Menu
> Matkapäiväkirja / Antrea

Rannat rakkaat Antrean

Olin kerran aiemmin käynyt Antreassa ajaen vain sen läpi ja matkalla pysähtynyt entisen kirkon paikalla ja hautausmaalla mutta nyt oli tarkoitus katsella vähän enemmänkin.

Nivan stereoista pauhasi päivän teemaan sopivasti Beritin esittämänä: ”Ystäväni, muistathan: Rannat rakkaat Antrean?Tienoot, talot, korpisalot Karjalan…” kun kaarsin Antrean hautausmaan eteen. Tien molemmille puolille oli parkkeerattu paljon autoja, sillä kyseisenä viikonloppuna Venäjän ortodoksisessa kirkossa vieraillaan haudoilla.

Katsoin ensin alueen, jossa keskellä on sankaripatsas ja sen molemmilla puolilla kivipaadet, joihin on kaiverrettu viime sotien sankarivainajien nimet, sekä sama teksti kuin sankaripatsaassa: ”Kunnia Jumalalle joka voiton vapauden antoi”. Kaikki näytti olevan kunnossa, niin hain raivaussahan ja leikkasin heinän, jonka jälkeen haravoin koko alueen. Alkuun näytti että urakka ei ole iso mutta myöhemmin selvisi, että alueen takaosaan eli muistomerkkikorokkeen taakse oli kipattu haravointiroskat muistomerkkikorokkeelta joskus aiemmin, sillä joukossa oli niin paljon soraa. Tämän seurauksena sinne oli jotkut heittäneet myös muovikukkia, lautoja ja muuta roskaa, niin kaiken tämän haravoiminen ja pois kantaminen vei aikaa.

Kahdet eri ihmiset kävivät tuomassa minulle juotavaa, kun omilla haudoillaan olivat syömässä ja juomassa. Kiitollisena otin tarjotut juomat vastaan, vaikka minulla oli Nivassa lisää juomaa ja yksi pullo koko ajan lähistöllä. Näiden ihmisten kanssa tuli juteltua pidempään, muutaman muun kanssa vaihdettiin muutama sana.

Kuukaupin silta

Jatkosodan alkuvaiheessa venäläisten vetäytyessä Karjalan kannakselta he asettivat miinoja, jotka räjähtivät, kun tietyllä radiotaajuudella lähetettiin tietty kolmisointu. Miinat räjähtelivät suomalaisten jo viikkoja hallussaan pitämillä alueille. Vasta 17 selittämättömän räjähdyksen jälkeen suomalaiset löysivät ensimmäisen räjähtämättä jääneen miinoituksen Kuukaupin sillalta.

Kuukaupin silta Antreassa räjähti toisesta päästä vieden mennessään joukon upseereita. Pioneerit löysivät 28. elokuuta 1941 sillan toisesta päästä, maatuen alle sijoitetun räjähdepanoksen ja kumipusseihin paketoidut laukaisulaitteet. Sillan toisen pään maatuki oli räjähtänyt, mutta toinen pää jäi räjähtämättä.

Räjähtämättömät miinat lähetettiin Päämajan viestiosastolle ja lopulta Yleisradiokin osalllistui tutkimuksiin. Miinojen todettiin olevan radiomiinoja, jotka laukesivat kun soitettiin 715 kHz taajuudella kolmisointuja.

Sytytysmekanismi saatiin nopeasti selvitettyä. Ratkaisuksi miinojen laukeamisen estämiseksi keksittiin mielenkiintoinen ratkaisu. Viipuriin Papulan sillan kupeeseen ajettiin Yleisradion lähetysauto, joka alkoi soittaa oikealla taajuudella häirintäsignaalia, Säkkijärven polkkaa, taukoamatta. Tämä radiosota alkoi 1.9.1941 ja jatkui 2.2.1942 saakka jolloin uskottiin, että miinojen sähköparistot olisivat tyhjentyneet ja vaaran katsottiin olevan ohitse. Tällä ”radiosodalla” uskottiin säästetyn melkoisesti ihmishenkiä ja etenkin estetty Viipuria tuhoutumasta. Löydettyjen miinojen määrä ei kuitenkaan ollut niin suuri kuin sotavangeiksi jääneet venäläiset kertoivat suomalaisille.

