Syväriltä U-asemaan

Illalla olin lukenut kaiken tiedon mitä minulta löytyi seuraavan päivän kohteista. Olin myös suunnitellut reitin miten päivän mittaan ajelisin. En tykkää käyttää navigaattoria, sillä sen kanssa ei opi muistamaan reittejä ja siksi edellisenä iltana katsoin reitin puhelimen kartasta ja toisinaan otin apuun myös perinteisen paperikartan ja kirjoitin ”nuotit”. Suurimmassa osassa luovutettua Karjalaa ei kännykkä toimi, joten reitti on parasta suunnitella etukäteen. Toisinaan minulla ei ollut sankarihautausmaan koordinaatteja ja silloin ajelin vain kyseiselle paikkakunnalle ja siellä kurvasin kaupalle kysymään sankarihautausmaan sijaintia ja aina löysin perille – toisinaan helpommin toisinaan en niin helposti.

Lähdin ajelemaan kohti Koirinojaa. Ajoin Koirinojan läpi pientä hiekkatietä pitkin ja katselin taloja, joista ainakin puolet näytti olevan tyhjillään. Tie huononi ja välillä ajelin ojan puolella, kun tiestä hiekat olivat ilmeisesti kevään sateilla huuhtoutuneet pois ja jäljellä oli vain isoja kiviä. Olin ajellut vajaat neljä kilometriä, kun keskellä tiellä oli puutavaraa, ovia ja ikkunoita, jotka oli ilmeisesti toimitettu vieressä olevalle rakennustyömaalle. Tien toisella puolella oli aita ja toisella puolella tiukka metsä, jonne ei Nivalla päässyt ajamaan. En olisi halunnut kääntyä takaisin, niin jätin Nivan siihen puukuorman eteen parkkiin ja kävin katsomassa pääsisinkö jatkamaan matkaa lähistöllä olleen talon pihan läpi. Pihan läpi ei tie jatkunut enkä voinut kenenkään nurmikoilla mennä ajamaan, niin oli pakko antaa periksi, kääntää Niva ja ajaa takaisin Koirinojalle ja pidemmän reitin kautta Nietjärven taistelun muistomerkille.

Suurhyökkäys kohti U-asemaa

Kesäkuun 21. päivän aamuna alkoi teräsmyrsky Syvärillä Lotinanpellon suunnalla noin 12 km leveällä lohkolla. Tulivalmistelu kesti kolme ja puoli tuntia ja vihollisen ilmavoimat pudottivat ensimmäisenä hyökkäyspäivänä noin 62 000 pommia.

Tästä alkoi noin 300 km yhtämittainen viivytystaistelu Syväriltä U-asemaan, joka oli saanut nimensä sen pääsuunnittelijan majuri Yrjö Urton mukaan. U-asema lähti Laatokan pohjoisnurkasta Koirinojalta koilliseen Nietjärven ja Lemetin kautta Loimolan suuntaan.

Vihollisen päämääränä oli tuhota Aunuksen Ryhmän joukot ja edetä nopeasti Sisä-Suomeen ja Karjalan Kannaksella taistelevien suomalaisjoukkojen selkään.

Viivytystaistelussa kulutettiin vihollisen voimia ja lopulta U-asemassa saavutettiin tärkeä torjuntavoitto.

Torjuntavoitto

Koska suomalaisten suora rintamahyökkäys ei onnistuisi ilman suuria tappioita päätti kenraalimajuri Kustaa Tapola Nietjärvellä U-asemassa vyöryttää vihollisen hallussa olleen 300 metriä pitkän juoksuhaudan osuuden, aloittaen sen molemmista päistä, koillisesta ja lounaasta. Tykistön tehtävänä oli estää vihollisen lisäjoukkojen tulo.

