|

Rakennetaan kuin Iisakin kirkkoa

”Mä illalla myöhään ja aamulla vieläkin myöhempään, luon silmäni Siionin vuoria päin” – vai miten se virsi menee?! No, illalla meni myöhään ravintolan terassilla Laatokan rannalla ja väsymys painoi, niin aamulla nukuin niin pitkään kuin nukutti ja missasin hotellin aamiaisen. Kun lähikuppilassa alkuiltapäivästä olin juonut kolmannen kupin kahvia, päätin lähteä Ruskealaan.

Vettä oli tullut taivaalta pitkin päivää, sillä kadut lainehtivat mutta Ruskealaan ajellessa sateli enää ihan hiljakseen. Ruskealan sankarihautausmaa on erityinen paikka minulle, sillä ystäväni isän kaksi veljeä on haudattu Ruskealan sankarihautausmaalle. Suurimpaan osaan luovutetun Karjalan sankarihautausmaista minulla ei ole mitään henkilökohtaisia siteitä.

Maineikasta marmoria

Kaikki suomalaiset tietävät sanonnan ”rakennetaan kuin Iisakin kirkkoa”, joka tarkoittaa, että työ kestää eikä valmista synny. Mutta harva tietää, että 40 vuotta rakennetussa Iisakin kirkossa käytettiin Ruskealassa sijainneen kivilouhimon marmoria. Marmorin louhinta Ruskealassa oli aloitettu jo vuonna 1767. Marmoria louhittiin useiden merkittävien rakennusten rakennustarpeiksi, kuten Pietarin Marmoripalatsiin, Mihailin linnaan, Kazanin katedraaliin, sekä Primorskaja- ja Ladozhskaja-metroasemiin. Ruskealan marmoria tuotiin myös Helsinkiin, jossa sitä on edelleen nähtävissä Kasarmintorin laidalla olevan entisen pankkirakennuksen seinissä.

Kun marmorin kysyntä pieneni, nousi kalkki päätuotteeksi. Kalkinpolttouunien korkeat piiput näkyivät kauas, ja niistä tuli Ruskealan tunnus. Jatkosodan jälkeen kaivos jäi pakkoluovutetulle alueelle mutta kalkkitehtaan liiketoiminta siirrettiin Suomeen Kerimäelle ja Kurikkaan. Neuvostoliiton ja Venäjän aikana kaivoksen teollinen tuotanto väheni ja nyt alueella on Marmoripuisto, Laatokan Karjalan toiseksi suosituin matkakohde, joka avattiin vuonna 2005 ja siellä käy vuosittain kymmeniä tuhansia asiakkaita. Veden täyttämässä entisessä Ruskealan marmorilouhoksessa ja sen luolastoissa voi sukeltaa ja soudella, sekä ympäristössä kävellä hienoja maisemareitteja pitkin tai laskea vaijeria pitkin louhoksen yli.

Sankarihautausmaalla

Ruskealan sankarihautausmaalla on muistomerkki, jossa on teksti: “1939-1944 Sankarivainajien muistolle. Yli rajojen kulkee uskon ja toivon tie”. Muistomerkin jalustassa lukee: Ruskeala-Seura ry. 1993. Muistomerkin kummallakin puolella on mustat paadet, joihin on kaiverrettu kaatuneiden nimet. Sankarihautausmaan alueelleen osaan, jota venäläiset eivät ole ottaneet käyttöön, on kerätty kaikki hautausmaalta löytyneet suomalaisten hautakivet, jotka kaikki ovat eri suuntaan kallellaan, niin hauta-alue on vähän sekavan näköinen.

Kun saavuin sankarihautausmaalle, oli näky vielä tavallistakin sekavampi! Sekä sankarihautausmaan muistomerkin edessä, että kaikkien hautakivien edessä kasvavien kuunliljojen isoja lehtiä oli leikattu tai revitty ja ne olivat levällään koko suomalaisten hauta-alueen alalla. Siinä seisoin hölmistyneenä ja mietin, onko tämä ilkivaltaa vai onko joku leikannut isot lehdet pois, jotta kasvit pienenevät ja tekevät uudet lehdet. Mutta miksi lehtiä ei oltu haravoitu pois, vaan niitä oli myös siellä missä kyseistä kasvia ei edes kasvanut. Tuntui tosi pahalle, niin pahalle, että vatsaa väänsi mutta uskottelin itselleni, että joku on tämän tehnyt tarkoituksella ja tulee paremmalla kelillä siivoamaan jäljet.