Kuukaupin vanha silta on maalattu punaiseksi ja sen laudasta rakennettu kansi alkaa olla viimeisillään. Sitä ei ole tarkoitettu kuin kävelysillaksi mutta minä en uskaltautunut kävelemään muutamaa metriä pidemmälle.

Humalainen hörhö

Kun sain hautausmaalla kaiken kuntoon, olivat vierailijat hautausmaalta loppuneet ja tienoo hiljentynyt. Pakkasin tavarat autoon ja ajoin entisen kirkon paikalle. En kerennyt kävellä mäkeä ylös, kun Nivan varashälyttimet alkoivat huutamaan. Katsoin hölmistyneenä, kun joku kiipesi Nivani katolle. Palasin takaisin Nivalle ja käskin ilman paitaa Nivan katolla istuneen tyypin tulla alas. Kaveri sanoi tulevansa alas jos lupaan viedä hänet kotiin, joka sijaitsee 8 kilometrin päässä. Hetken puhumisen jälkeen tajusin etten saa kaveria alas, niin kävin entisen kirkon alueella kävelemässä ja vartin päästä, kun palasin, istui mies edelleen katolla.

En tiennyt mitä tehdä, niin kävelin lähitaloon pyytämään apua. Kaksi miestä sieltä lähti mukaani ja kun puhe ei auttanut alkoivat he kiskoa miestä jaloista alas, jolloin mies suostui tulemaan itse. Maahan päästyään hän kävi heti toisen minua auttamaan tulleen miehen kimppuun, jonka seurauksena yksi kunnon isku ja katolta tulleen miehen nenästä pulppusi verta miehen huojuessa ja hakiessa tasapainoa.

Seisoin vieressä katsomassa tietämättä mitä tehdä. Ei tullut mieleen ottaa edes yhtä valokuvaa, kun olin niin hämmästynyt kaikeasta. Silloin toinen auttamaan tulleista miehistä sanoi: ”Nyt sinun auto on vapaa, joten pääset lähtemään”.

Kiitin miehiä, nousin Nivaan ja ajaessani pois nauroin ääneen, kun ajattelin tapahtunutta.

Kävin tankkaamassa ja tulin iloiseksi huoltoaseman nimestä joka oli Antrea. Lisäksi huoltoasemalla oli myynnissä niin laaja valikoima Fiskarsia, että se oli kuvattava.

Olin likainen päivän uurastuksen jäljiltä, niin vähän matkan päässä käännyin hiekkatielle ja sitten vielä pienemmälle tielle ja löysin pienen hiekkarannan, jossa kävin uimassa ennen kuin jatkoin matkaa kohti yöpaikkaa.

4 Kommenttia

  • tommi savolainen
    25.7.2021 klo 19:41

    Kiitos tästä työstäsi, ja myöskin tästä plogista jota yllä pidät. Uhrien muisto kirkastuu entisestään tekemäsi työn kautta.

    Terv. tommi; karjalaistaustainen suomalainen

    Vastaa
    • Marja
      25.7.2021 klo 21:01

      Kiitos Tommi palautteestasi. Ilo kuulla, että tykkäät blogista.
      Iloista kesää sinulle!

      Vastaa
  • Sirpa Viljanen
    24.8.2021 klo 23:41

    Kivaa luettavaa ja tieto lisäntyy.
    Mielenkiinnolla odotten suraavia

    Vastaa
    • Marja
      30.8.2021 klo 10:48

      Hienoa, että joku lukee, kun minä kirjoitan 🙂

      Vastaa

Jätä kommentti