Voitonpäivää pakoon

Voitonpäivä teki tuloaan ja kun kyse ei ole minun suosikkipäivästäni halusin pois Pietarista, mahdollisimman kauaksi paraatista ja muista juhlallisuuksista, sillä luulin, että Viipurissa ei ole paraatia.

Katsoin missä Vahvialan sankarihautausmaa sijaitsee ja hävetti etten ollut edes sitä aiemmin katsonut, sillä käyn Viipurissa usein ja Vahvialahan on ihan naapurissa!

Perjantaina lähdin iltapäivällä töistä suoraan Viipuriin, jossa haravoin kaksi sankarihautausmaata kuntoon ennen kuin menin istumaan iltaa Linnakadulle parin venäläisen ystäväni kanssa. Kenttähautausmaan jäi vähän kesken. Olin Viipurissa yötä ja lauantaina söin aamiaista Pyöreän tornin kupeessa, jonka jälkeen suuntasin Vahvialaan, vaikka sääennusteesta poiketen sateli vähän vettä.

Vahvialassa katsoin ensin alueen ja kaikki näytti olevan kunnossa eli muistomerkit samoin kuin myös aita olivat kunnossa. Keli oli kalsean sateinen mutta hetkessä tuli lämmin, kun aloin heiluttaa haravaa. En ollut varautunut sateeseen, vaan olin sokeasti luottanut säätiedotukseen, niin en ollut pakannut mukaan sadetakkia ja saappaita. Tein 150 litran jätesäkkiin pään ja käsien aukot ja se toimi sadeviittana.

Hautausmaan perustaminen

Vahvialan hautausmaa, Rauhamaa, perustettiin vuonna 1915 ja keskelle hautausmaa-aluetta perustettiin sankarihautausmaa, johon on haudattu 50 suomalaista sankarivainajaa. Sankarihaudan kohdalle on pystytetty sankarivainajien muistomerkki vuonna 1996. En ole huomannut kysyä, onko koko alkuperäinen sankarihautausmaan alue nykyisen aidatun alueen sisäpuolella vai onko osa sankarihautausmaasta jäänyt venäläishautojen alle.

Sinähän olet suomalainen

Muutamia ihmisiä kävi kunnostamassa lähellä olevia hautoja ja muutamat ihmiset kävivät juttelemassa. Oli hauskaa, että melkein jokainen aloitti kysymyslauseella: ”Sinähän olet suomalainen?” Toivoin, että suomalaisuus näkyi työskentelyssä mutta tosiasiassa päälläni ollut jätesäkki varmasti kertoi, että olen suomalainen, sillä venäläisnaiset tuskin pukeutuisivat säkkiin. On kiva, kun ihmiset tulevat juttelemaan ja pysähdyn jokaisen kanssa vaihtamaan kuulumisia ihan rauhassa, vaikka nytkin, joka kerta alkoi palella ja mitä kauemmin seisoo puhumassa, sitä kauemmin työ kestää. Kaikki joiden kanssa juttelin, myös auttoivat vähän lähtiessään eli jokainen nainen (kuusi naista) kantoi oksia roskiksille pois mennessään ja kaksi miestä vetivät kumpikin kaksi 150 litran säkillistä roskia roskikselle, kun lähtivät pois. Yleensä ihmiset ottavat parhaiten kontaktia, kun olen yksin ja silloin myös eniten tullaan tarjoamaan apua.

Lehtiä tuli paljon ja minulla oli mukana jätesäkkejä, joilla vedin roskat roskikselle ja tyhjensin sinne, niin sain säkit käytettyä moneen kertaan. Olin varautunut, että joudun kantamaan kaiken roskan pois, sillä monilla hautausmailla kujat metalliaitojen välissä ovat niin kapeita, ettei mitään voi vetää, vaan roskat joutuu kantamaan säkki kerrallaan, niin yllätyin iloisesti leveistä käytävistä.

Viivyin Vahvialassa reilut kuusi tuntia, jonka jälkeen päätin, lopettaa, sillä olin saanut aidatun alueen kuntoon ja vaatteet ja kengät olivat märät sadeviitasta huolimatta, sillä hiljainen sade ei lakannut koko päivänä.

Kun kaikki oli kunnossa, laitoin muistomerkille tekemäni havuseppeleen ja pidin hiljaisen hetken Vahvialan miesten muistolle, jotka taistelivat meille vapauden.

Suuntasin iltamassa Espilään syömään ja olisin halunnut lähteä vielä illan viimeisellä junalla kotiin Pietariin, sillä kävi tunteisiin pitkin Viipuria ripustetut ”voiton kunnian kaupunki” julisteet ja seuraavana päivänä Viipurissa järjestettävä paraati mutta liput olivat loppuunmyyty, sillä minä en yleensä suunnittele asioita etukäteen. Mutta sinkkunaiselle ei ole ongelma venyykö reissu tunneilla vai vuorokaudella, joten jäin vielä yöksi Viipuriin ja onnellista oli, että kerkesin vielä toiseen kertaan Linnankadulle lasilliselle ystävieni kanssa.

Aamulla suuntasin kohti rautatieasemaa, kun aurinko nousi ja värjäsi taivaanrannan punertavaksi.