|

Rakkauteni Käkisalmi

Käkisalmessa talvi- ja jatkosodan sankarivainajat on haudattu eri paikkoihin. Talvisodan sankarivainajat on haudattu vanhalle hautausmaalle, josta jo aiemmin kirjoitin ja jatkosodan sankarivainajat on haudattu Käkisalmen keskustassa sijaitsevan kirkon viereen, jonne nyt suuntasin. Kirkon viereinen alue, jossa sankarihautausmaa sijaitsee on nykyisin puisto ja sen hoidosta vastaa Priozerskin kaupunki mutta päätin katsoa, onko jotain mitä pitäisi tehdä. Kävin puuhastelemassa Käkisalmessa kesällä mutta en ilmeisesti ottanut tuolla reissulla valokuvia, niin tässä käyttämäni valokuvat on otettu syksyllä, juuri ennen kuin palasin Suomeen.

Kaksi muistomerkkiä

Kesällä, kun saavuin sankarihautausmalle, kiersin ja katsoin muistomerkit ja taas ihmettelin samaa kuin joka kerta – miksi samaan puistoon on pitänyt laittaa kaksi muistomerkkiä meidän sankarivainajille muutaman metrin päähän toisistaan? Eikö yksi riitä? Jos haluttiin uusi muistomerkki, miksi ei hävitetty vanhaa? Kun olin katsonut muistomerkit, päätin kitkeä uuden muistomerkin ympärille istutetut pensaat, joiden ympäriltä heinä oli leikattu raivaussahalla ja samalla osa oksista oli katkottu.

Käkisalmen kirkko

Armas Lindgrenin suunnittelema Käkisalmen kirkko on edelleen kiinnostava nähtävyys ja useammat ihmiset, jotka kävivät kirkkoa katsomassa tulivat kysymään milloin kirkko on auki tai jotain muuta, kun luulivat, että olen kirkon työntekijä. Hauskinta oli, kun yhden oppaan pyynnöstä kerroin kokonaiselle bussiryhmälle Käkisalmesta ja sankarihautausmaasta, työvaatteissa ja kädet kädet kurassa. Kiitokseksi sain tältä Pietarista saapuneelta turistiryhmältä niin hirveän määrän syötävää ja juotavaa, että niistä riitti minulle useammaksi päiväksi!

Kirkon sisätiloja ikkunan läpi valokuvattuna.

Kun sain pensaiden juuret kitkettyä, pakkasin roskat jätesäkkeihin ja kannoin ne lähistöllä tuen vieressä olevaan roskikseen. Lopuksi laitoin kukat molemmille muistomerkille mutta hiljaisen hetken pidin vain toisella muistomerkillä.

Uuden linnan alue

Käkisalmi on paikka jota Viipurin ohella rakastan! Jo ennen kuin minulla oli Nivaa menin usein Käkisalmeen viikonlopuksi, sinne kun on helppo mennä Pietarista junalla. Soitin vanhemmilleni kun olin taas kerran palannut Käkisalmesta ja kerroin uuden linnan alueesta, jossa Suomen aikanaan oli esikunta ja puolustusvoimien henkilökunnan asunnot. Tuo uuden linnan alue oli linnoitettu iso kaunis puistomainen alue vanhaa linnaa vastapäätä, Vuoksen toisella rannalla. Uuden linnan alueella oli vanhoja rakennuksia, joista osa oli rakennettu jo Ruotsin vallan aikana, sillä strategisen sijaintinsa ansiosta idän ja lännen välissä Käkisalmi oli ollut tärkeä kohde. Ruotsalaiset rakensivat monia uusia rakennuksia, kuten viisi valkoista kasarmia, esikunta ja ruoturakennukset ja jo heidän aikanaan paikka nimettiin Uudeksi linnaksi ja minä olin päättänyt mennä alueelle katselemaan ja valokuvaamaan. 

