Terijoen huvilat

Venäjälle pakkoluovutetuista alueista on paljon ”kultaisia muistoja” ja osa muistoista liittyy Terijokeen. Moni on myös kuullut tarinoita Terijoen lomista, vaikka itse ei siellä koskaan olisikaan käynyt. Terijoki tunnettiin pitkistä, kauniista hiekkarannoistaan ja pitsihuviloistaan. Suurruhtinaskunnan aikana kesäisin alueen huvilat täyttyivät Pietarin yläluokasta, jolloin Terijoen asukasluku noin kymmenkertaistui.

Terijoki alkoi vilkastua, kun Pietarin ja Viipurin välinen rautatie valmistui vuonna 1870. Terijoki ja sen hiekkarannat olivat vajaan 50 kilometrin päässä Pietarista ja junaradan valmistuttua liikkuminen helppoa ja edullista. Ruuhkaisimpina aikoina neljäkymmentä junaa päivässä kuljetti matkustajia Pietarin ja Terijoen väliä. Vuonna 1905 Pietarissa sijaitsevalta Suomen asemalta ostettiin 510 000 matkalippua Kannakselle.

Vuoden 1910 paikkeilla kesäasukkaita Terijoella oli noin 60.000 ja vertailussa on kerrottava, että samaan aikaan Helsingissä oli 100.000 asukasta. Kesäasukkaiden määrän kasvaessa kehittyivät myös Terijoen palvelut. Töitä löytyi joka alan ammattilaisille. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Terijoen ja Kellomäen alueella oli noin 380 liikkeenharjoittajaa – myymälöitä, kauppaliikkeitö, hotelleja, pankkeja, ravintoloita, kahviloita, täysihoitoloita… Alueella oli toimiva linja-autoliikenne, hevosajureita oli useita satoja ja kulkukauppiaita ja laukkuryssiä isot määrät.

Terijoelle muodostui huvilayhdyskunta, jossa uskotaan olleen pitkälle yli 10 000 huvilaa. Huvilat olivat koristeellisia pitsihuviloita, joissa oli parvekkeita, avokuisteja ja lasiverantoja. Värillisiä ikkunalaseja tuotiin Saksasta ja Ranskasta ja venäläiset, jotka ovat aina halunneet näyttävyyttä, rakennuttivat huviloihin myös torneja ja ulokkeita. Pihat eivät olleet vain pihoja, vaan niistä löytyi ruusutarhoja ja ylellisiä puistoja suihkulähteineen, eksoottisine puulajeineen ja pergoloineen.

Vallankumouksen pyörteet

Loistokasta huvilaelämää viettänyt Pietarin yläluokka katosi vallankumouksen pyörteisiin ja tuhansista hienostohuviloista tuli ongelma, sillä tyhjilleen jääneet talot alkoivat ränsistyä hoidon puutteessa. Suomen valtion ulkomaisen omaisuuden hoitokunta päätti, että kunnat saisivat myydä 5 vuotta tyhjillään olleet huvilat huutokaupalla. Vuo­den 1936 lop­puun mennessä kunnat olivat ottaneet haltuunsa 4786 ulkomaalaisen omistuksessa ol­lutta kiinteistöä.

Ensin myytiin huutokaupoissa irtaimisto ja sen jälkeen myös huvilat. Huutokaupan jälkeen osa huviloista purettiin ja siirrettiin muualle Suomeen ja näistä osa on yhä käytössä.

Suomen itsenäistyttyä Terijoki hiljeni ja paikkakunnalla oli työttömyyttä mutta pian Terijokea alettiin markkinoida koko kansan lomakohteen. Markkinoinnissa onnistuttiin ja Terijoesta tuli suomalaisten suosima lomakohde ja kesämatkailu elätti taas paikkakunnan. Pitsihuvilat täyttyivät kesäisin, kun Terijoella oli moninkertainen määrä lomailijoita pysyvään väestöön nähden.

Elämä pysähtyy

Terijoella elämä pysähtyi lokakuussa 1939, kun siviiliväestöä alettiin evakuoida sodan alta. Marraskuun lopulla oli Terijoella arvioiden mukaan enää noin 300 siviiliä. Sodan alettua Terijoki menetettiin nopeasti. 

Jatkosodassa Terijoki vallattiin takaisin elokuun 1941 lopussa, mutta suurin osa siviiliväestöstö ei saanut lupaa palata alueelle rajan läheisyydestä johtuen ja kesäkuussa 1944 Terijoki menetettiin uudelleen.

Zelenogorsk

Kun Suomi jatkosodan jälkeen joutui luovuotamaan alueen Neuvostoliitolle uudet isännät antoivat Terijoelle nimen Zelenogorsk. Leningradin kaupunginhallinto antoi huviloita teollisuuslaitosten työntekijöiden ja ammattiliittojen lepokodeiksi ja parantoloiksi, sekä lasten kesäsiirtolola käyttöön. Huviloita jaettiin sosialistisen ideologian mukaisesti tasa-arvoisesti kaikille. Se, että huviloissa asuttiin, turvasi monen huvilan säilymisen. 

Neuvostoliiton hajoamisen ja sen myötä tulleen talouskriisin seurauksena huvilat jäivät taas heitteille, sillä ei edes tiedetty, kenelle huvilat nyt kuuluivat. Tämän seurauksena Kannaksen huviloista nykypäivään on säilynyt vain pieni osa, joista monet ovat niin huonossa kunnossa, ettei kunnostamisesta kiinnostuneita ostajia löydy, eikä monen huvilan kunnostamisessa olisi enää edes mitään järkeä.