Hain autosta haravan ja haravoin sankarihautausmaan muistomerkin ympäryksen siistiksi, ensimmäisiin siviili hautakiviin saakka ja vedin roskat kevytpeitteellä hautausmaan aidan taakse, jonne paikallisetkin vievät roskia. Keräsin kukat, laitoin ne muistomerkille ja pidin hiljaisen hetken Ruskealaan haudattujen 183 sankarivainajan muistolle. Seisoin vielä hetken paikoillani ja olin iloinen, että vaikka raja oli suljettuna, oli Ruskealan Pitäjäseura saanut hoidettua muistomerkkiin uuden tekstilaatan varastetun tilalle. 

Poikkesin vielä katsomassa vähän matkan päässä sijaitsevan sankaripatsaan ja sen ympärys oli samassa kunnossa kuin muistolehdon alue.

Vasta kotona Pietarissa, kun kävin valokuvia läpi, tajusin, että olin Ruskealassa ollut sen verran shokissa sotkusta, että valokuvaaminen oli jäänyt vähiin.

Similar Posts

  • |

    Terijoen huvilat

    Venäjälle pakkoluovutetuista alueista on paljon ”kultaisia muistoja” ja osa muistoista liittyy Terijokeen. Moni on myös kuullut tarinoita Terijoen lomista, vaikka itse ei siellä koskaan olisikaan käynyt. Terijoki tunnettiin pitkistä, kauniista hiekkarannoistaan ja pitsihuviloistaan. Suurruhtinaskunnan aikana kesäisin alueen huvilat täyttyivät Pietarin yläluokasta, jolloin Terijoen asukasluku noin kymmenkertaistui. Terijoki alkoi vilkastua, kun Pietarin ja Viipurin välinen rautatie…

  • |

    Kaikki viihtyi Viipurissa

    Viipurin uusi tuomiokirkko rakennettiin vuosina 1889-1893 suunnittelukilpailun voittaneen viipurilaisen arkkitehti Eduard Dippelin suunnitelmien mukaan. Kirkko vihkiäisiä vietettiin 3. joulukuuta 1893. Tiilistä rakennettu uusgoottilaistyylinen kirkko oli poikkilaivainen pitkäkirkko, jossa oli istumapaikat 1800 sanankuulijalle. Kirkon länsipäässä kohosi korkea ja kapea kellotorni, jonka molemmin puolin oli lisäksi pienet kulmatornit. Kirkkosalin holveissa oli Lauri Välkkeen maalaukset ja alttaritaulun ”Kristuksen…

  • |

    Olit kunniaksi isänmaallesi

    Suistamon kirkko oli ehjä, kun se talvisodan jälkeen jouduttiin jättämään Neuvostoliitolle. Sodan jälkeen venäläiset tekivät kirkosta teatterin ja poistivat alttarin. Jatkosodan alussa vuonna 1941 Suomi valtasi alueen takaisin. Vetäytyessä venäläiset sotilaat sytyttivät kirkon tuleen, mutta suomalaiset sotilaat ehtivät sammuttaa palon ennen kuin suuria vahinkoja ehti syntyä.

  • |

    Lisää rahaa korruptioon 

    Viipuriin suuntasin usein, toisinaan vain päiväksi, sillä sinne pääsee Pietarista nopeasti, vaikka junalla. Joka käynnillä kiersin ensin nopeasti meidän kolme keskustassa sijaitsevaa hautausmaata, kaksi sankarihautausmaata ja kenttähautausmaan, sytytin kynttilän ja keräsin roskat pois ja kaksi kertaa vuodessa puuhastelin vähän enemmän. Eniten kerättävää ja tapahtumia oli Maaseurakunnan sankarihautausmaalla, joka on suojainen kaunis paikka, niin jotkut viettävät…

  • |

    Kanneljärvi 

    Kanneljärven sankarihautausmaa perustettiin, arkkitehti Uno Ullbergin suunnitteleman ja vuonna 1934 valmistuneen kirkon viereen, kun alue saatiin takaisin hallintaan jatkosodan alussa. Sankarihautausmaahan haudattiin 88 sankarivainajaa. Kun alueet jouduttiin luovittamaan Neuvostoliitolle, oli jokaisella haudalla oli valkoinen puinen risti missä oli sankarivainajan tiedot.

