Menu
> Matkapäiväkirja / Terijoki

Suomen Riviera

1800-luvun lopulla varakkaalla pietarilaisella väestöllä oli ongelma, sillä keisari oli rajoittanut matkustamista Eurooppaan. Ylimystöllä oli ollut tapana viettää kesät poissa kaupungista, maaseudulla tai ulkomailla. 

Puhuttiin, että Terijoella oli pitkät hiekkarannat, aurinkoinen sää ja hiekkakankaiden ansiosta raikas ilmasto, toisin kuin soiselle maalle rakennetussa Pietarissa, jossa oli kosteaa.

Pietarilainen yläluokka alkoi rakentamaan huviloita Terijoelle ja sen lähikyliin, jonne pääsi Pietarista junalla puolen tunnin välein. Matka Pietarista ei ollut pitkä ja Terijoella vossikkakuskit olivat valmiina viemään kesävieraat huviloille. 

Lapsuutensa Terijoella 1900-luvun alussa viettänyt Väinö Nykänen kirjoitti Pietarin junien saapumisesta Terijoen asemalle:

”Pietarista tulevien junien aikana tie oli kilometrin pituudelta ajurijonojen täyttämä ja poliisit saivat hoitaa liikennevalvontaa. Kesäaikoina oli Pietarin junien aikoina laiturilla kaikenlaisia komeljanttareita viihdyttämässä matkustajia ja asemaravintola venäläisine tarjoilijoineen oli ahkerassa käytössä. Poistuessaan ravintolasta matkustajat usein antoivat roponsa soittajille ja sattui usein, että joku hilkku putosi rakosista laiturin alle ja sieltä me pojat saimme ensimmäiset kopeekkamme.”

Töitä ja vaurautta 

Venäläiset kesävieraat toivat paikkakunnalle töitä ja tuloja. Maanviljelijöiden ja kalastajien tuotteilla oli kova kysyntä. Kesävieraat palkkasivat huviloilleen keittäjiä, sisäköitä, lastenhoitajia, kotiapulaisia, puutarhureista, sekä muuta palveluskuntaa. Paikallisten asukkaiden vauraus ja hyvinvointi lisääntyivät nopeasti. Terijoki eli suurelta osin turismista.

Varakkaimmat rakennuttivat itselleen huvilan, loput vuokrasivat sellaisen. Monet halusivat ostaa myös huvilan maat ja paikalliset möivät.

Suomalaiset rakennusmiehet toteuttivat rakentamisen arkkitehtien suunnitelmien mukaisesti. Varakas väki rakennutti lisäksi huviloiden pihoihin kauniita puutarhoja, suihkulähteitä ja tenniskenttiä.

Vallankumous

Maailmansota katkaisi kuitenkin pietarilaisten kesänvietot Terijoen rannoilla. Osa huvilanomistajista hävisi vallankumouksen pyörteissä, osa palasi huviloilleen rahattomina pakolaisina. Kun Suomi itsenäistyi ja raja sulkeutui pietarilaiset kesävieraat olivat poissa. Elämä Kannaksella muuttui hiljaiseksi ja taloudellisesti vaikeaksi.

Huvilat rapistuivat ilman omistajia ja vuonna 1922 Suomen valtio teki päätöksen, jonka mukaan viisi vuotta tyhjillään olleet ulkomaalaisten omistukset siirtyisivät Suomen valtion omistukseen. Jo seuraavana vuonna eli vuonna 1923 viisi vuotta tuli monen huvilan osalta täyteen ja tuhansia kiinteistöjä siirtyi valtion omistukseen. Valtiolla ei kuitenkaan ollut resursseja kunnostaa huviloita ja niitä myytiin huutokaupoissa ja osa huviloista siirrettiin muualle Suomeen.

Uusi tilanne pakotti keksimään ratkaisuja alueen taloudellisen tilanteen parantamiseksi ja Terijokea ryhdyttiin markkinoimaan suomalaisille. Moni suomalainen ei tuntenut rajaseutuja ja vain harva oli itse käynyt Terijoen yli 20 kilometriä pitkillä hiekkarannoilla. Suurimpiin huviloihin perustettiin täyshoitoloita ja rannalle avattiin kahviloita ja ravintoloita. Toiminta alkoi jälleen vilkastua.

Terijoelle kutsuttiin suomalaisia kirjailijoita viettämään aikaa, jotta he kirjoittivat  ylistäviä matkakuvauksia sanomalehtiin ja kirjoitukset tepsivät, sillä pian Terijoelle alkoi tulla tavallisen kansan lisäksi muita taiteilijoita, kuten taidemaalareita, kuvanveistäjiä, näyttelijöitä ja tanssijoita. Myös urheilijoita saapui Terijoelle ja esimerkiksi Paavo Nurmen tiedetään viettäneen kesiään Terijoen rannoilla 1920-luvulla.

Ranta oli Terijoen kesänvieton keskus. 1930-luvulla Lotat pitivät rannalla kahvilaa, uimakopit olivat pitkässä rivissä ja jäätelömyyjä käyskenteli rannalla kärryineen.

Terijoki, Lotta-kahvila hiekkarannalla; kesäkahvilassa asiakkaita. 1930 – 1939
Kuva: Lappeenrannan museot
Terijoki, uimarannan hietikolla auringonpalvojia ja pukukoppeja. 1930 – 1939
Kuva: Lappeenrannan museot

Alueen nähtävyyksinä mainostettiin Lintulan luostaria, joka sijaitsi alle 15 kilometrin päässä Terijoelta, Inon tuhottua linnoitusta, Vammelsuussa olevaa Rakkauden hautaa, sekä Rajajoen punavalkoiseksi maalattua rajasiltaa.

Rajajoen rautatiesilta ja Neuvostoliittoon johtava portti. 1920-luku.
Kuva: Heikkilän valokuvaamo, Karjalan Liiton kokoelma

Viihdykettä tarjoilivat rantakasinot, sekä keskikylän elokuvateatterit. Terijoen hotelleissa oli suuret tanssilattiat ja tanssien lisäksi hotelleissa oli tarjolla muutakin ohjelmaa hotellien iltamissa.

Orkesterit viihdyttivät vieraita ja teatteriakin esitettiin kesäisin, eikä Terijoki jäänyt kulttuuritarjonnassa edes Helsingin varjoon.

Terijoen merikylpylän kasino. 
Kuva: Karjalan Liiton kokoelma
Suomalaisten kesäkaupunki

Terijoesta kehittyi 1920- ja -30 -lukujen kuluessa uudelleen kesäpaikka, jonka kaikki tunsivat Suomen Rivierana. Hiekkarannat ja suotuisa ilmasto toivat kävijälle mieleen Etelä-Euroopan lämmön.

Vuonna 1939 Terijoella oli 8000 asukasta. Terijoen keskusta, jota kutsuttiin Keskikyläksi, oli tyypillinen kaupungin keskusta. Siellä oli vieri vieressä liikerakennuksia ja pääkatu, jonka varrella oli jalkakäytävät ja katuvalaistus, oli päällystetty.

Terijoen pinta-alasta peltoa oli 19%. Pienillä tiloilla oli tyypillisesti hevonen ja viisi lehmää. Suotuisan ilmaston vuoksi alueella oli paljon vihannes- puutarha- ja kukkaviljelyksiä.

Maanviljelyn ja turismin ohella kalastus oli tärkeä elinkeino. Terijoella oli myös teollisuutta; pari sahaa, kotelotehtaat, kutomo, makkara- ja makaronitehtaat, sekä Terijoen Tuote -niminen hedelmien ja marjojen jalostustehdas. Myös raja ja rautatie, sekä Terijoen varuskunta työllistivät paikkakuntalaisia.

Terijoella oli kymmenen kansakoulua ja yhteislyseo. Lisäksi paikkakunnalla oli kauppakoulu, kansalaisopisto ja muutamia venäläisiä kouluja paikallisille emigranteille.

Terijoen kehitys pysähtyi syksyyn 1939. Uhkaavan tilanteen takia aloitettiin lokakuussa siviiliväestön evakuointi muualle Suomeen. Marraskuun lopussa Terijoella arvioitiin olleen enää noin 300 siviilihenkilöä. Talvisodan sytyttyä Terijoen alueella käytiin parin vuorokauden aikana kiivaita taisteluita ja viimeiset suomalaiset sotilaat poistuivat pitäjän alueelta joulukuun ensimmäisen päivän iltana. Jatkosodassa Terijoki valloitettiin nopeasti takaisin elokuun 1941 lopussa, mutta siviiliväestölle, Puhtulan kylän asukkaita lukuun ottamatta, ei paluuta enää kotiin ollut.

