|

Johannes – Ristimäen uusi hautausmaa 

Ristimäen uudelle hautausmaalle on haudattu talvisodan sankarivainajia.

Venäläisten käyttöön ottamalle Ristimäen uudelle hautausmaalle pystytettiin vuonna 1999 Heikki ja Raimo Rasehornin suunnittelema sankari- ja siviilivainajien muistomerkki. Muistomerkissä on teksti:

”Tänne haudattujen Johanneksen seurakunnan jäsenten sekä sodan 1939-1940 sankarivainajien muistoksi / Johannes-seura R.Y”

Alla on sama teksti ruotsiksi ja venäjäksi.

Tiedot

Paikkakunnan nimi venäjäksi:

Советский – Sovetski

Sankarihautausmaan koordinaatit:

60.52239, 28.68702

Matkapäiväkirja Johannes – Ristimäen uusi hautausmaa

Similar Posts

  • |

    Johannes 

    Luovutetussa Karjalassa, Johanneksessa on kaksi sankarivainajien hauta-aluetta, toinen sijaitsee välirauhan aikana puretun kirkon lähellä ja toinen noin kilometrin päässä Ristimäen uudella hautausmaalla. Johanneksen kahdelle sankarihautausmaalle on haudattu yhteensä 18 vapaussodan ja 227 viime sotien sankarivainajaa.

  • |

    Rahalla saa ja hevosella pääsee

    Pitää paikkansa, että olen kirjoittanut ja edelleen kirjoitan Sotavainajien muiston vaalimisyhdistykselle raportteja sankarihautausmailta ja laitan valokuvia ja he jakavat ne edelleen pitäjäseuroille mutta kukaan edellä mainittu ei maksa minulle tästä.  Virallinen työnantajani, jolle työskentelen Pietarissa elokuun loppuun saakka ei ole millään tavalla mukana tässä sankarihautausmaa projektissa.

  • |

    Terijoki

    Rintamakirjeenvaihtaja Veikko Itkonen oli Terijoella, kun se saatiin vallattua takaisin jatkosodan alussa ja hän kirjoitti seuraavaa:
    ”Luterilaisen kirkon ympärillä oleva kaunis puisto on muutettu huvittelupaikaksi. Käytävien reunamille on istutettu kirkkaan punaisia kukkia ja niiden keskelle kannettu kirkuvan vihreitä penkkejä. Sankaripatsas on poistettu eikä siitä näy lähistöllä jälkeäkään.

    Itse kirkosta on purettu torni, joten rakennuksen ulkonäkö on huomattavasti muuttunut. Kirkon seinässä olevat venäläiset kirjaimet kertovat, millaisia tarkoitusperiä temppeli on Kuusisen hallituskaupungissa palvellut: Kino-Teatteri”

  • |

    Vahviala

    Vahvialan hautausmaa Rauhamaa perustettiin vuonna 1915. Kahden hehtaarin suuruiselle hautausmaalle on haudattu noin 800 seurakunnan jäsentä. Keskelle hautausmaa-aluetta perustettiin sankarihautausmaa vuonna 1940 ja sinne on haudattu vuosien 1939-1944 vahvialaiset sankarivainajat.

  • |

    Nimessä jotain tuttua

    Matka jatkui ja seuraavana listallani oli paikkakunnan nimi, joka oli jotenkin tuttu mutta toisaalta vieras – Enso. Ennen kuin luin paikkakunnasta mitään tieto, mietin liittyyköhän se jotenkin samannimiseen yhtiöön, joka on edelleen toiminnassa ja mielenkiinnolla paneuduin materiaaliin mitä Ensosta löysin. Aiemminkin olen kirjoittanut ettei luovutettu Karjala ollut köyhyyttä ja kurjuutta, niin kuin jotkut edelleen tuntuvat…

  • |

    Vuoksenranta

    Vuoksenrannan sankarihautausmaalle on haudattu 111 sankarivainajaa.
    Vuoksenrannan sankarivainajat haudattiin arkkitehti Wäinö Keinäsen suunnitteleman ja vuonna 1935 valmistuneen punatiilikirkon viereen. Sodan aikana sankarihautajaiset olivat suurimpia tilaisuuksia mitä kirkonmäellä järjestettiin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *