Viikonloppu ilman raivaussahaa jatkuu
Viikonloppu venäläisen työkaverini kanssa jatkui. Minulla päivät Venäjällä alkoivat käydä niin vähiin, että päivät pystyi jo laskemaan yhden käden sormilla.
Viimeiselle päivälle ennen paluuta Pietariin, olin suunnitellut, että käymme katsomassa Vuokselan sankarihautausmaan ja matkalla sinne pysähdyimme Kiviniemen sillan kupeeseen lounaalle.
Kiviniemi
Vuoksi ja sen voima oli Suomen kansan tietoisuuteen tullut jo Kalevalan kautta. Kun Väinämöinen ja Joukahainen aikoinaan pitivät tunnettua kilpalaulantaansa, Joukahainen julisti: “Ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran”. Tuo muuttui todeksi talvisodassa, sillä Vuoksen ylittäminen osoittautui mahdottomaksi, vaikka neuvostojoukot sitä kovasti yrittivät.
Hävitysten talvi
Muutama vuosi sitten luin Jarkko Koukkusen todella mielenkiintoista Suomen historiaan liittyvää väitöskirjaa ”Hävitysten talvi”. Väitöskirjassa Koukkunen paneutuu poltetun maan taktiikan käyttöön talvisodassa.
Koukkusen mukaan poltetun maan taktiikka oli tärkeää Suomelle koska sillä saatiin tasoitettua voimasuhteita puna-armeijan ja Suomen armeijan välillä. Hävitystoimintaa oli suunniteltu etukäteen ja ennen talvisotaa järjestettyjen ylimääräisten harjoitusten aikana hävitystoiminnan suunnittelu ja valmistelu kiihtyi. Hävitystoiminta suunniteltiin reiteille, joiden uskottiin olevan puna-armeijan joukkojen pääetenemisreittejä.
Siltojen räjäytystä
Yksi tärkeä hävitettävä kohde oli Sakkolassa sijaitseva Kiviniemen kylä, jonka jakoi kahtia kuohuva leveä koski, jonka kautta virtasivat Vuoksen vedet Suvantoon ja edelleen Laatokkaan Taipaleenjokea myöten. Kiviniemen alueella suomalaisjoukot tuhosivat siltoja vetäytyessään alueelta. Kiviniemen siltojen tuhoaminen oli tärkeää, jotta puna-armeija ei päässyt nopeaan läpimurtoon Itä-Kannaksella. Neuvostojoukot pysäytettiin vesistön toiselle puolelle, josta he tekivät ylitysyrityksiä kärsien raskaita tappioita.
Poltetun maan taktiikan tavoitteena oli puna-armeijan etenemisen hidastamisen lisäksi vaikeuttaa neuvostojoukkojen majoittumista ja lepoa ja siksi rakennuksia poltettiin. Neuvostojoukot olisivat majoittuneet sisätiloihin, jos suomalaiset eivät olisi viivytystaisteluiden aikana hävittäneet kaikkia mahdollisia rakennuksia. Sisätiloissa vihollisen joukot olisivat levänneet paremmin ja pysyneet paremmassa taistelukunnossa kuin yöpyessään lumikuopissa, jopa useiden viikkojen ajan.
Rakennukset, joita suomalaiset eivät polttaneet, ansoitettiin. Ansoittaminen aiheutti neuvostojoukoille miestappioita ja lisäsi pelkoa, joten voidaan sanoa, että suomalaiset onnistuivat hävitystyössä. Todistetta onnistumisesta saatiin kaatuneilta venäläisiltä löytyneistä kirjeistä, joissa sotilaat kuvasivat tilannetta epätoivoiseksi. Kirjeissä sotilaat kertoivat, että rakennukset oli poltettu, mihinkään ei voinut ansojen pelossa mennä, ruokaa ei ollut, eikä paikallisia asukkaita näkynyt missään.
Suvilahti paloi kaksi päivää
Väitöskirjassa Koukkunen kuvaa talvisodan ensimmäisten päivien suurinta hävitystyötä Suvilahden taajamassa Suojärvellä, jossa omat joukot polttivat neljänsadan asuintalon taajaman. Tehtävä oli haastava, sillä neuvostojoukot olivat jo taajama-alueen reunalla, joten aikaa oli vähän ja hävitettäviä kohteita paljon.
Viidenkymmenen miehen hävityspartio oli ohjeistettu polttamaan ensin asuinrakennukset ja näin he toimivatkin. Haasteita toi luterilaisen kirkon polttaminen, sillä kirkon vartiomies yritti estää hävityspartiota tuhoamasta kirkkoa.
Kun partio viimein kiistelyn jälkeen ryhtyi sytyttämään kirkkoa tuleen ei iso kirkko meinannut millään syttyä palamaan, vaikka keskelle koottiin iso kasa palavaa materiaalia.
Vastaavanlainen vartioitu kohde oli myös Suvilahden keskuskansakoulu, jossa vartiomiehet estivät koulun sytyttämisen. Paikalle tarvittiin upseeri, joka määräsi rakennuksen tuhottavaksi, jonka jälkeen hävitysryhmä pääsi suorittamaan heille määrättyä tehtävää.
Koukkusen mukaan Suvilahden hävitys onnistui lähes täydellisesti, sillä myös suuret propsipuuvarastot sytytettiin tuleen ennen perääntymistä. Suvilahden taajama paloi kahden vuorokauden ajan ja palo näkyi kauas.
Oman kylän miehet polttivat
Aina kun liikuin luovutetuilla alueilla, jotka olivat sijainneet Venäjän rajan läheisyydessä, tulivat nämä historian tapahtumat mieleeni. Näiltä raja-alueilta tuhoutui miltei kaikki rakennukset eli Suomen ajalta ei ole nykypäivään säilynyt juuri mitään.
Sanomalehti Laatokka kirjoitti vuonna 1941, että rajapitäjissä ehjiä taloja oli noin 1 %, kun vastaavasti esimerkiksi kaukana rajasta sijaitsevassa Kirvussa taloista oli säilynyt noin 90 %.
Siltojen ja muiden vaativien kohteiden hävittämisestä vastasivat pioneerit, mutta asuinrakennuksista ison osan polttivat paikallisista joukoista kootut osastot ja monesti taloja polttivat oman kylän miehet. Sodassa sotilaan tehtävä on täyttää annetut tehtävät. Osalle hävitysryhmiin määrätyille tehtävä ei ollut mieluinen ja tehdyt hävitystyöt vaivasivat heitä koko lopun elämää, eivätkä he koskaan puhuneet niistä.
Poltetun maan taktiikkaa
Myös täällä rajan pinnassa sijanneessa Kiviniemessä, joka kuului Sakkolan pitäjään, oli omien kylien miehistä koottu suojajoukot, jotka kävivät viivytystaistelua, jotta siviilit saatiin evakuoitua eikä neuvostojoukkojen etenemisestä tullut paraatimarssia.
Viimeiset viivytysyksiköt tulivat Mannerheim-linjalla sijainneelle Kiviniemen sillalle itsenäisyyspäivänä, jonka jälkee Kiviniemen sillat räjäytettiin. Tuossa vaiheessa oli suurin osa Suvannon eteläpuolen kylien taloista poltettu poroksi.
Losevo
Nykyisin Kiviniemi, joka venäjänkieliseltä nimeltään on Losevo, on suosittu tauko- ja lomapaikka. Vuoksen pohjoispuolella on kahviloita, ravintoloita, muutamat marketit ja kesäaikaan myös pieni tori marketin vieressä. Hotelleja ja leiririytymisalueita löytyy Vuoksen molemmilta rannoilta. Koskenlaskua järjestävät monet yritykset ja kesällä melkein joka kerta kun ylitin Kiviniemen sillan, näin koskessa kanotteja tai kumiveneitä.
Kiviniemen tykkikorsu
Etsin Kiviniemen tykkikorsua ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten ja ihmettelin, kun luin hyvin erilaisia tietoja tykkikorsun sijainnista. Yhdet sijaintitiedot sanoivat, että tykkikorsun jäännökset löytyvät noin 300 metriä nykyisestä maantiesillasta länteen. Kun kävelin kyseisellä alueella, oli alue alavaa ja paikka oli lähellä Vuoksea niin mietin, ettei tuo sijaintitieto voi pitää paikkaansa, sillä kyseisessä tykkikorsussa tulenjohtajana toiminut vänrikki Aarre Markkula kirjoitti kirjassaan, että tulenjohtopaikka sijaitsi korkealla joen törmällä aivan Suvannon pohjoisranna.
Ensimmäisellä yrittämällä en tykkikorsua löytänyt mutta seuraavalla löytäminen oli suorastaan helppoa, sillä Kiviniemeen oli venäläisten toimesta tehty opasteet ja kartta alueen mielenkiintoisista kohteista. Tykkikorsu löytyi korkealta joen törmältä Suvantoa läheltä, kuten Markkula kirjoitti.
Tykkikorsun luokse pystytettiin muistomerkki vuonna 1994 kaikkien Kiviniemessä talvi- ja jatkosodassa kuolleiden muistoksi. Muistomerkissä on venäjäksi säe Vasily Terkin runosta ja suomeksi Uuno Kailaksen vuonna 1931 kirjoittaman runon, Suomalainen rukous ensimmäinen säe. Myöhemmin tämä Uuno Kailaksen runo sävellettiin virreksi.
Siunaa ja varjele meitä,
Korkein, kädelläs.
Kaitse ain kansamme teitä
vyöttäen voimalla meitä
heikkoja edessäs.
Sulta on kaikki suuruus,
henki sun hengestäs.
Vuonna 2008 muistomerkin viereen pystytettiin ortodoksiristi ja nyt lähistöltä löytyy myös opastsulu.
Haukata olut
Kahvilassa tai ravintolassa johon Kiviniemessä menimme lounaalle tunsin itseni aina tervetulleeksi, kun portin pielessä oli mainos myös suomen kielellä. Mainos sai minut joka kerta hymyilemään, niin en maininnut mitään sen pienistä virheistä, vaikka omistajan kanssa useammankin kerran juttelin.
Ravintolan takapihalla oli terassi ja puutarha. Puutarhasta löytyi hauskoja yksityiskohtia ja kävelytiet oli tehty vanhoista tiilistä.
Puutarhassa oli kyltti, jossa kerrottiin, että alla olevassa kuvassa näkyvät tiilet valmistettiin Tanskalle kuuluvalla Bornholmin saarella Itämerellä. Suurista savivarannoista johtuen keraamisten tuotteiden valmistus Bornholmissa aloitettiin jo varhain.
Nämä tulenkestävät tiilet löydettiin hollantilaisesta laivasta, joka upposi vuonna 1853 ollessaan matkalla Pietariin.
Nämä tulenkestävät tiilet löydettiin hollantilaisesta laivasta, joka upposi vuonna 1853 ollessaan matkalla Pietariin.
Jalkakäytävistä löytyy myös tiiliä, jotka oli valmistettu Suomessa.
Jatketaan seuraavalla kerralla
Minun oli tarkoitus kirjoittaa tähän tekstiin retkestä Vuokselan sankarihautausmaalle mutta eksyin sivuraiteelle. Tekstiä on tullut jo vaikka kuinka paljon, joten jätän Vuokselan seuraavaan tekstiin.