Kesäkuussa 1944 Terijoki menetettiin suurhyökkäyksen alettua ja takaisin kotiin palanneet joutuivat jälleen evakon tielle. Toisen maailmansodan jälkeen uudet isännät antoivat Terijoelle nimen Zelenogorsk.

Kirkko

Keskikylän kyläkuvaa hallitsi kolme kirkkoa. Näistä on jäljellä evankelis-luterilainen kirkko eli Suomen kirkko ja ortodoksinen kirkko eli Venäjän kirkko. Ortodoksinen kirkko on korjattu ja entisöity hienoksi.

Arkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelema luterilainen kirkko valmistui vuonna 1908. Talvisodan alussa Terijoki jouduttiin evakuoimaan nopeasti ja siksi kirkosta saatiin pelastettua vain vähän esineistöä. Kun suomalaiset vuonna 1941 palasivat Terijoelle, kirkko oli muutettu elokuvateatteriksi, kirkon penkkejä oli raahattu ulos puistonpenkeiksi ja taiteilija Ilmari Launiksen maalaama alttaritaulu ”Kristuksen ristiltäotto” sekä muu sisustus oli hävinnyt ja kirkon kellotorni oli purettu.

Vuonna 1998 rakennus vihittiin uudelleen kirkoksi. Sitä ennen kirkon katto oli korjattu ja torni rakennettu uudelleen. 

Sankarihautausmaa

Kun Suomi sai talvisodassa menettämänsä Terijoen takaisin, alettiin väliaikaisiin hautoihin haudattuja terijokelaisia siirtää kirkon viereen yhteiseen hautaan. Jatkosodan aikana alueelle haudattiin lisää kaatuneita ja Terijoen sankarihautausmaahan on haudattu kaikkiaan 75 terijokelaista sankarivainajaa.

Terijoen kirkko ja sankarihautausmaan muistomerkki. Kaupunki hoitaa puistoalueen ja istutukset kirkon ja sankarihautausmaan ympäriltä.
Terijoella laitoin ainoastaan kukat muistomerkille ja vietin hiljaisen hetken.
Muistomerkki on kunnostuksen tarpeessa.
Eläkää sovussa

Sankarihautausmaan muistomerkin lähellä on muistomerkki, jossa kahdesta kivääristä, suomalaisesta ja venäläisestä kasvaa puut ja yhdellä oksalla istuu rauhankyyhky.

Muistomerkissä on teksti:

”Eläkää sovussa toinen toistenne kanssa”

Evankeliumi Markuksen mukaan 9:50

Muistomerkin takana on teksti:

”NEUVOSTOLIITTOLAIS – SUOMALAINEN SOTA 1939 – 1940”

4 Kommenttia

  • Virpi Koskiniatis
    31.7.2021 klo 00:21

    Muuten oikein antoisa ja hyvä juttu, mutta Rakkauden hauta on Vammelsuussa, ei Vemmelsuussa.

    Vastaa
  • Marja
    31.7.2021 klo 09:02

    Kiitos Virpi, kun laitoit viestin huomattuasi virheen! Korjasin virheen jutusta.

    Vastaa
  • Ari Saarenpää
    7.8.2021 klo 21:43

    Hei Marja! Luin juuri Karjala lehteä ja sitä kautta löysin blogisi. Mielenkiintoisia juttuja ja arvokasta työtä. Mummoni oli Terijoen Kuokkalasta, jäi kauniit seudut sinne.

    Vastaa
    • Marja
      9.8.2021 klo 08:13

      Hei Ari ja kiitos viestistä!
      Terijoki ja Kuokkalan seutu ovat tosi kauniita – pitkät hiekkarannat ja vihreät lehtipuut. Ihmeen paljon on myös vanhoja huviloita vielä nähtävillä, vaikkakin kaatumaisillaan.
      Nuo alueet ovat pietarilaisten rikkaiden suosiossa ja alueella on useampia korkeatasoisia ravintoloita.

      Vastaa

Jätä kommentti