Karjalan tunnettu hevoskasvatuspitäjä

Loma Suomessa reilun kolmen viikon Karjalan kierroksen jälkeen teki hyvää, sillä edellisestä Suomen visiitistä oli jo useampi kuukausi. Sain heti ensimmäiseen loman jälkeiseen työviikkoon järjestettyä kolmen päivän viikonlopun ja lähdin liikkeelle aikaisin lauantaiaamuna, sillä perjantaina meni töissä melkein puolille öin. Kesää, viikonloppuja ja ylipäätänsä elämää Venäjällä ei minun osaltani ollut enää paljoa jäljellä, niin piti kiristää tahtia ja laskeskelin, että jokaisena vapaapäivänä oli saatava kaksi sankarihautausmaata kuntoon, jotta saisin urakan hoidettua, sillä oltiin elokuussa. Ilmat eivät enää myöskään olleet kesäisen helteiset, vaan nyt oli puettava aamulla villapaita päälle.

Lauantaina ajelin Pietarista Äyräpäähän, josta kirjoitin jo kauan aikaa sitten jutun: Niin metsä vastaa kuin huudetaan. Kun Äyräpäässä tuli paikat kuntoon, kävin uimassa ja vaihdoin toiset vaatteet päälle ja ajoin Heinjoelle. Heinjoki oli syksyllä yksi niistä paikoista missä en voinut tehdä juuri mitään, sillä heinää ei oltu leikattu koko kesänä ja juuri Heinjoella mietin, että jos raja on keväällä vielä kiinni minun on ostettava raivaussaha.

Heinjoki Suomen aikaan

Keski-Kannaksella, noin 30 km päässä Viipurista sijaitsevan Heinjoen seurakunta ja kunta saivat itsenäisyyden vuonna 1868. Asukkaita kunnan alueella oli vuonna 1939 3670 henkeä. Heinjokelaisten pääelinkeinoina olivat maa-, metsä ja karjatalous ja Heinjoki oli myös tunnettu hevosistaan. Vaikka Heinjoki oli maatalousvoittoista aluetta, alueella arvostettiin sivistystä ja koulutusta ja ensimmäinen kirjasto perustettiin jo vuonna 1846 ja ensimmäinen kansakoulu vuonna 1874.

Liikenneyhteydet Heinjoelle olivat hyvät. Viipurin-Heinjoen maantie kulki pitäjän halki itä-länsisuunnassa ja jatkui Äyräpäähän. Kurvilan kylässä on tien vieressä edelleen olemassa kivi, johon on hakattu tien valmistumisvuosi 1927. Viipurin – Valkjärven rautatie valmistui tien kanssa samoihin aikoihin, ja Heinjoen alueella oli kolme asemaa, Pilppula, Heinjoki ja Ristseppälä sekä Koisillan pysäkki.

Heinjoella oli paljon vesistöä eli järviä ja lampia oli kunnan alueella yli 50 ja pohjoisessa virtasi Vuoksi.

Heinjoen hevoset

Heinjoen lähellä sijainneissa isoissa kaupungeissa Viipurissa ja Pietarissa, oli jatkuvasti tarvetta hyville vaunujen vetohevosille. Heinjoella ryhdyttiinkin kasvattamaan ja jalostamaan hevosia ammattimaisesti ja pian pitäjä nousi yhdeksi Karjalan tunnetutuimmista hevoskasvatuspitäjistä korkealuokkaisten hevosten johdosta.

Suomenhevosten jalostukseen keskittynyt Muolaan ja Heinjoen Hevosseura toimi jo 1800-luvulla ja vuonna 1902 Heinjoen hevosmiehet perustivat pitäjään oman Heinjoen Hevosystäväinseuran. Seura liittyi myöhemmin Etelä-Karjalan Hevosjalostusliittoon, joka aloitti toimintansa noin viisi vuotta Heinjoen Hevosystäväinseuran perustamisen jälkeen.