Alue toimii nykyään sotaveteraanien kuntoutuskeskuksena eikä sinne päästetä ulkopuolisia näin minulle ilmoitti tuima vartija portilla. Venäjällä olen tottunut ottamaan rahan käyttöön, jos puhe ei auta mutta tämä vartija suuttui ja huusi niin, että sylki lensi suusta, kun kysyin mikä olisi sopiva summa millä pääsisin portista sisään. Tässä vaiheessa venäläinen työkaverini, jolle kerroin tarinaa huusi: ”Se oli varmasti joku kommunisti!!” No, minusta oli ihanaa kuulla mitä äitini sanoi, sillä äidin sanat todistavat, että äiti tuntee tyttärensä, sillä äiti kysyi: ”No miten sinä sinne sitten menit?” No, portilla katsoin ympärilleni ja totesin ettei missään ollut kameroita. Kiersin aluetta mutta kaksi ja puolimetrinen muuri ja sen päällä olleet piikkilangat eivät saaneet minua edes harkitsemaan muurin yli kiipeämistä. Mutta jonkun matkan päässä oli pieni lampi, joka rajoittui uuden linnan alueeseen, niin ei muuta kuin kengät käteen, sukat taskuun ja lahkeet polviin ja kahlaamaan ja pian olin uuden linnan alueella.

Alue oli kaunis omalla tavallaan.
Kauan sitten kivistä rakennetut linnoitteet olivat sammaloituneet ja olivat kasvustojen peitossa, alueen puut olivat tosi vanhoja ja isoja ja Vuoksen takana vastarannalla näkyi vanha linna. Rakennuksista vanhimmat olivat hyvässä kunnossa ainakin ulospäin vaikka alueen takareunalla oli myös tiilisiä talorumiluksia ehkä neuvostoajalta. 

Retki oli kaikin puolin onnistunut eikä ollut ollenkaan pahasta vähän liotella jalkoja lammessa mennen tullen.
Ainoa joka hävisi oli se vartija siellä portilla, sillä olisin ollut valmis maksamaan hänelle, hänen viikon tai kahden palkan. Tässä muutamia kuvia teidänkin nähtäväksi ja reitti on nyt tiedusteltu jos sinäkin olet joskus menossa tutustumaan uuden linnan alueeseen.

Similar Posts

  • |

    Suojärvi

    Suojärven sankarihautausmaalle on haudattu 272 sankarivainajaa, joista osa oli talvisodassa haudattu ensin Värtsilään ja Sortavalaan ja jatkosodassa Jerosten kylän väliaikaishautoihin. Karjalaisten palattua kotiseudulleen vuonna 1942 muualle haudatut siirrettiin kotiseudun multiin, Kuikanniemeen perustettuun sankarihautausmaahan.

  • Ruskealan nähtävyydet

    Marmorilouhos Veden täyttämä entinen Ruskealan marmorilouhos on nykyisin nähtävyys ja suosittu matkailukohde. Alue on kaunis luonnonnähtävyys mutta siellä on myös mahdollisuus harrastaa monenlaisia aktiviteettejä – marmorilouhoksessa on mahdollista sukeltaa, vuokrata vene ja soudella tai liitää louhokseen muodostuneen järven yli vaijeria pitkin. Myös vanhoihin kaivostunneleihin järjestetään retkiä, jossa näkee maanalaisen järveen ja seinillä olevat vanhat kaivoksen…

  • |

    Kaukola 

    Kaukolaan on haudattu 19 vapaussodan ja 142 viime sotien sankarivainajaa. Vapaussodan sankaripatsas paljastettiin Kaukolassa elokuussa 1921. Tilaisuuteen oli saapunut niin paljon väkeä, että jumalanpalveluksen ajaksi kaksi kolmasosaa ihmisistä joutui jäämään ulos, sillä he eivät mahtuneet sisälle kirkkoon.

  • | |

    Putinin kaverille ropoja

    Olen aiemmin jo täällä blogissa kirjoittanut, että suosikki paikkakuntani luovutetussa Karjalassa on Käkisalmi. Yhden postauksen nimi jopa on: Rakkauteni Käkisalmi. Käkisalmeen pääsi Pietarista helposti ja nopeasti junalla ja Käkisalmessa on kauniit maisemat, sekä Vuoksen että Laatokan rannoilla, niin mitä muuta ihminen vapaapäivistä toivoo? No, hyvän majapaikan tietenkin ja sellainenkin Käkisalmesta Laatokan rannalta löytyy. Tochka na…

  • |

    Tuhotut kylät, poltetut talot

    Jatkosodan alussa, kun pakkoluovutettuja alueita saatiin vallattua takaisin, paljastui karu todellisuus paikkakunnilta, joissa oli sodittu kahteen kertaan eli paikkakunnilta jotka sijaitsivat Venäjän rajan tuntumassa. Noilla paikkakunnilla iso osa rakennuksista oli tuhoutunut, sillä talvisodan alussa taloja oli poltettu, sillä ei haluttu jättää viholliselle lämpimiä tupia, osa taloista oli tuhoutunut pommituksissa ja osan taloista polttivat venäläiset perääntyessään…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *