En osaa pelätä

Rautu sijaitsee vain pienen matkan päässä isosta tiestä, jota pitkin usein ajelin ja siksi usein myös poikkesin Raudun sankarihautausmaalle.

Aikoinaan alue oli hautausmaa, jonka läheisyydessä oli kirkko. Neuvostotavan mukaan myös Raudun sankarihautausmaalta poistettiin muistomerkit ja vapaussodan sankarihautausmaan päälle rakennettiin taloja ja rakentamisen yhteydessä myös osa viime sotien sankarihautausmaasta tuhoutui. Vanhan hautausmaan alueelle neuvostoaikana myös haudattiin venäläisiä alueella olevien ristien ja kivien nimistä päätellen.

Nykyisin alueella on entisten rautulaisten pystyttämät sankarihautausmaan muistomerkki, sekä Menneitten sukupolvien muistomerkki.

Ohikulkumatkalla

Poikkesin Raudun sankarihautausmaalle vain pikaisesti ohikulkumatkalla, kun oli jo myöhä. Katsoin paikat ja valitettavasti koko hautausmaan ilme oli ankea. Heinikko ja horsmikko oli monin paikoin niin korkeaa, että isoista risteistä erotti vain huipun, eikä sandaaleissa tehnyt mieli poiketa polulta. Alueen takaosassa oli jotain lautahökkeleitä ja niiden edessä maassa erilaista roskaa. Olut ja vodkapullojen määrästä päättelin, että jollain porukalla on tapana juopotella lähistöllä.

Entisten rautulaisten rakentama valkoinen portti, oli parhaat päivänsä nähnyt. Portti oli ilmeisesti kokenut ilkivaltaa, sillä portin yläosan laudoista pari oli katkaistua eivätkä laudat katkea itsestään, vaan niissä oli joko roikutti tai niitä oli yritetty kiskoa irti. Mietin, että nyt olisi nopeasti löydettävä kalenterista aikaa ja tultava leikkaamaan heinä sankarihautausmaan muistomerkiltä.

Hotelli Rautu

Pari viikkoa myöhemmin ajelin perjantai iltana töiden jälkeen Rautuun. Töissä meni reippaasti yli virka-ajan mutta Niva oli pakattu ja halusin päästä lauantai aamuna ajoissa sankarihautausmaalla hommiin, niin varasin huoneen Rautu hotellista. Päivä oli ollut aurinkoinen ja kuuma ja niin oli myös hotellihuoneeni. Huoneen tuuletusikkuna oli tosi pieni, joten aloin tutkia saako isoa ikkunaa jotenkin auki. Rumppasin ja räpläsin mutta ikkuna aukesi vain kaatumalla ylhäältä alas, joten raahasin toisen sängyn niin, että sain ison ikkunan kaadettua sängyn päälle. Vähän nauratti, kun kävin nukkumaan, sillä ikkuna oli melkein seinän kokoinen eli nyt huoneessa oli seinän kokoinen aukko, josta kaikkien metsäneläinten olisi helppo tulla sisään. Mutta huone alkoi heti viiletä, joten homma toimi ja sain nukuttua hyvin.

Sankarihautausmaalla

Aamulla suuntasin Raudun sankarihautausmaalle. Leikkasin heinän valkoisen portin luota sankarihautausmaan muistomerkille saakka noin metrin verran ”kävelytien” molemmilta puolilta. Kävelytie oli aiemmin raivattu ja päällystetty sepelillä mutta nyt siinä monin paikoin kasvoi heinää. Sankarihaudan muistomerkin ympäriltä leikkasin heinän seuraaviin hautoihin saakka ja leikkasin heinän myös menneiden sukupolvien muistomerkin luota. 

Siinä kun leikkasin heinää hikisenä, käveli neljä mistä olutpullot käsissä keskustasta päin kohti hautausmaan takana olevia taloja. Kuin osoituksena mitä he ajattelivat tekemisestäni yksi miehistä heitti tyhjän olutpullon sankarihautausmaan muistomerkin viereen mutta onneksi vain heinikkoon, niin se ei särkynyt, joten sain sen helposti poimittua pois.

Kun sain heinät leikattua, keräsin ensin esiin tulleet roskat, tölkit, pullot ja jopa öljykanisterit ja vein ne lähistöllä olevaan roskasäiliöön. Heinät vedin kevytpeitteellä hautausmaa takaosan tunkiolle. Lopuksi laitoin tuomani kukat menneiden sukupolvien muistomerkille ja sankarihautausmaan muistomerkille, jossa pidin myös hiljaisen hetken.

Kaikki eivät tykkää siitä mitä teet

Loppukesästä sain viestin Raudussa asuvalta taksikuskilta, joka oli toiminut kuskinani useampana viikonloppuna ennen kuin minulla oli Nivaa. Viestissä hän kehoitti: Käy Raudun sotilashaudalla, siellä on tapahtunut jotain. Kysyin mitä on tapahtunut mutta en saanut vastausta mutta myöhemmin samana päivänä hän laittoi toisen viestin, jossa kirjoitti, että kaikki eivät tykkää siitä mitä teet ja Nivasi tunnetaan, joten älä liiku pimeän aikaan. 

En ole eläessäni oikein osannut pelätä mitään, vaikka täytyy myöntää, että Nicaraguassa, kun olin pimeällä tien varressa liftaamassa, tuli mieleen, että onkohan tämä ihan turvallista mutta hienosti siitäkin selvittiin. Joten seuraavana sunnuntai iltana taas aika myöhällä, kun olin palaamassa Pietariin, poikkesin Raudun sankarihautausmaalle, jossa heti huomasin, että entisten rautulaisten rakentama valkoinen portti oli poissa. Kävin tarkistamassa, että sankarihautausmaan muistomerkki oli kunnossa, samoin kuin menneiden sukupolvien muistomerkki. Otin Nivasta kameraa , kun lähistöllä asuva koiraa ulkoiluttava nainen tuli juttelemaan kanssani. Hän kertoi nähneensä, kun portti poistettiin paikoiltaan mutta yhtäkkiä naisen katse osui Nivaan ja nainen kysyi onko tuo sinun auto, johon vastasin myöntävästi, jolloin nainen sanoi diplomaatti ja alkoi välittömästi tehdä lähtöä ja sanoi ettei hän tiedäkkään mitään ja kiirehti pois.

Lahjoitusmaatalonpoikien muistomerkki

Olin lukenut, Rautu-Sakkolan lahjoitusmaatalonpoikien muistomerkistä ja sen maakaupoista, joten yhtenä kauniina kesäiltana päätin kotimatkalla poiketa katsomassa muistomerkin.

Olin lukenut, että Sakkola-Säätiö oli 2000-kuvun alussa vuokrannut tontin, jolla muistomerkki oli ja kulkuoikeuden sinne. 

Vuonna 2016 säätiö sai kuitenkin tiedon, että toisen tontin omistaja aikoi kieltää tonttinsa kautta läpikulun, jonka seurauksena suomalaiset päättivät ostaa koko 1200 neliömetrin tontin. Hintapyyntö maapalasta oli ensin huimat 2,2 milj. ruplaa mutta neuvottelujen jälkeen myyjä oli valmis laskemaan hintaa ja kaupat syntyivät 1,1 miljoonalla ruplalla mikä oli kohtuullinen hinta sillä tontti sijaitsee melko lähellä Pietaria.

Rahaa tonttikauppoihin kerättiin ”Osta pala Karjalaa” keräyksellä, josta ilmoitettiin lehdissä ja Facebookissa. Ihmiset ostivat osuuksia tonttiin, niin itselleen, lahjaksi lapsille, vanhemmille, vaimolle ja ilmeisesti myös anopille. Tonttikauppahankkeen puuhamiehenä toimi Markku Paksu, joka koko lapsuuteensa ja nuoruutensa ajan kuuli isältään ja isoisältään siitä, miten heidän oikea kotinsa jäi viime sotien jälkeen rajan taakse. Paksun suvun entinen koti Raudussa, on vain muutaman kilometrin päässä lahjoitusmaatalonpoikien muistomerkiltä, josta tontti ostettiin.

Ajelin kohti muistomerkkiä hiekkatietä pitkin. Tien molemmilla puolilla kasvoi hienoa metsää. Taloja oli harvakseltaan ja välillä järvi pilkisti näkyviin. Siinä ajellessani mietin, että tie oli varmaan tehty jo Suomen aikaan. Saavuin kylään ja laitoin auton parkkiin. Katsoin tien vieressä olevaa porttia, jonka takana muistomerkki kartan mukaan sijaitsi. Tontti portin takana kasvoi tiukassa korkeaa horsmaa, vatukkoa ja ties mitä, niin en sandaaleissa ja hameessa halunnut mennä yrittää siitä läpi. Katsoin kartasta, että voudin kävellä eteenpäin ja yrittää sieltä kiertämällä vähän matkaa. Yritinkin. Kävelin eteenpäin ja pellon piennarta lähdin yrittämään kohti muistomerkkiä mutta sielläkin meni reitti vaikeaksi, niin käännyin takaisin. Päätin palata autolle vaihtamaan farkut ja saappaat mutta tiellä näin yhden miehen, tervehdin häntä ja kysyin mistä on helpoin kulku lahjoitusmaatalonpoikien muistomerkille. Mies kertoi, että heidän pihan kauttaan pääsee helpoiten ja lupasi näyttää tietä. Menimme yhdessä katsomaan muistomerkin, jonka jälkeen palasimme heidän kuistille, jossa olivat miehen vaimo, äiti ja lapset. Istuimme alas syömään mansikkamaitoa, vaikka yritin kieltäytyä, sillä kello oli jo yli puolen yön. Hetken siinä juttelimme, jonka jälkeen kiitin ja lähdin ajelemaan kotiin Pietariin.