|

Säkkijärven kenttähautausmaa

Säkkijärven kenttähautausmaahan on haudattu 104 tunnistamatonta talvisodan sankarivainajaa.

Säkkijärven kenttähautausmaan perustettiin kesällä 1941, kun suomalaiset joukot valtasivat alueen takaisin jatkosodan alkuvaiheessa. Alueen takaisinvallanneita sotilaita kohtasi kammottava näky, sillä venäläiset olivat haudanneet talvisodan loppuhetkien taisteluissa kaatuneet vainajat kuolinpaikoilleen niin huonosti, että osa vainajista oli edelleen osittain näkyvissä maan pinnalla. Suomalaiset tekivätkin ison työn, sillä he kaivoivat kaikki vainajat ylös. Ne vainajat, jotka pystyttiin tunnistamaan, lähetettiin omalle kotiseudulle oman kirkkomaan multiin. 104 tunnistamatonta, joista osa löydettiin Viipurinlahden saarista ja rannikolta, haudattiin noin 15 x 20 metrin kokoiselle alueelle neljään riviin vuonna 1942, pitäjän vanhimmalle hautausmaalle, Pappilan hautausmaalle, joka oli jäänyt pois käytöstä jo 1830-luvulla. Jokainen hauta varustettiin valkoisella puuristillä ja kenttähaudan paikalle asetettiin myös suuri koivuristi, joka oli tarkoitus korvata myöhemmin kivisellä paadella. Tämä jäi tekemättä, kun alue piti taas luovuttaa.

Kenttähautausmaan paikka varmistui vuonna 1993, kun alueella tehtiin koekaivaus. Alueen kunnostustyöt aloitettiin vuonna 1995 istuttamalla 39 syreenipensasta peittämään taustalla näkyvää muuntajaa ja peltihallia sekä muita rakennelmia. Säkkijärven kenttähautausmaalle pystytettiin Suomen valtion toimesta muistomerkki tuntemattomille 104 kaatuneelle sankarivainajalle. Muistomerkin suunnitteli kuvanveistäjä Heikki Häiväoja ja sen toteutti taiteilija Ari Laitila.

Muistomerkki paljastettiin 5.11.1995. Paikalla oli runsaasti Suomesta saapuneita seudun entisiä asukkaita ja heidän jälkeläisiään, sekä suomalaisia sotaveteraaneja. Kenttähautausmaan siunauksen toimitti kenttäpiispa Hannu Niskanen ja paikalla oli myös ortodoksikirkon edustaja.

Säkkijärven kenttähautausmaa sijaitsee noin 15 kilometrin päässä Vaalimaan raja-asemalta Viipuriin johtavan maantien (E 18) varrella. E18 tien varressa on opastaulu, jossa lukee “Kenttähautausmaa”.

Pappilan hautausmaalla, jonka yhteydessä Säkkijärven kenttähautausmaa sijaitsee, on vielä jäljellä muutama hautakivi 1700-luvulta, muutama vanha jalo lehtipuu, sekä alueen länsireunaa rajaava painunut ja osittain sortunut vanha kiviaita. Varsinainen hauta-alue sijaitsee avoimella, nurmikkona hoidettavalla kentällä hautausmaan eteläpäässä.

Tiedot

Paikkakunnan nimi venäjäksi:

Кондра́тьево – Kondratjevo

Koordinaatit:

60.620728, 28.164829

Google maps street view

Street view E18 tieltä, jossa Kenttähautausmaan opastaulu

Similar Posts

  • |

    Hiitola

    Hiitolan sankarihautausmaalle on haudattu 16 vapaussodan ja 173 talvi- ja jatkosodan sankarivainajaa. Hiitolassa, Suomen valtion kolmantena itsenäisyyspäivänä 6.12.1920 paljastettiin vuoden 1918 sodan sankaripatsas 16 sankarivainajan muistolle.

  • |

    Salla

    Vanhaan Sallaan on haudattu 220 viime sotien sankarivainajaa.
    Vanhassa Sallassa sankarihautausmaan kunnostusurakka huipentui 18.7.1996, kun siellä paljastettiin sankarivainajien muistomerkki juhlajumalanpalveluksen yhteydessä.

  • |

    Vahviala

    Vahvialan hautausmaa Rauhamaa perustettiin vuonna 1915. Kahden hehtaarin suuruiselle hautausmaalle on haudattu noin 800 seurakunnan jäsentä. Keskelle hautausmaa-aluetta perustettiin sankarihautausmaa vuonna 1940 ja sinne on haudattu vuosien 1939-1944 vahvialaiset sankarivainajat.

  • |

    Niin metsä vastaa kuin huudetaan

    Syksyllä kävin haravoimassa sankarihautausmaita ja pitäjäseura, josta sain kiitoksia ja palautetta, sekä pitäjäseuran puolesta, että useammalta yksityishenkilöltä oli Äyräpää. Tänä kesänä kävin Äyräpäässä vasta kaksi viikkoa sitten ja syksyisten kauniiden palautteiden tähden päätin, että Äyräpään pitäjäseuran ansaitsee terveiset nopeasti, joten tänään suuntaamme Äyräpäähän. Outo tunne Joka kerta, kun lähestyn Äyräpäätä vauhti hidastuu ja perillä ensimmäiseksi…

  • Lada Niva sen olla pitää

    Nainen, Lada ja raivaussaha. Viime syksynä kiersin haravoimassa sankarihautausmaita kuljettajan kanssa ja samoin keväällä ensimmäiset kerrat. Työtäni määrittävät aikataulut, sillä tiettyjen asioiden on tapahduttava minuutilleen ja siksi haluaisin, että vapaa-ajalla asiat voisi tehdä fiilis pohjalta. Kuljettajan kanssa näin ei ollut, vaan koko ajan piti neuvotella aika-tauluja, joten päätin hankkia auton.

  • |

    Karjalan tunnettu hevoskasvatuspitäjä

    Loma Suomessa reilun kolmen viikon Karjalan kierroksen jälkeen teki hyvää, sillä edellisestä Suomen visiitistä oli jo useampi kuukausi. Sain heti ensimmäiseen loman jälkeiseen työviikkoon järjestettyä kolmen päivän viikonlopun ja lähdin liikkeelle aikaisin lauantaiaamuna, sillä perjantaina meni töissä melkein puolille öin. Kesää, viikonloppuja ja ylipäätänsä elämää Venäjällä ei minun osaltani ollut enää paljoa jäljellä, niin piti…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *