|

Rannat rakkaat Antrean 

Olin kerran aiemmin käynyt Antreassa ajaen vain sen läpi ja matkalla pysähtynyt entisen kirkon paikalla mutta sankarihautausmaan muistomerkillä en ollut koskaan käynyt.

Tällä kertaa ajelin Antreaan Viipurista, jossa olin yöpynyt. Matkalla oli miliisin tarkistuspiste, jossa ensin minulle näytettiin stop-merkkiä mutta ilmeisesti punaisista kilvistä johtuen, sitten näytettiin, että saan jatkaa matkaa.

Kuukaupin silta

Viisiaukkoinen 250 metrin pituinen silta valmistui tammikuussa 1939 yli kuuden vuoden suunnittelu- ja rakennustyön tuloksena. Valmistuessaan silta oli kolmanneksi kallein maantiesilta Suomessa. Yhdessä kolmen kilometrin tieoikaisun kanssa, silta maksoi lähes kuusi miljoonaa markkaa. 

Kuukaupin silta oli käytössä vain 14 kuukautta ja sitten alueet jouduttiin pakkoluovuttamaan Neuvostoliitolle talvisodan jälkeen.

Jatkosodan alussa Suomi valloitti eversti Pajarin 18. divisioonan johdolla Antrean aseman seudun, kirkonkylän ja sillan toisen rannan elokuun 15. päivään mennessä. Peräytyessään venäläiset räjäyttivät sillan 50 metrin pituisen keskipalkin Vuokseen. Keskipalkki olisi ollut helposti korjattavissa, jos muuta ei olisi tapahtunut.

Kaksi viikkoa myöhemmin, 27. elokuuta, valtava räjähdys tuhosi sillan Viipurin puoleisen maatuen vieden mennessään joukon upseereita, joiden joukossa oli majuri, professori Tapio Tarjanne. Pioneerit löysivät 28. elokuuta 1941 Kuukaupin sillan toisen pään maatuen alle sijoitetut 600 kg räjähdepanoksen ja kumipusseihin paketoidut laukaisulaitteet. Sillan toiseen päähän asennetut räjähteet olivat räjähtäneet mutta toisessa päässä jääneet räjähtämättä. 

Pioneerijoukkue irrotti laukaisulaitteet räjähdyspanoksesta ja laitteet toimitettiin Päämajan viestiosastolle, jossa ne Yleisradion avustuksella purettiin ja tutkittiin. Sytytysmekanismi oli nopeasti selvitetty ja miinojen laukeamisen estämiseksi keksittiin erikoinen ratkaisu. Viipuriin Papulan sillan kupeeseen ajettiin Yleisradion lähetysauto, joka soitti Säkkijärven polkkaa häirintäsignaalina oikealla taajuudella taukoamatta. Säkkijärven polkkaa soitettiin 2.2.1942 saakka, jolloin uskottiin, että miinojen sähköparistot olisivat tyhjentyneet ja vaaran olisi ohi. Tällä “radiosodalla” uskottiin säästetyn ihmishenkiä ja estetty Viipuria tuhoutumasta, vaikka löydettyjen miinojen määrä ei ollutkaan niin suuri kuin sotavangeiksi jääneet venäläiset kertoivat suomalaisille.

Laitoin Nivan parkkiin ja kävelin katsomassa siltaa. Kuukaupin vanha silta on maalattu punaiseksi ja sen laudasta rakennettu kansi oli sen verran huonon näköinen, etten uskaltanut kävellä sillalla.

Sankarihautausmaalla

Antrean hautausmaa kohdalla oli paljon autoja parkissa tien molemmilla puolilla mutta löytyi sieltä silti paikka Nivalle. Suoraan hautausmaan porttia vastapäätä seisoi ylväänä vuoden 1918 sankaripatsas ja sen molemmilla puolilla hieman pienemmät viime sotien paadet.

Antrean sankaripatsas on yksi luovutettujen alueiden parhaiten säilyneitä muistomerkkejä.

