Vihollisen maihinnousu

Kesäloma alkoi joten oli mahdollista lähteä kauemmaksi. Pakkasin Nivan sillä ajatuksella, että parin viikon päästä palaisin kotiin pesemään pyykkiä. Säätiedotus lupasi aurinkoa ja hellelukemia seuraaviksi kahdeksi viikoksi, joten kaikki oli aivan täydellistä!
Lähdin Pietarista kaakkoon, kohti Lotinapeltoa, josta matka jatkui Aunukseen. Olen aiemmin vain ajanut Aunuksessa mutta nyt päätin jäädä muutamaksi yöksi, sillä paikka on todella kaunista maaseutua, jonka läpi kiemurtelee joki ja joen yli on puisia siltoja. Alueella on paljon vanhoja puutaloja, joiden ikkunanpielet on koristeltu kauniilla puuleikkauksilla. Asutus on etupäässä joen rannoilla ja joen rannalta minäkin olin majoituksen varannut.

Neuvostojoukkojen maihinnousu Tuulokseen

Keväällä 1944 oli päädytty arvioon, että vihollinen suorittaisi maihinnousun RTR 13Fn lohkolle, Viteleen ja Tuulosjoen väliselle rannikolle. Arvio muuttui todeksi 23. kesäkuuta, kun neuvostoliittolainen 70. merijalkaväenprikaati nousi maihin Laatokalta kolme kilometriä Tuulosjoen suusta lounaaseen.
Prikaatin komentajalle, everstiluutnantti Aleksandr Blakille oli annettu käsky: ”Nouskaa maihin Tuulosjoen alueella, katkaiskaa rannikon suunnassa kulkevat rauta- ja maantiet, estäkää vihollisen vetäytyminen Aunuksesta ja sen reservien siirto Viteleen suunnasta sekä pitäkää valtaamanne sillanpää lujasti, kunnes 7. armeijan päävoimat saapuvat.”
Päämaja oli suhtautunut maihinnousu- uhkaan vähätellen mutta 23. kesäkuuta neuvostoilmavoimat hiljensivät ensin Hatsin patterin ja sen jälkeen merijalkaväki nousi maihin vaivatta, sillä ranta oli vain tähystäjien miehittämä. Puoleenpäivään mennessä sillanpää oli laajentunut kilometrin syväksi ja neljä kilometriä leveäksi. Suomalaisten huoltotiet PSS-aseman puolustajille olivat katkenneet. Toinnuttuaan ensijärkytyksestä suomalaiset aloittivat vastatoimet. Vastahyökkäykset olivat kuitenkin ponnettomia ja johtivat raskaisiin tappioihin.

Tuuloksen kenttähautausmaa

Tuuloksen kenttähautausmaahan haudattiin kesäkuussa 1944 pikaisesti 50 tunnistettua ja seitsemän tunnistamatonta kaatunutta. Kenttähautaukseen pakotti neuvostojoukkojen rintaman taakse suorittama maihinnousu, joka katkaisi tieyhteyden ja esti myös kaatuneiden evakuoinnit.
Tuuloksen kenttähautausmaalla, kuten kaikilla kenttähautausmailla on Suomen valtion pystyttämä muistomerkki. Lokakuussa en juuri uskaltanut Tuuloksessa kirvestä heiluttaa, vaikka muistomerkki oli pahasti pajukon keskellä. Nyt olin lukenut läksyt ja katsellut vanhoja valokuvia kenttähautausmaasta, jonka seurauksena pajukkoa kaatui mutta olisi saanut kaatua vieläkin enemmän.

Tuuloksen kenttähautausmaalla raivasin pajukkoa muistomerkin ympäriltä, sekä tieltä johtavan rampin vierestä. Leikkasin heinän, haravoin, sekä muistomerkin edestä, että tien varresta ja laitoin varoitukseksi kepin pystyyn siltarummun isoimpaan reikään, joka paljastui, kun leikkasin heinän. Lisäksi poistin muistomerkkiä vastapäätä olevasta kuusesta muutamat oksat, jotka olivat maassa.

Hautausmaalta ajoin lähikauppaan hakemaan kylmää juotavaa ja kymmenen minuuttia myöhemmin, kun ajoin kenttähautausmaan ohi kohti majapaikkaani, oli muistomerkin luona kahden lähitalon miehet tarkistamassa työni jälkeä. Olin nähnyt molemmat miehet aiemmin päivällä ja kaukaa vain huikannut heille tervehdykset, kun eivät pihoiltaan ottaneet askeltakaan lähemmäksi, että olisi voitu useampi sana vaihtaa. No, luulen miesten todenneen, että siistiä jälkeä se nainen sai aikaan.

Poikkesin lähistöllä katsomassa myös pienen kirkon mutta ovi oli lukossa, joten sisälle en päässyt.

Päivän parhaat hetket

Olin varannut seuraavaksi kahdeksi yöksi uuden hyvätasoisen mökin Tochka na Kartesta Laatokan rannalta ja mökille saavuttuani laitoin ensimmäiseksi saunan lämpenemään. Laatokan vesi oli kylmää mutta kolmesti kävin saunasta uimassa ja illalla tuntui ihanalle käydä nukkumaan pehmoiseen hyvään sänkyyn, sillä edellisessä majapaikassa oli olkipatja.

Taistelupaikoilla

Seuraavana päivänä kävelin Laatokan rannalla Viteleestä päin Tuulosjoen suulle saakka ja katselin kyseistä aluetta. Jatkoin kulkua Tuulosjoen rantaa pitkin ja kuljeskelin mäntymetsikössä missä taistelut käytiin. Metalliromua näkyi samoin kuin vanhoja juoksuhautoja mutta puusto on kasvanut jo täyteen mittaan, joten niistä ei arvaa millaisia taisteluja alueella käytiin.

Heinäsen pariskunta

Lokakuussa käydessäni Tuuloksessa olin ilman autoa ja kävelin reppu selässä ja harava kädessä majapaikastani kohti kenttähautausmaata. Ohitseni ajoi auto, joka hetken päästä hiljensi, teki u- käännöksen, ajoi minua vastaan ja vähän matkan päässä teki taas u-käännöksen ja ajoi nyt rinnalleni ja avoimesta ikkunasta kysyttiin: ”Oletko suomalainen? Tarvitsetko kyydin?”
Vastasin molempiin kysymyksiin myöntävästi, sillä kenttähautausmaalle oli matkaa kuusi kilometriä, niin kyyti kelpasi. Matkalla kuitenkin suunta muuttui, sillä tämä Heinäsen pariskunta päätti, että ensin mennään heille ja juodaan teetä. No, teellehän sitä mentiin! Pariskunnan uusi hirsistä rakennettu koti on Tuulosjoen varrella ja tuvan isoista ikkunoista on näkymä Tuulosjoelle ja takan aukeavalle Laatokalle.
Nyt, kun tiesin reitin ajelin tapaamaan Heinäsen pariskuntaa viemisinä suomalaista juustoa. Ihmisiin tutustuminen ja heidän kotiensa ja datsojensa näkeminen on ihan parasta tässä hommassa! Kun kuljen yksin ihmiset ottavat helposti kontaktia ja tulevat tarjoamaan apua ja toisinaan minua viedään teelle tai syömään, muutaman kerran olen päässyt kylpemään banjaan. Viimeksi viikko sitten minua pyydettiin nauttimaan grilliherkuista kahden perheen kanssa. Olin iloinen, kun minun reissuni oli vasta aluillaan, niin kylmälaukustani löytyi suomalaisia herkkuja yhteiseen pöytään.