Kaunis kakluuni

Asuessani Pietarissa seurasin paria blogia, joiden kirjoittajat liikkuivat ja retkeilijät paljon eri puolilla luovutettua Karjalaa. Noista blogeista sain toisinaan infoa ja sijaintitietoja mielenkiintoisista paikoista, joita myöhemmin menin itse katsomaan. Yhdessä blogi-tekstissä oli pari kuvaa todella kauniista Rakkolanjoen kaakelitehtaan valmistamasta Karhu-kaakeliuunista. Blogin kirjoittaja ei kuitenkaan paljastanut missä kyseinen uuni ja talo sijaitsivat, sillä omistajat eivät halunneet, että kaikki tulevat kaakeliuunia katsomaan. Blogin viimeinen kuva oli maisemakuva ja kuvatekstissä sanottiin, että katsottuamme kaakeliuunin otin vielä kuvan pihassa, jonka jälkeen palasimme kotiin. Katsoin maisemakuvaa ja mielessäni huusin hurraata, kun tunnistin kuvasta yhden rakennuksen ja uskoin tietäväsi miltä paikkakunnalta kuva oli.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä olin palaamassa pohjoisesta Pietariin päin, sillä maanantaina oli oltava töissä. Oli valoisa kesäyö, niin ajoin Räisälään ottamaan selvää missä talossa kaakeliuuni oli. Ajelin Nivalla kohtaan, josta uskoin blogissa olevan kuvan olevan. Taloja oli siinä muutamia vierekkäin, ei tosin ihan vierivieressä, sillä tontit olivat aika isoja. Ajoin talojen edessä menevää tietä, talot olivat oikealla ja valokuvan maisema vasemmalla. Ajoin hitaasti ja katsoin maisemaa. Pysähdyin ja katsoin blogin valokuvaa ja uskoin jo ohittaneeni kohdan, niin tein U-käännöksen, ajoin vähän matkaa takaisin päin ja tein taas U-käännöksen ja ajoin uudelleen talojen edestä. Pysähdyin ja katsoin taas blogin kuvaa, peruutin vähän matkaa, katsoin valokuvaa, katsoin maisemaa ja ne täsmäsivät! Katsoin vasemmalla olevaa taloa ja siinähän seisoi uudemman talon vieressä pieni suomalaisten rakentama talo. Hymy huulilla poljin kaasua ja jatkoin matkaa kohti Pietaria, kun olin saanut varmistettua missä talossa kaakeliuuni sijaitsee.

Kakluunia katsomaan

Seuraavan kerran mennessäni Räisälään oli minulla mukana venäläinen työkaverini Nina, joka kauhistui kun kerroin kaakeliuuni tarinan ja sanoin, että menemme katsomaan uunia. Lopulta ilmoitin, että hän voi minun puolestani istua autossa mutta minä menen uunia katsomaan.

Ajoin talon pihaan, jossa mies hakkasi halkoja mutta lopetti, kun pihaan kaarsi punaisissa kilvissä oleva Niva. Nousin autosta, kävelin miehen luo ja tervehdin. Esittelin ensin itseni ja kerroin sitten, että tiedän vanhassa suomalaisten rakentamassa talossa olevan karhu-kaakeliuunin, jonka haluaisin nähdä. Mies kysyi mistä tiesin, joten näytin hänelle puhelimesta blogin maisemakuvaa, jonka jälkeen mies myönsi, että talossa oli kyseinen kaakeliuuni ja lupasi päästää minut sitä katsomaan.

Nina uskaltautui myös katsomaa, kun talon isäntä näytti leppoisalle. Talon kohokohta oli Rakkolanjoen kaakelitehtaan valmistama kaakeliuuni ja ennenkaikkea karhu-uunin yksityiskohdat, vaikka siitä oli lohkeillut paloja.

Isäntä oli tekemässä remonttia tuossa suomalaisten vuonna 1895 rakentamassa talossa, joten osa lattiasta oli poissa. Seinistä hän kertoi purkaneensa monta kerrosta ja vanhin kerros oli ollut suomenkielistä sanomalehteä, josta oli edelleen pieniä paloja näkyvillä seinissä.

Rakkolanjoen kaakelitehdas

Rakkolanjoen kaakelitehdas Oy toimi Rakkolanjoella 1877–1930. Tehdas valmisti kaakeliuuneja, taloustavaroita ja koriste-esineitä. Tehtaan valmistamat kaakeliuunit olivat suosittuja, sekä Suomessa, että Venäjällä, niiden hyvän laadun vuoksi. Parhaimmillaan tehdas työllisti toistasataa työntekijää.

Vuonna 1877 venäläinen luutnantti Nikolai Erber, perusti Viipurin läänin Vahvialaan Rakkolanjoelle ruukkutehtaan. Koska Erberillä oli saatavilla hyvälaatuista savea, hän aloitti kukkaruukkujen ja terrakottamaljakoiden valmistuksen ja rakensi niiden valmistusta varten kaksi pientä uunia. Vuonna 1878 hän aloitti myös laattojen valmistuksen ja palkkasi Venäjältä laattamestareita, joiden oli määrä opettaa paikallisille työntekijöille ammatin salaisuuksia. Ensimmäisinä toimintavuosina tehtaan tuotteet toimitettiin hevosilla 14 kilometrin päähän Viipuriin, ja sieltä eteenpäin, sillä Hovinmaan rautatieasema rakennettiin vasta vuonna 1881.

Muutama vuosi yrityksen toiminnan aloittamisen jälkeen tuotantotiloja laajennettiin ja rakennettiin uusi isompi kaksikerroksinen tehdasrakennus, jossa oli neljä uunia. 

Kakluunit saavuttivat suuren suosion

Vuonna 1879 Wilhelm Dippel aloitti työt tehtaan johtajana, ja tehtaan perustajan ja omistajan Nikolai Erberin kuoleman jälkeen vuonna 1889 tehdas siirtyi Wilhelm Dippelin ja hänen veljensä Eduard Dippelin omistukseen ja heidän omistuksessaan tehtaan valmistamat kaakeliuunit saavuttivat suuren suosion.  

Rakkolanjoen kaakelitehtaan luetteloista ja hinnastoista näkee, että kaakeliuuneja suunnittelivat monet kuuluisat suomalaiset arkkitehdit ja taiteilijat kuten Oiva Kallio, Paavo Uotila, C. Axel Gyldén, Uno Ulberg, Karl Lindahl ja Lars Sonck.

Vuonna 1896 tehtaalle palkattiin insinööri Otto Dippel, joka vuosina 1897–1903 uudisti tehtaan ajan vaatimusten mukaiseksi. Samalla rakennettiin uusi kolmikerroksinen kivinen tehdasrakennus, jossa oli 10 uunia. Vuonna 1904 tehdas yhtiöitettiin ja perustettiin Rakkolanijoen Keramiikkatehdas osakeyhtiö, jolla oli myyntikonttorit Pietarissa, Helsingissä ja Viipurissa.

Otto Dippelin kuoleman jälkeen vuonna 1922 kutsuttiin saksalainen tunnettu insinööri Fritz Krase tehtaan tekniseksi johtajaksi. Hänen johdolla tehtaalla tehtiin jälleen mittavat peruskorjaustyöt, joiden aikana yli 20 vuotta palvelleet uunit purettiin ja niiden tilalle rakennettiin uudet, uusimmalla tekniikalla varustetut kaasulämmitteiset uunit.

Vuonna 1930 suuren laman alkaessa, Rakkolanjoen kaakelitehdas ajautui taloudellisiin vaikeuksiin, joiden seurauksena tehtaan toiminta loppui vuonna 1930.