Kaikki näytti olevan kunnossa, niin hain Nivasta raivaussahan ja aloin hommiin. Hautausmaalla oli paljon väkeä ja heitä tuntui kummastuttavan raivaussahaa käyttävä nainen, niin pitkään ihmiset katsoivat ja osa vielä useampaan kertaan. Joku uskaltautui juttelemaan ja eräs ystävällinen nainen toi minulle juotavaa, jonka otin kiitollisena vastaan, vaikka minulla oli myös omat juotavat mukana. Luulen, että joidenkin on helpompi lähestyä ja aloittaa keskustelu, kun tulevat tarjoamaan juotavaa kuumana päivänä.

Sankarihautausmaan heinä oli nopeasti leikattu. Isoin työ oli haravointi ja roskien pois kantaminen, sillä muistomerkin korokkeen takana oli paksusti lehtiä, jotka oli sinne haravoitu, kun ei ollut jaksettu kantaa roskiin. Lehtien seassa oli myös vanhojen hautaristien kappaleita ja laudan pätkiä.

Kun sankarihautausmaa oli siisti ja kaikki roskat kannettu pois, laitoin jokaisen kolmen muistomerkin eteen valkoiset ruusut ja pidin hiljaisen hetken.

Kirkon paikka

Sankarihautausmaalta ajelin vähän eteenpäin entisen kirkon paikalle. Arkkitehti F. Mieritzin suunnittelema 1 800 hengen Antrean kirkko vihittiin käyttöön lokakuun 21. päivänä 1894. Lapsia siunaava Vapahtaja alttaritaulu hankittiin säätyläisnaisten muodostaman Antrean ompeluseuran lahjoittamilla varoilla. Kirkkoon asennettiin 24-äänikertaiset, Juvan tehtaan rakentamat urut vuonna 1906 ja 1934 kirkkoon aennettiin sähköt ja sähköllä toimivat kynttiläkruunut.

Jatkosodan alussa suomalaiset ottivat kirkonkylän takaisin hallintaansa 13.8.1941, jolloin kirkko oli vielä ehjä. Venäläisten tykkituli kuitenkin osui kirkon torniin seuraavana päivänä, jonka seurauksena kirkko paloi maan tasalle. 

Vuonna 1992 paljastettiin tuhoutuneen kirkon paikalle Armas Hutrin suunnittelema muistomerkki ja entisen alttarin paikalle on pystytetty valkoinen risti.

Humalainen hörhö

Laitoin Nivan parkkiin ja lähdin kävelemään kohti kirkon muistomerkkiä, kun Nivan varashälyttimet alkoivat huutamaan. Käännyin ympäri ja tuijotin hölmistyneenä, kun näin miehen kiipeävän Nivan katolle. Palasin auton luokse ja käskin miestä tulemaan alas. Humalainen sanoi tulevansa alas sillä ehdolla, että vien hänet muutaman kilometrin päähän kotiin. Sanoin etten vie häntä minnekään ja käskin tulemaan pois katolta. Kun mies ei tullut alas päätin kävellä kirkonmäelle ja katsoa siellä paikat. Kun palasin autolle vartin päästä hörhö istui edelleen katolla eikä tullut alas, niin katsoin parhaaksi hakea apua. 

Koputin tien toisella puolella olevan talon oveen ja kerroin avaamaan tulleelle miehelle, että mies joka on juonut vähän liikaa alkoholia, istuu autoni katolla eikä tule alas, joten tarvitsen apua. Mies pyysi sisällä ruokapöydässä istuvaa toista miestä mukaansa ja yhdessä menimme Nivan luo. Miehet käskivät humalaista tulemaan itse alas ettei heidän tarvitse ottaa häntä alas. Hörhö esitti vaatimuksensa uudelleen, jolloin apuun tulleet miehet tarttuivat häntä jaloista kiskoakseen hänet alas, niin humalainen lupasi tulla alas. Maassa hän sitten hyökkäsi heti toisen auttajan kimppuun, joka täräytti humalaista nyrkillä naamaan, niin että veri pulppusi nenästä. Minä seisoin siinä kuin Ö aapisen laidalla tietämättä mitä tehdä. Koko episodin aikana en tajunnut ottaa edes yhtä valokuvaa. Havahduin vasta, kun toinen auttamaan tulleista miehistä sanoi, että autosi on nyt vapaa, joten voit lähteä. Kiitin auttamaan tulleita miehiä, istuin Nivaan ja ajoin pois. Matkalla nauroin ääneen, kun mietin ettei tätäkään tarinaa uskota, kun sitä joskus vanhana vanhainkodissa kerron.

Antrea Huoltoaseman Fiskars valikoimaa

Similar Posts

  • |

    Pihakaivot kunniaan

    Taas oli kaunis kuuma aurinkoinen päivä, kun ajelin Soanlahdelle. Tie oli hyväkuntoista hiekkatietä, joten matkanteko eteni vauhdikkaasti. Olin lukenut että, Suomen aikaan Soanlahti oli harvaan asuttu pitäjä. Suurin osa pitäjästä oli metsää ja joutomaata. En siksi edes isoa taajamaa etsinyt, kun nykyisin kaikki paikat ovat näivettyneet, myös ne jotka Suomen aikaan olivat vireitä ja elinvoimaisia.

  • |

    Sadetta luvassa

    Aamu oli taas aurinkoinen, kuten kaikki aamut olivat olleet viimeisten kolmen viikon aikana, jotka olin kesälomaa luovutetussa Karjalassa viettänyt. Säätiedotus kuitenkin lupasi sadetta seuraaville päiville iltapäivästä alkaen, joten painoin kaasua vähän tavallista reippaammin, jotta olisin valmis ennen sadetta. Ajelin kohti Värtsilää iloisella mielellä. Stereot puuhasivat ja hiukset hulmusivat, kun ajelin ikkunat auki. Saattoi pieni hymy…

  • |

    Viimeinkin Vuokselaan

    Olin etukäteen jo päättänyt, että en lähde Nivalla ajamaan Vuokselaan, vaan haluan venekyydin Vuoksen yli, sillä se olisi nopein tapa. Katsoin kartasta Vuoksen rannalla olevan paikan, joka tarjosi veneretkiä ja ajoin kyseisen paikan pihaan. Paikalla oli kaksi nuorta miestä, jotka kertoivat, että omistaja ei ole paikalla, sillä veneretkiä ei kyseiselle päivälle ollut varattu. Hetken siinä…

  • |

    Matkan varrella

    Kävin aika usein Viipurissa ja Kanneljärvi oli siinä matkan varrella, kun Pietarista ajelin, niin toisinaan kävin Kanneljärven kirkolla vain ajamassa lenkin, jonka jälkeen jatkoin matkaa. Tälläkin kertaa sankarihautausmaa ja sen ympäristö olivat kauniit ja hyvässä kunnossa, kuten joka kerta, kun Kanneljärvelle olen käynyt. Paikallinen seurakunta huolehti alueesta esimerkillisesti. Otin sankarihautausmaan muistomerkistä kuvan ja muutamia muitakin…

  • |

    Rahalla saa ja hevosella pääsee

    Pitää paikkansa, että olen kirjoittanut ja edelleen kirjoitan Sotavainajien muiston vaalimisyhdistykselle raportteja sankarihautausmailta ja laitan valokuvia ja he jakavat ne edelleen pitäjäseuroille mutta kukaan edellä mainittu ei maksa minulle tästä.  Virallinen työnantajani, jolle työskentelen Pietarissa elokuun loppuun saakka ei ole millään tavalla mukana tässä sankarihautausmaa projektissa.

  • Ruskealan nähtävyydet

    Marmorilouhos Veden täyttämä entinen Ruskealan marmorilouhos on nykyisin nähtävyys ja suosittu matkailukohde. Alue on kaunis luonnonnähtävyys mutta siellä on myös mahdollisuus harrastaa monenlaisia aktiviteettejä – marmorilouhoksessa on mahdollista sukeltaa, vuokrata vene ja soudella tai liitää louhokseen muodostuneen järven yli vaijeria pitkin. Myös vanhoihin kaivostunneleihin järjestetään retkiä, jossa näkee maanalaisen järveen ja seinillä olevat vanhat kaivoksen…

One Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *