Menu
> Luovutetun Karjalan sankari­hautausmaat / Sortavala

Sortavala

Sortavalan sankarihautausmaahan on haudattu 452 sankarivainajaa.

Uudemman tutkimuksen mukaan haudattuja on enemmän, sillä sankarivainajia siirrettiin myös väliaikaishaudoista kotiseudun sankarihautausmaahan. Luetteloa tarkennetaan, täydennetään ja korjataan edelleen tarpeen mukaan.

Sortavalan Kisamäelle valmistui kirkko 1800-luvun alussa. Sortavalan kirkkokummun ja Evankelisen Seuran talon väliselle tasaiselle tontille kasvoi vuosikymmenien aikana rauhaisa kirkkopuisto, jossa kasvoi suuria kuusia, jotka tarjosivat kesällä viilentävän varjon. Puistossa oli kaivo ja penkkejä käytävien varsilla, joissa kauempaa hevosella tai soutamalla kirkkoon saapuneilla oli tapana levähtää ennen jumalanpalvelusta. Sodan sytyttyä kyseinen alue vihittiin sankarihautausmaaksi, talvisodan ensimmäisinä päivinä vuonna 1939. Ensimmäiset sankarivainajat haudattiin molemmin puolin puiston keskikäytävää ja puiston puusto ja käytävät säilytettiin melkein entisellään. Sortavalan kirkko tuhoutui pommituksessa helmikuun toisena päivänä 1940, jonka jälkeen väliaikaiseksi kirkoksi tuli Evankelisen Seuran sali, jossa myöhemmin suoritettiin myös sankarivainajien siunaamiset.

Sankarihautausmaalle pystytettiin vuonna 1940 korkea valkoinen risti ja jokaiselle haudalle asetettiin pieni puinen valkea risti, jossa oli sankarivainajan nimi. Tänne haudattiin kaikki Sortavalan sankarivainajat jatkosodan loppuun saakka.

Sortavalassa luterilaisten ja ortodoksien isänmaalliset tilaisuudet ja sankarihautaukset olivat yhteisiä, sillä samaan sankarihautausmaahan haudattiin molempien kirkkokuntien edustajia. Sankarihautajaisiin kuului Suomessa yleisesti vallinneen tavan mukaan sotilaiden tai lottien muodostama kunniavartio, kunnialaukaukset, kuorojen musiikkiesityksiä, liput ja kukkaseppeleet. Hautajaisiin osallistuivat sukulaisten ja ystävien lisäksi muutkin paikkakuntalaiset, joten sankarihautajaisia vietettiin aina suurella joukolla. Sankarihautajaiset toimitettiin usein julkisten kirkollisten tilaisuuksien yhteydessä ja niistä ilmoitettiin Laatokka-lehdessä.

Hautausmaa jäi unohduksiin puoleksi vuosisadaksi ja vähitellen hautausmaan merkit hävisivät ja osittain myös tieto, että paikka oli sankarihautausmaa. 1990-luvun alkupuolella ryhtyivät suomalaiset ja venäläiset yhdessä kunnostamaan hautausmaata tasaiseksi nurmikentäksi.

Sortavalan 452 suomalaista sankarivainajaa saivat muistomerkin vuonna 1993 yli 2000 juhlavieraan läsnä ollessa. Kaksi vuotta aiemmin Sortavalan Lyseoseuran julki tuoma ajatus ja Sortavalan kaupungin johdon kanssa käydyt neuvottelut päättyivät juhlalliseen muistomerkin paljastustilaisuuteen 24.7.1993. Suomen ja Venäjän valtiovaltaa edustivat puolustusministeri Elisabeth Rehn ja Karjalan tasavallan presidentti Viktor Stepanova. Kahden valtion ja Karjalan tasavallan lippujen vanavedessä kulki juhlayleisö sankariristille.

Sankariristin vihkivät rovastit Alpo Hukka ja Erkki Piiroinen, luterilainen ja ortodoksi yhdessä, kuten oli tapana sodankin aikaan. ”Muistan hyvin tämän saman paikan 21.9.1944 jolloin syntymäpäivänäni seisoin tällä valkoisen ristien keskellä. Kirkko oli jo poltettu. Siinä olivat saaneet viimeiset leposijansa ystäväni ja monet sortavalaiset”, muisteli itsekin Sortavalasta lähtöisin oleva rovasti Alpo Hukka. ”Maalla ja kansalla, jolla on menneisyys, on myös tulevaisuus”, Hukka kiteytti.

Hankkeen toteuttajana Kristianstadin-Sortavalan Säätiö lahjoitti muistomerkin Sortavalan kaupungille. Säätiön puheenjohtaja kanslianeuvos Reino J. Auvinen piti luovutuspuheen ja muurasi 452:n sankarivainajan nimet kuparilieriössä muistomerkin perusjalkaan. ”Viime vuosikymmenet isänmaata puolustaneet sotilaat ovat levänneet kotikaupungin mullassa ilman, että kukaan asiaa tuntematon on tiennyt paikan menneisyydestä” sanoi Auvinen. Sortavalan kaupungin johtaja Valeri Varjee puolestaan kiitti suomalaisia, että: ”Tämä on ikimuistoinen ja hieno tilaisuus, sekä venäläisille, että suomalaisille sotaveteraaneille” ja otti alueen kaupungin hoidettaviksi yhteistyön merkkinä.


Kaksi totista ja pystyssä päin kulkevaa kolmikkoa mitalit rinnassa vahvistivat sitä arvokkuutta mitä tapahtuma sai osakseen. Suomen sotaveteraaneja edustaneet Reino Saikkonen, Toivo Marttila ja Per-Erik Uhls laskivat sinivalkoisin nauhoin koristellun seppeleen. Heidän jälkeensä suomalaista sukujuurta olevat Väinö Friman, Nikolai Makkojev ja Simeon Voskresenskij Venäjältä, laskivat seppeleen suomalaissotureille. Lahden Veteraanisoittokunnan tulkinta tutusta veteraanin Iltahuuto-kappaleista liikutti ryhdikkään juhlakansan kyyneliin. Elisabeth Rehnin sanat: “Parasta kehitystä sodassa keskenään olleiden kansojen välillä on se, että molemmat maat voivat kunnioittaa sankarivainajaan” toteutuivat Sortavalassakin vuosikymmenien jälkeen.

Kaalamon kiviveistämöllä Ruskealassa valmistetun muistomerkin, suuren harmaan graniittiristin on suunnitellut Sortavalassa syntynyt kuvanveistäjä Toivo Jaatinen. Graniittiristi on samalla paikalla, jossa alkuperäinen vuonna 1940 pystytetty valkoinen risti oli. Sankariristin jalustassa on teksti: ”Tällä paikalla lepää 452 suomalaista, jotka kaatuivat puolustaessaan isänmaataan Suomea vuosien 1939 ja 1944 sodissa”. Ja alla on sama teksti venäjäksi.

Hauta-alueen suunnittelusta vastasi arkkitehti Martti I. Jaatinen, joka tunnetaan Sortavalan asiantuntijana. Kristianstadin-Sortavalan Säätiö sai hankkeeseen rahoitukseen tukea Suomen opetusministeriön sotavainajatoimikunnalta. Myös 452 sankarivainajan tiedot kerättiin yhteistyössä opetusministeriön kanssa.

2 Kommenttia

  • Matti Hyvärinen
    8.8.2021 klo 15:27

    Sortavalan sankarihautausmaahan on haudattu myös Sortavalan maalaiskunnan sankarivainajat. Maalaiskunnalla/maaseurakunnalla ei ollut omaa sankarihautausmaata. Myös siviilihautausmaa oli Sortavalan seurakunnan ja Sortavalan maaseurakunnan yhteinen kuten kirkkokin.

    Vastaa
    • Marja
      11.8.2021 klo 10:08

      Pitää paikkansa, että Sortavalan Sankarihautausmaa oli kaikkien seurakuntien yhteinen.

      Siviilihautausmaihin en ole juuri perehtynyt mutta Sortavalan kaupunki- ja maaseurakunnalla oli omat hautausmaat. Sankarihaudan lisäksi Sortavalassahan oli kaikkiaan viisi siviilihautausmaata.

      Sortavalan seurakunta jakautui vuonna 1916 kaupunki- ja maaseurakuntaan, jolloin molemmat perustivat omat hautausmaansa. Vanhaan hautausmaahan kuitenkin jatkettiin, sekä maa- että kaupunkiseurakunnan hautauksia, jos hautausmaalla oli vainajan sukuhauta tai hänen läheisiään oli haudattu sinne.

      Maaseurakunnan uudelle hautausmaalle haudattiin vuosina 1927- 1944 noin 2000 vainajaa.

      Vanhan hautausmaan ja Maaseurakunnan hautausmaan lisäksi Sortavalassa oli Kaupunkiseurakunnan uusi hautausmaa, Kreikkalais-katolinen hautausmaa ja Ortodoksisen Pyhän Nikolauksen eli Miikkulan kirkon haudat.

      Vastaa

Jätä kommentti