Hulluja nuo venäläiset

Suojärveltä lähdettäessä kohti Kollaanjokea, on tie ensin neuvostoajan kultakaudella päällystettyä tietä, joka on kuntoluokituksessa huonointa mahdollista tietä mitä on olemassa. Olen itse keksinyt tuon nimityksen, sillä luulen, että tuokin tie on päällystetty neuvostoajan vauraudessa ja sen jälkeen sille ei ole tehty mitään ja paikoin tien montut ovat niin isoja, että niihin pystyisi tunkemaan aikuisen ihmisen ruumiin piiloon. Tie parani huomattavasti, kun päällystys loppui ja tie muuttui hiekkatieksi. Matkalla oli kuitenkin kohtia, joissa tie on loppuun ajettu ja isoja kiviä on noussut pintaan, niin niitä oli pakko varoa. Matkalla yksi henkilöauto oli pysähtynyt vaihtamaan rikkoutunutta rengasta ja sen jälkeen taas entistä tarkemmin yritin kierrellä kiviä. 

Asterix-sarjakuvassa Obelixin vakiohokema on ”Hulluja nuo roomalaiset”. Obelix käyttää samaa ”Hulluja nuo…” -lausahdusta kaikista vieraista kansoista, kun ei ymmärrä näiden tapoja tai jonkun yksittäisen henkilön käytöstä. Ajellessani kohti Kollaanjokea minä manasin mielessäni, että Hulluja nuo venäläiset, sillä tietä oli korjattu ja sinne oli kipattu kiviä, ei soraa, niin kuin Suomessa tehdään, vaan isompia kiviä, jotka olivat aivan kuin perinteisiä kiusaskiviä, teräviä ja isoja ja niitä oli ajettu koko tien leveydeltä, joten niitä ei voinut kiertää. Siellä sitten köröttelin aivan naurettavaa vauhtia ja olin iloinen, kun tie muuttui loppuun ajetuksi hiekkatieksi, sillä sekin oli parempi vaihtoehto.

Kollaanjoki

Kollaanjoki on tunnettu talvisodassa käydyn Kollaan taistelun ansiosta, joka oli yksi talvisodan ratkaisevista torjuntataisteluista. Kollaanoki on 76 km pitkä, se alkaa Kollasjärvestä entisen Suistamon kunnan alueelta, virtaa jonkin matkaa entisen Suojärven kunnan alueella ja laskee Tulemajärveen. Talvisodan taistelupaikat sijoittuivat joen latvoille, missä joki muistuttaa puroa.

Katsottuani joen jatkoin vähän edemmäksi ja laitoin Nivan parkkiin tien laitaan kenttähautausmaan opaskyltin lähelle, josta lähdin polkua pitkin kohti kenttähautausmaata. Tienoo oli hiljainen, vain tikan naputus kuului ja tuntui oudolle ajatus, että täälläkin taisteltiin. Taistelualueet kasvavat nyt metsää mutta juoksuhautoja ja poteroita oli edelleen nähtävissä.

Taistelut Kollaanjoella jouluna 1939 ja vuoden 1940 ensimmäisinä kuukausina jättivät monta legendaarista hahmoa Suomen sotahistoriaan.

Yksi kuuluisin Kollaan taistelijoista oli komppanianpäällikkö Aarne Juutilainen. Juutilainen oli entinen legioonalainen ja tuosta retkestä saanut lempinimekseen Marokon Kauhu. Sortavalassa syntynyt nuorukainen oli Suomessa heitetty ulos Kadettikoulusta, mutta Ranskan muukalaislegioonassa hän viihtyi viisi vuotta. Juutilainen tuli tunnetuksi talvisodassa, jossa hän toimi JR 34:n päällikkönä ja myös pataljoonan komentajana. Kauhun veli oli hävittäjä-ässä, sittemmin kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari Eino Ilmari Illu Juutilainen.