Heinjoen Hevosystäväinseura järjesti jäsenilleen jäärata-ajoja, hoito- ja tallikilpailuja, kursseja ja juhlia. Hevosystäväinseura järjesti kantakirjaanottotilaisuuksia ja Heinjoelta myytiinkin korkealuokkaisia siitos- ja käyttöhevosia eri puolille Suomea, sekä myös rajojen ulkopuolelle. Heinjokelaiset niittivät menestystä eri puolilla Suomea järjestetyissä hevosenhoito- ja tallikilpailuissa. Vuonna 1927 Etelä-Karjalan Hevosjalostusliiton järjestämissä jäsenseurojen välisissä kilpailuissa, Heinjoen Hevosystäväinseura oli paras kaikista ja sai palkinnoksi 700 markkaa.

Ravirataa Heinjoelle toivottiin pitkään ja se saatiin Heinjoen Ristseppälään vasta vuonna 1939. Raviradan avajaisravit järjestettiin heinäkuun alussa vuonna 1939 ja seuraavat ravit järjestettiin vasta viisi vuotta myöhemmin vuonna 1944. Nuo toiset ravit olivat samalla viimeiset ravit, jotka Ristseppälän raviradalla järjestettiin.

Sankarihautausmaalla

Sankarihautausmaalla kiersin ensin kaikki muistomerkit ja katsoin entisen kirkon paikan ja kävelin myös pienen lenkin hautausmaalle, jonka venäläiset ovat vallanneet kokonaan ja haudanneet suomalaisten päälle.

Kun kaikki näytti olevan kunnossa, aloitin työt keräämällä sankarihautausmaalta oksat, sillä männyn oksia oli pudonnut todella paljon. Kun olin saanut oksat pois, käynnistin raivaussahan ja leikkasin heinän sankarihautausmaalta, sekä lähistöllä aiemmin olleen sankaripatsaan ympäristöstä, josta nykyisin on jäljellä vain jalusta, johon on kiinnitetty laatta kunnioittamaan kaikkien itsenäisyytemme aikana kaatuneiden heinjokelaisten sankarivainajien muistoa. Muistolaatassa on runo: ”Me olemme kansana kasvaneet, ajan uutehen ajan koittoon, elon myrskyä silmin katselleet ja yhtyneet surujen soittoon.”

Haravoidessa kuuntelin läheiseltä venäläishaudalta kuuluvaa laulantaa. Ryhmä venäläisiä oli tullut läheisen kuoleman vuosipäivän kunniaksi haudalle muistelemaan vainajaa ja ilmeisesti ruoan lisäksi heille maistui myös juomat, sillä laulun volyymi kasvoi mitä kauemmin he haudalla aikaa viettivät. Heistä pari miestä kävi välillä juttelemassa kanssani ja pyytämässä, että liittyisin heidän seuraansa mutta kiitin kohteliaasti ja jatkoin töitäni. Kun olin leikannut heinän, haravoin ja vedin heinät kevytpeitteellä metsään. Kun sankarihautausmaalla kaikki oli kunnossa, kävin keräämässä pienen kimpun luonnonkukkia muistomerkille ja pidin hiljaisen hetken. Lopuksi otin vielä valokuvia mutta suurin osa niistä ja muista myöhemmin ottamistani kuvista tuhoutui myöhemmin Vuokselan retkellä, kun sekä puhelimeni, että kamerani kastuivat pahasti. Puhelimesta tuhoutuivat kaikki kuvat, sillä tuon retken jälkeen ei puhelin enää koskaan käynnistynyt eikä muistikortilta saatu mitään tietoja ulos. Kameran kortilta osa kuvista säästyi ja kamera alkoi uudelleen toimia, pari-kolme kuukautta myöhemmin, kun oli ilmeisesti kuivunut tarpeeksi.

Ennen kuin jatkoin matkaa, ajelin vielä eri puolilla Heinjokea ja totesin, että kaunis paikkakunta on ollut Heinjoki.