Menu
> Matkapäiväkirja / Johannes

Poltetun maan taktiikkaa

Ajelin Johannekseen etelästä, Suomenlahden rannan tuntumassa kulkevaa tietä pitkin. Pysähdyin matkalla muutaman kerran katsomaan maisemia ja valokuvaamaan.

Johanneksen hautausmaa sijaitsee mäntymetsikössä noin kilometrin päässä entiseltä kirkolta. Sankarihautausmaa on kaunis sammalen peittämä alue, jossa ei ole tarvetta ruohon leikkaukselle, vaan haravoin alueen kuten syksylläkin.
Tänne on haudattu talvisodan sankarivainajat. Jatkosodan sankarivainajat haudattiin kirkon viereen.

Aidatun alueen sisäpuolella on muistomerkki, sekä muutamia vanhoja hautakiviä. Aiemmin kirkon pihassa ollut kirkon muistomerkki ja risti on siirretty tänne pois rakennustöiden alta.

Kiersin ja katsoin kaikki aidatun alueen sisäpuolella olevat kivet ja kahdessa niissä oli töhryjä. Kuvasin ne ja laitoin tiedot eteenpäin, sillä syksyllä olin paikalla pimeän aikaan, joten en tiedä olivatko töhryt jo silloin vai olivatko ne uusia.

Sain kaiken kuntoon mutta minulla ei ollut kukkia, sillä luonnosta en löytänyt mitään sopivaa ja kukkakaupat oli jo suljettu, niin palasin seuraavana päivänä eli lauantaina tuomaan kukat.

Tuo päivä sattui olemaan päivä, jolloin Venäjällä on tapana käydä haudoilla ja hautausmaa oli täynnä ihmisiä. Haudoilla haravoitiin, toiset toivat vain kukkia kuten minä ja joillain haudoilla oli pöytä täynnä ruokaa ja sen äärellä ryhmä ihmisiä syömässä. 

Johannes talvisodassa 

Kevättalvella vuonna 1940 kaikki jotka vielä Johanneksessa olivat jäljellä, aavistivat, että sota on hävitty, sillä Summan yllä jylissyt taukoamaton ukkonen, oli vaiennut. Kolonnat, jotka aiemmin olivat öisin kuljettaneet muonaa ja ampumatarvikkeita eteen, olivat aloittaneet tavaroiden kuljettamisen päinvastaiseen suuntaan.

Talvisodan puolustuslinja, Mannerheim-linja, kulki Johanneksen Marjapellonmäen kautta. Rintaman läheisyyden vuoksi oli pitäjästä heti sodan alettua evakuoitu ihmiset ja karja. Seutu oli pian riisuttu versio itsestään. Latoihin kerätty sato oli puitu öisin ja viety pois. Koirat oli ammuttu. Kaikki polkupyörät ja ompelukoneet oli pakattu junan vaunuihin ja viety pois.

Myös sellutehtaan veturi vietiin ja sen jäljessä kulki laite, joka irrotti ja väänsi ratakiskot. Viestimiehet purkivat puhelinlangat teiden varsilta käytettäväksi muualla, sillä kaikesta oli pulaa.

Sunnuntai 18. helmikuuta oli Talvisodassa Johanneksen viimeinen päivä. Tuon viimeisen päivän iltana haettiin ryhmänjohtajat esikuntakorsulle, jossa vakava ilmeiset johtajat antoivat käskyn: ”Aamulla heti kello 6 on teidän nopeasti sytytettävä palamaan kaikki rakennukset alueella Vaahtola; asemaseutu mukaan­luettuna, Metsäkylät; vanha ja uusi, Ämmäsuonmäki, Rokkala ja lopuksi Kirkkoniemi puuvarastoineen”.

Viimeiselle tehtävälle varusteiksi sai ottaa vain aseet, sekä leipälaukut, joihin pakattiin kuivamuonaa ja patruunat. Loput tavarat piti jättää korsuun, joka myös tuli polttaa.

Poltetun maan taktiikkaa on käytetty yhtä kauan kuin on ollut sotia ja sodassa, sotilaan tehtävä on täyttää annetut tehtävät, silloinkin, kun käsky on polttaa ystävien, tuttavien ja sukulaisten koteja ja työpaikkoja.

”Talojen palaessa tulen humina ja palavien rakennusten räiske oli kaamea ja kätki kaiken muun äänen. Seisoessamme siinä suksilla koko näköpiiri kaakon suunnalla, taivas ja hanget, hehkui punaisena takanamme kaikkien rantakylien palaessa, mutta edessämme tulevaisuus synkempänä kuin mikään yö. Käänsin sukseni metsään päin ja sanoin pojille lähdetään. Emmekä enää katsoneet taakse”, kirjoitti ryhmänjohtajana poltto-operaatiossa toiminut johanneslainen mies. 

Hän vaikeni kyseisestä, raskaasta tehtävästä koko elämänsä ajan. Siitä eivät tienneet edes hänen perheenjäsenensä ennen kuin hautajaisten jälkeen lukivat isän ja papan jälkeensä jättämän tekstin, jonka hän oli kirjoittanut julkaistavaksi syntymä­pitäjänsä Johanneksen evakkojen lehdessä Johannekselaisessa, kuolemansa jälkeen.

Siinä, kun kukkia muistomerkin edessä laitoin, mietin, mitähän kaikkea nuokin, nyt sammalen alla lepäävät johannekselaiset miehet joutuivat läpi käymään? Millaisia salaisuuksia he veivät mennessään? 

Tunteellisena ihmisenä nauran todella helposti ja yhtä helposti itken, niin tiesin, että pian tulevat kyyneleet, joten pakotin nuo ajatukset sivuun, nousin ylös, astuin muutaman askeleen taaksepäin ja vietin hiljaisen hetken ja suuntasin Nivalle, tietäen, että lähi haudoilta ainakin tusina silmäparia seurasi jokaista liikettäni.

Ei kommentteja

    Jätä kommentti