Terijoki

  • |

    Terijoen huvilat

    Venäjälle pakkoluovutetuista alueista on paljon ”kultaisia muistoja” ja osa muistoista liittyy Terijokeen. Moni on myös kuullut tarinoita Terijoen lomista, vaikka itse ei siellä koskaan olisikaan käynyt. Terijoki tunnettiin pitkistä, kauniista hiekkarannoistaan ja pitsihuviloistaan. Suurruhtinaskunnan aikana kesäisin alueen huvilat täyttyivät Pietarin yläluokasta, jolloin Terijoen asukasluku noin kymmenkertaistui. Terijoki alkoi vilkastua, kun Pietarin ja Viipurin välinen rautatie…

  • |

    Suomen Riviera 

    Terijoen alueen pitkät hiekkarannat ja aurinkoinen sää houkuttelivat kesänviettäjiä ja pietarilainen yläluokan varakkaat kauppiaat ja virkamiehet ryhtyivät rakentamaan huviloita Terijoelle ja sen lähikyliin Kuokkalaan ja Raivolaan, joihin Pietarista pääsi kesällä kätevästi junalla monta kertaa päivässä.

  • |

    Terijoki

    Rintamakirjeenvaihtaja Veikko Itkonen oli Terijoella, kun se saatiin vallattua takaisin jatkosodan alussa ja hän kirjoitti seuraavaa:
    ”Luterilaisen kirkon ympärillä oleva kaunis puisto on muutettu huvittelupaikaksi. Käytävien reunamille on istutettu kirkkaan punaisia kukkia ja niiden keskelle kannettu kirkuvan vihreitä penkkejä. Sankaripatsas on poistettu eikä siitä näy lähistöllä jälkeäkään.

    Itse kirkosta on purettu torni, joten rakennuksen ulkonäkö on huomattavasti muuttunut. Kirkon seinässä olevat venäläiset kirjaimet kertovat, millaisia tarkoitusperiä temppeli on Kuusisen hallituskaupungissa palvellut: Kino-Teatteri”