaussahan siima katkeili aivan koko ajan ja samasta kohdasta joutui leikkaamaan useamman kerran ennen kuin jälki oli hyväksyttävää. Lämmintä oli katveessa melkein 30 astetta mutta silti päälle oli pakko pukea pitkähihaista, kun paarmat eivät jättäneet rauhaan. Kun urakka oli valmis ja kannoin tavaroita pois, jouduin istuskelemaan jonkun aikaa maassa Nivan vieressä, vetämässä henkeä, kun silmissä musteni ja meinasi taju lähteä. 

Palasin seuraavana päivänä Impilahden sankarihautausmaalle laittamaan kukat muistomerkille ja valokuvaamaan ja voin kertoa, että silloin tuntui tosi hyvälle! Oli oikein voittajafiilis, kun näin minkä muutoksen olin sankarihautausmaalla saanut aikaan.

Projektissa parasta

Vaikka projekti otti paljon niin voimia, aikaa kuin rahaa, se myös antoi paljon. Opin paljon uutta Suomen historiasta, sillä etsin ja luin tietoa jokaisesta paikkakunnasta jossa kävin. Näin upeaa koskematonta luontoa, sain nauttia pitkien hiekkarantojen rauhasta, Laatokan, Vuoksen ja usean muun vesistön raikkaista vesistä, sillä saatuani sankarihautausmaan kuntoon, suuntasin aina uimaan. Sain kuunnella käen kukuntaa, tuulen kohinaa ja linnun laulua, joita suurkaupungeissa ei kuule. Sain nähdä työni jäljen ja kokea onnistumisen iloa päivä toisensa jälkeen. Sain kokea vieraanvaraisuutta ja ystävällisyyttä monilta kohtaamiltani venäläisiltä. Sain tutustua  uusiin ihmisiin, vaihtaa ajatuksia ja mielipiteitä heidän kanssaan milloin sankarihautausmaalla, milloin kylän raitilla tai ruokapöydän ääressä heidän kodissaan. 

Jossittelua

Joku ehkä miettii, että kun vain viisi sankarihautausmaata jäi käymättä, niin jos olisin tehnyt jotain toisin, olisin kerennyt käymään jokaisella sankarihautausmaalla. Tämä varmasti pitää paikkansa mutta kun esimerkiksi päätin lähteä viikonlopuksi Suomeen, tarvitsin pienen tauon ja vähän lepoa, sillä olin väsynyt. Halusin myös nähdä yli 80-vuotiaat vanhempani ja viettää aikaa heidän kanssaan. Olisin toisinaan voinut jättää pitkät illanistujaiset ystävien kanssa väliin, niin seuraavana aamuna olisin ollut kukon laulun aikaan valmiina sankarihautausmaalle. Mutta nuo hetket olivat tärkeitä minulle ja toivon, että noista hetkistä kumpuaa positiivisia muistoja myös venäläisille ystävilleni nyt, kun sikäläinen valtiovalta on tehnyt meistä vihollisia.

Lisäksi sankarihautausmaa projekti oli vapaa-ajan harrastukseni eikä harrastuksia suoriteta ryppyotsaisesti ja hampaat irvessä, vaan niistä haetaan virkistystä ja V vastapainoa palkkatyölle.

Ei, minä en suostu jossittelemaan! Projektin aika huhtikuun lopusta elokuun loppuun oli pala minun elämääni ja tuo aika oli minun näköiseni. Nyt kun katson tuota aikaa, siinä oli sopivasti kaikkea – palkkatyötä, sankarihautausmaita ja vapaa-aikaa. Kun kaikki oli tasapainossa, on muistot tuolta ajalta positiivisia ja muistot nostavat hymyn huulille.