Neuvostojoukoilla oli miesylivoima, mutta suomalaiset pitivät sitkeästi pintansa. Kenraalimajuri Woldemar Hägglundin kerrotaan kysyneen Juutilaiselta kestääkö Kollaa. –Kyllä kestää, ellei karkuun käsketä juoksemaan, oli Juutilainen vastannut.

Yksi tehtävänsä tinkimättömästi suorittaneista Juutilaisen miehistä oli talvisodan kuuluisin tarkka-ampuja Simo Häyhä. Häyhän tilille lasketaan yli 500 kaatunutta vihollissotilasta ja hän keikkuu yhä arkka-ampuja tilastojen kärjessä. Häyhä jatkoi tarkkaa vihollisten tiputtamista, kunnes räjähtävän luodin haavoittamana joutui jättämään paikkansa, vain viikkoa ennen rauhan tuloa.

JR 69:n komppanianpäällikkönä toiminut Martti Make Uosikkinen mestarivoimistelija, olympialaisten pronssimitalisti ja suomalaisen alppihiihdon uranuurta kaatui neljä päivää ennen sodan päättymistä. Kun Uosikkinen makasi kuolettavasti haavoittuneena paareilla, hän antoi viimeisen käskynsä: – Muistakaa, että Kollaa kestää, päällikkö muistutti alaisiaan.

Tarinan mukaan Aarne Juutilaiselle lähetettiin kerran kaksi aseistakieltäytyjää Kollaalle. Juutilainen sanoi, että asetta ei tarvitse ottaa, mutta rintamalla kaikkien oli suoritettava samat tehtävät ja nämäkin miehet lähetettiin vuorollaan vartioon. –Heittäkää vaikka lumipalloilla, jos vihollinen tulee, Marokon Kauhu opasti miehiä. Molemmat miehet kuitenkin päättivät ottaa kiväärit mukaansa, kun lähtivät vartioon.

Kenttähautausmaa

Kollaan kenttähautausmaan muistomerkillä näky ei ollut kaunis. Maassa eri puolilla lojui hautakynttilän jämiä ja kynttilälyhtyjen ruostuneita kansia ja lasinsiruja rikkoutuneista lasilyhdyistä. Sotkua katsellessa mietin, että jos vie kynttilän muistomerkille ja tietää ettei ole tulossa siivoamaan itse viemäänsä kynttilää pois, niin miksi ei voi viedä muistomerkiltä edellisten tuomia kynttilänjämiä roskiin? Mieltäni ei yhtään piristänyt pieni kävelylenkki lähimaastossa, sillä satuin paikkaan, jonne on kenttähautausmaalta kannettu maatumatonta roskaa useampien vuosien ajan, muovisia, maatumattomia seppelepohjia, joissa oli vielä sinivalkoiset seppelenauhat paikoillaan ja tekstit ja vuosiluvut pystyi edelleen lukemaan. 

Muistomerkin luota, pakkasin kaikki maatumattomat roskat säkkiin ja vein ne Nivaan, viedäkseni ne mennessäni Pitkärantaan roskikseen. Maatuvan roskan vein maastoon, niin kuin teen aina jos mahdollista mutta maatumattoman roskan pakkaan aina autoon ja vien roskiin. Metsään kannetulle roskakasalle en tehnyt mitään, vaan se jäi sinne.

Haravoin muistomerkin ympäryksen ja kiersin katsomassa löydänkö hauta-alueen kulmatapit mutta löysin vain kaksi ja kahdesta kulmasta en löytänyt. Lopuksi laitoin muistomerkille kimpun kukkivia kanervia ja pidin hiljaisen hetken.

Suomi hävisi talvisodan, mutta Kollaa kesti sodan loppuun asti.

Palatessani autolle, laitoin myös pienen kimpun kanervia paikalle, josta kaivajat löysivät suomalaisen sankarivainajan. Sankarivainaja kuljetettiin Suomeen, jonne hänet on nyt myös haudattu.