Kello 09.30 ampui 120 tykkiä ja 40 kranaatinheitintä tuhannen kranaatin tulivalmistelun. Tämän jälkeen konepistoolein, kasapanoksin ja liekinheittimin varustetut osastot etenivät juoksuhaudan molemmista päistä vyöryttäen juoksuhautaa. Neuvostojoukkojen tappiot olivat suuret ja suomalaisjoukot etenivät korvaten aina tarpeen mukaan kaatuneen joukkueen uudella. Aamulla 17. heinäkuuta vyörytyskiilojen päät kohtasivat ja koko murtuma-alue oli puhdistettu vihollisista.

Suomalainen radiotiedustelu sieppasi JR 762:n komentajan lähettämän sanoman: ”Rykmentti tuhottu, mutta lippu pelastettu.”

Kunnia sankareille

Nietjärvelle pystytettiin Uuksun punaisesta graniitista valmistettu muistomerkki kesäkuun 11. päivänä 2008. Nietjärven suurtaistelun muistomerkki on paikalla missä Nietjärven ratkaisutaistelu käytiin. Kiveen on hakattu suomen- ja venäjänkielellä teksti ”Kunnia sankareille”.

Nousin muistomerkin luota ylös missä juoksuhaudat erottuvat vielä selvästi. Kävelin kumpuilevassa kangasmaastossa ja katselin silmän kantamattomiin jatkuvia juoksuhautoja.  Mielessäni pyörivät sanat jotka olin lukenut Nietjärven juoksuhautojen vyöryttämisestä: ”Suomalaisjoukot etenivät korvaten aina tarpeen mukaan kaatuneen joukkueen uudella”.

Lopulta palasin muistomerkille. Muistomerkki oli likainen ja sen eteen rakennettu kiveys hiekan peitossa. Hain autosta katuharjan ja lakaisin kivet puhtaiksi ja pesin muistomerkin. Kannoin vielä tien laitaan muutamat isot kivet, jotta autoilijat eivät pysty ajamaan liian lähelle muistomerkkiä. Lopuksi hain metsästä kimpun kanervia ennen kuin pidin hiljaisen hetken.

Harlu

Nietjärveltä matka jatkui kohti Harlua. Pysähdyin mennessä vielä kuvaamaan Läskelän koskea, jonka jälkeen painoin kaasua, sillä päivä oli jo pitkällä.

Matka Harluun onnistui helposti, sillä koordinaattien ansiosta löysin suorilla perille.  Harlun sankarihautausmaahan on haudattu 102 talvi-ja jatkosodan sankarivainajaa. Nyt paikalla on vain muistomerkki, sillä sankarihautausmaa on jäänyt venäläishautojen alle.

Ihmettelin, kun muistomerkin edessä joka puolella oli paljon sahanpurua. Kun, olin leikannut heinän ja haravoinut, kiertelin katsomassa onko jollekin lähistön haudalle rakennettu uusi pöytä ja penkki, joita varten puita olisi sahattu sankarihaudan muistomerkin edessä olevan kiven päällä. En löytänyt uutta pöytää ja penkkiä mutta matkalla entisten sukupolvien muistolle pystytetylle muistomerkille, oli matkalla jokin sillan rakennus käynnissä ja ilmeisesti työmiehet olivat puita sahanneet sankarihautausmaalla.

Harlun sankarihautausmaalla ei kauaa aikaa vierähtänyt, sillä venäläisten hautakivet ovat joka puolella ihan muistomerkin vieressä. Kun sain sankarihautausmaan muistomerkin ympäryksen kuntoon, laitoin muistomerkille kukat ja pidin hiljaisen hetken.

Kävin vielä kuvaamassa entisten sukupolvien muistolle pystytetyn muistomerkin ennen kuin jatkoin matkaa.

En tiedä mistä päin Neuvostoliittoa Harlussa nykyisin asuvat venäläiset aikoinaan tulivat mutta pois ajaessani tuntui kuin olisin ollut Tadžikistanissa! Tiellä käveli naisia lapsineen ja he olivat pukeutuneet juuri niin kuin Tadžikistanissa.