  • |

    Uusi tuttavuus

    En muista kuulleeni Hiitola nimistä paikkakuntaa ennen kuin asuessani Pietarissa aloin etsiä tietoa luovutetussa Karjalassa sijaitsevista sankarihautausmaista. Siltä varalta, että jollain toisella on sama tilanne, niin kirjoitan tähän pienen tietoiskun Hiitolasta. Hiitola on Laatokan länsirannikon keskiosassa sijaitseva Laatokan rantapitäjä. Hiitolan läpi virtaa Hiitolanjoki, joka laskee Laatokkaan. Suomen aikaan Hiitola oli tyypillinen karjalainen maanviljelyspitäjä, jossa asukkaita ennen…

2 Comments

  1. Hei, Suursaaren hautausmaa puuttuu, olen käynyt siellä Sotahistoriallisen seuran matkalla. Siellä oli Venäläisten
    hautakiviä tehtyniin että suomalainen hautakivi oli pystytetty väärinpäin suomalaisten nimet olivat maanrajassa
    luettavissa. En kyllä ole varma että sinne olisi haudattu sankarivainajia. Saaresta jäi vaikutelma että Venäjä ei tee
    saarella mitään se olisi kyllä sopiva turistiohde. Me olimme ainoa ryhmä joka kävi siellä, herra Putin lopetti sittemmin
    siellä käynnit on kai tärkeä sotilasalue. Silloin siellä asui vakituisesti vain majakanvartijan perhe.

    1. Hei ja kiitos viestistä!

      Suursaaren hautausmaa uupuu, sillä olen sivuni omistanut sankarihautausmaille ja Suursaaressa ei ole sankarihautausmaata.

      Kansallisarkiston tietokannan mukaan talvi- ja jatkosodassa kaatui yhteensä 14 Suursaaressa syntynyttä ja heidät haudattiin pääosin Kotkan sankarihautausmaahan.
      Suursaaren asukkaat eivät päässeet jatkosodan aikana palaamaan koteihinsa eli kun heidät evakuoitiin talvisodan alussa he eivät koskaan palanneet.

      Suomi sai Suursaaren haltuunsa kevättalvella 1942, jonka jälkeen Suursaaressa oli jatkosodan aikana tuhansia suomalaisia, pääosin sotilaita, yksityisten yritysten palveluksessa olevia rakennusmiehiä, sekä heinäkuussa 1942 saarelle eristettyjä juutalaispakolaisia.

      Suursaaren lähellä on kolme muuta saarta eli Tytärsaari, Seiskari ja Lavansaari.
      Suomi sai Tytärsaaren haltuunsa kevättalvella 1942, jonka jälkeen saksalaiset pitivät sitä hallinnassa. Saarella oli tämän jälkeen vain sotilaita eivätkä siviilit päässeet palaamaan eli Tytärsaaren kohtalo oli samantyylinen kuin Suursaaren.

      Seiskari jäi venäläisille talvisodan jälkeen ja jatkosodassa sitä ei edes yritetty valloittaa takaisin ja sama tilanne oli Lavansaaren kohdalla eli näillä saarilla ei myöskään ole sankarihautausmaita.

      Nämä kaikki saaret olisivat mielenkiintoisia matkakohteita mutta sitä päivää tuskin lähiaikoina tulee, että niihin päästäisiin matkustamaan.

      Helsingin Sanomat vieraili saarella vuonna 2019 ja siitä on mielenkiintoinen juttu https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000006228401.html?share=94f0171f0c7712deb9333528c158da25

      Iloista kesää sinulle!
      Marja

Leave a Reply to Hannu Kuuri Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *