Menu
> Matkapäiväkirja / Räisälä

Paikka jossa seisot on pyhä

Ajelin Räisälään pohjoisesta, joten kirkko tuli hyvin pian näkyviin tien vasemmalla puolella. Laitoin Nivan parkkiin ja suuntasin kirkon ovelle, joka oli lukossa. Olin ihmeissäni, sillä olin ottanut selvää miten kirkko on auki, sillä aiemmilla kerroilla kirkko oli ollut kiinni. Käännyin lähteäkseni, kun tien varressa seisonut nainen huusi kysymyksen: ”Oletko sinä Marja?” Vastasin myöntävästi ihmetellen, miten tämä venäläinen nainen tietää nimeni. Nainen lähti tulemaan kirkon ovelle ja jo matkalla kertoi, että hänelle oli juuri soitettu Kaukolan kirkolta, että minä olen tulossa. Nainen avasi oven, jotta pääsin sisälle.

Kirkko

Räisälän edellinen kirkko paloi salaman sytyttämänä vuonna 1910. Piirustukset uuteen kirkkoon tilattiin Josef Stenbäckiltä. Ristin muotoinen, Räisälän alueen omasta punaisesta graniitista rakennettu kirkko valmistui vuonna 1912. Kirkon alttariosa on puolipyöreä ja kuoriosan vieressä on 37 metriä korkea kellotorni. Kellotornin alaosassa kirkkosalin vasemmassa reunassa on urkuparvi.

Tyyliltään kirkko edustaa suomalaista kansallisromanttista jugendia, jossa on vaikutteita keskiaikaisista kivikirkoista.

Kirkossa oli noin tuhat istumapaikkaa. Räisälän rouvasväenyhdistys lahjoitti kirkkoon alttaritaulun jonka oli maalannut Robert Wilhelm Ekmanin vuonna 1872. Kirkon urut olivat 25-äänikertaiset ja tornissa oli kaksi kelloa.

Talvisodassa Räisälän alueella ei taisteltu mutta silti Räisälä kuului pakkoluovutettuihin alueisiin. Kirkon irtaimisto saatiin evakuoitua.

Jatkosodassa, kun Räisälää vallattiin takaisin, sai kirkko kranaattiosuman mutta kirkko korjattiin jatkosodan aikana ja vuonna 1944, kun alueet taas jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle, jäi kirkko ehjänä paikalleen.

Neuvostoliiton jumalattomat

Neuvostoliitto oli hylännyt Jumalan ja kieltänyt maassaan uskonnon harjoittamisen. Vuonna 1921 Neuvostoliitossa oli aloitettu laaja uskonnonvastainen propagandakampanja. Taistelevien jumalattomien liitto suoritti ateismin levitystyötä ja vuonna 1932 järjestön jäseniä oli 5,6 miljoonaa.

Vuoden 1937 väestönlaskennassa kuitenkin 57% neuvostoliittolaisista edelleen luokitteli itsensä uskovaisiksi, jonka johdosta Stalin laittoi Jumalattomien liitossa käyntiin laajat puhdistukset liian hitaan uskonnon hävittämisen vuoksi.

Neuvostoaikana kirkot haluttiin häpäistä miten vaan voitiin ja Räisälän kirkkoa käytettiin jopa hevostallina. Nykyisin kirkko toimii venäläisten kulttuuritalona ja kirkon eteisessä on pieni historia näyttely.

Uudessa testamentissa on puhe, jonka apostoli Paavalin piti Ateenassa kreikkalaisille filosofeille. Paavali sanoi: 

”Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä.”

Siinä mielessä on sama onko Räisälän kirkko nykyisin nuhjuinen kulttuuritalo vai hevostalli mutta kirkkorakennukset on rakennettu Jumalan kunniaksi ja seurakunnan kokoontumisen ja rukouksen paikaksi. Jumalan huoneeksi Räisälässäkin komea kirkko aikoinaan rakennettiin ja rakennettiin hyvin, sillä perustukset ovat edelleen, 109 vuotta myöhemmin suorassa.

Seisoin siinä keskellä salia näitä miettimässä, kun rakennuksessa työskentelevä nainen tuli kysymään viivynkö vielä kauan.

Pyysin anteeksi, että hänen kotiin lähtönsä  viivästyi minun tähteni. Kiitin ja kerroin nähneeni mitä halusin ja kiiruhdin ulos.

Ulkona katselin vielä tuota Räisälän kirkkoa. Suomalaisessa maisemassa olemme tottuneet näkemään kirkon ristin korkealla. Risti on merkki Jumalan rakkaudesta ja sovituksesta. Räisälän kirkossa ei enää ristiä ole, ei yhtä ainoaa. Suomen aikaan Räisälän kirkossa oli ulkopuolella yhdeksän ristiä, yksi oli 37 metriä korkean kellotornin huipulla.

Hautausmaa

Räisälän kirkon vieressä olevalla hautausmaalla oli aikoinaan taiteilija Eljas Ilkan suunnittelema vuoden 1918 sankaripatsas. Sankaripatsaassa oli korkokuva, jossa polvistuneella miehellä oli lippu kädessään ja patsaan taakse oli kaiverrettu 12 sankarivainajan nimet.

Talvisodassa sankarivainajat haudattiin tuohon samaiseen paikkaan. Ensimmäiset sankarihautajaiset olivat jo itsenäisyyspäivänä 6.12.1939, jolloin haudattiin kaksi räisäläistä. Keljan taistelussa 27.12 kaatuneet 14 sankarivainajaa siunattiin 14.1 kynttilöin valaistussa kirkossa ja haudattiin illan pimeydessä. Sunnuntaina 10.3. haudattiin talvisodan viimeiset 10 sankarivainajaa.

Talvisodan sankarivainajia oli 97, joista 52 on haudattu Räisälän hautausmaalle.

Jatkosodan aikana suurin sankarihautaus oli 14.6.1942, kun samalla kertaa haudattiin 62 sankarivainajaa. Suurin osa oli aiemmin haudattu muualle ja nyt heidät siirrettiin kotiseudun multiin.

Jatkosodasodan sakarivainajia oli 224, joista 124 on haudattu Räisälän hautausmaalle. 

Räisälän seurakunnan hautausmaalle pystytettiin muistomerkki vuonna 1992. Muistomerkki on samalla paikalla missä sankaripatsas aikoinaan oli ja suunnilleen samankokoinen kuin entinen sankaripatsas: metri kantiinsa ja kaksi metriä korkea.

Muistomerkissä on laatta, jossa on kaikkien 267 räisäläisen sankarivainajan nimet PRO PATRIA tekstin alle. Eriteltynä vuosien 1918, 1939-1940 ja 1941-1945 sankarivainajiin.

Haravoin muistomerkin ympäryksen aidatun alueen sisältä ja keräilin roskia aidatun alueen ulkopuolelta.

Melnikovo

Neuvostoisännät antoivat Räisälälle uuden nimen Melnikovo. Melnikov on kehittynyt moneen muuhun paikkaan verrattuna, sillä keskustasta löytyi peräti kaksi terassia ja pelkäsin jo valinnan vaikeutta mutta ensimmäisessä paikassa terassi oli suljettu, joten homma meni helpoksi.

Istuin ulkona juomassa kahvia ja katselin Melnikovon menoa. Melko verkkaista ja rauhallista oli meno. Kaksi tyttöä tuli juttelemaan kanssani, kun mansikanmyyjä oli kertonut tytöille, että olen suomalainen. Tytöt pyysivät, että puhuisin heidän kanssaan englantia, jotta voivat harjotella. Hetki siinä juteltiin kunnes toinen havahtui, että äiti kotona odottaa mansikoita.

Kahvila – ravintola oli kivan näköinen.
Unnunkosken silta

Kahvin jälkeen käänsin Nivan nokan kohti Unnunkosken siltaa.

Unnunkosken tien ja sillan rakentamisesta kunnanvaltuusto teki päätöksen vuonna 1937. Vanhaa tietä oli samalla levitettävä ja jyrkkiä nousuja tasoitettava. 

Unnunkoski oli leveä, joten sillan rakentaminen oli haastavaa. Oli tutkittu, että pohja oli kova, mutta töiden alettua, havaittiin, että kova kerros oli ohut ja sen alla oli metrien paksuinen lieju kerros. Tästä johtuen silta jouduttiin paaluttamaan. Paalutukseen jouduttiin palkkaamaan sukeltajia ja lisäksi materiaaleja kului enemmän, joista johtuen sillan rakennuskustannukset melkein kaksinkertaistuivat. 

Ongelmista ja lisätöistä huolimatta silta valmistui syksyllä 1939. 40 metriä pitkä, kaksi jännevälinen silta jossa oli kivistä muuratut sillanpylväät oli suuri ja komea. Kivipylväiden päällä oli rautapalkit joiden päällä oli puusta rakennettu sillan kansi ja koko komeuden viimeistelivät rautaiset sillan kaiteet.

Unnunkosken silta oli yksi suurimmista kunnan rakennuttamista silloista Kannaksella. Silta tuli maksamaan noin miljoonan markkaa josta valtion maksoi  375.000 markkaa. 

Jatkosodassa neuvostoarmeija perääntyessään poltti sillan puuosat mutta silta korjattiin suomalaisten toimesta. Sillan rakentamisen yhteydessä suoritettua tien kunnostamistyötä ei ehditty saada kokonaan valmiiksi, kun alueet oli pakkoluovutettava, mutta ajokuntoon tie kuitenkin saatiin. 

Unnunkosken silta seisoo paikoillaan. Kiviset sillanpylväät ovat edelleen suorassa ja alla olevat rautapalkit näyttävät myös alkuperäisiltä. Sillan kannen on veli venäläinen uusinut.

Tie jonka kunnostus jäi aikoinaan kesken on aika lailla siinä kunnossa mihin se suomalaisilta jäi melkein 80 vuotta sitten.

Ivaskan hovi

Ilta alkoi jo olla käsillä mutta matkalla Käkisalmeen pysähdyin vielä valokuvaamaan Ivaskan hovin päärakennuksen.

Tuoreet terveiset Räisälästä

Poikkesin Räisälään uudelleen ohikulkumatkalla tänään, 16. elokuuta. Haravoin taas muistomerkin ympäryksen ja laitoin muistomerkille tuoreet päivänkakkarat.
Kun olin haravoimassa, saapui vanha venäläistäti, babuska Nina. Babuska Nina kertoi muuttaneensa Räisälään vuonna 1948 13-vuotiaana ja tuolloin Räisälä oli kauneinta mitä hän oli koskaan nähnyt. Suomalaisten jäljiltä kaikki oli siistiä, hyvin tehtyä ja kaunista. Perheen äiti oli kuolemaansa asti puhunut, että oli ”lottovoitto”, kun pääsivät Leningradista Räisälään, sillä muuton myötä elinolosuhteet paranivat.
Siinä jutellessa molemmat, babuska Nina, sekä minä vieritimme myös muutamat kyyneleet. Babuska Nina ei halunnut kuvaansa julkaistavan mutta pyysi kertomaan terveiset, että odottaa, että suomalaisia saapuu ensi kesänä Räisälään taas bussilasteittain.

8 Kommenttia

  • Juuret karjalassa - evakon jälkeläinen
    17.8.2021 klo 09:54

    Kiitos kuvauksesta ja kertomuksista❤
    Hienoa, että joku jaksaa vaalia esivanhempiemme muistoa konkreettisella tavalla.

    Vastaa
    • Marja
      17.8.2021 klo 16:08

      Kiitos palautteesta Kati!
      Minulla itsellä ei ole sukujuuria luovutetussa Karjalassa mutta olen suomalainen ja rakastan historiaa ja luovutettu Karjala on mielestäni tärkeä osa meidän koko kansan historiaa.

      Vastaa
    • Riitta
      18.8.2021 klo 22:17

      Hei, kiitos matkakertomuksestasi. Oli mukava lukea Räisälän matkasta.
      Isäni oli sieltä Särksalosta ja Räisälän kirkon hautausmaalle on veljensä eli setäni haudattu. Nimi lukeekin kivessä. Kiitos kuvasta! En ole käynyt koskaan siellä. Terveisin Yks Mikon tytöist

      Vastaa
      • Marja
        21.8.2021 klo 10:42

        Hienoa, että olet tykännyt matkakertomuksistani! Minulla ei sukujuuria ole rajan tällä puolella eikä sukulaisia sankarihaudoissa mutta työskennellessäni haudoilla toimin niin kuin kyseessä olisi jonkun minulle läheisen hauta.
        Räisälästäkin myöhemmin tulen kirjoittamaan lisää ja uusia tekstejä tulee noin pari viikossa.

        Vastaa
  • Tiina
    17.8.2021 klo 16:07

    Olipas kiva lueskella tuota sun kertomusta. Se oli hyvin kuvaavaa ja infoa mukana kaikesta sopivassa maarin. Asun Englannissa nykyaan, mutta isani on Suojarvelta ja lahtenyt sielta evakkomatkalle 10 vuotiaana. Kahdesti. En ole ikina kaynyt rajan silla puolella, joten naita kertomuksia on mukava lukea.

    Vastaa
    • Marja
      17.8.2021 klo 16:29

      Kiitos palautteesta! Hienoa, että blogi kiinnostaa myös Suomen rajojen ulkopuolella.
      Kävin Suojärvellä ja kirjoitan juttuja siinä järjestyksessä kuin olen eri paikoissa käynyt, niin Suojärven juttu tulee noin kahden viikon päästä.
      Kun mainitsit, että asut Englannissa, niin minä olen yhdessä vaiheessa elämää asunut neljä vuotta myös siellä, Lontoossa.
      Iloista loppukesää sinulle!

      Vastaa
  • Riitta Laaksonen os .Hannukainen
    23.8.2021 klo 15:53

    Oli elähdyttävää lukea keromustasi syntymäpitäjästäni Räisälästä. Olen kolmen kuukauden ikäisenä joutunut lähtemään evakkoon sieltä isän suvun kanssa. Olen käynyt siellä kesällä 1992 Unnunkoskelaisten kanssa. Meitä serkuksia ,, jotka olimme lähteneet evakkoon samasta talosta oli mukana puolenkymmentä. Pidimme mm. iltamat Unnunkosken seurantalolla yhdessä Melnikovolaisten kanssa. Kaupungin johtajakin oli saatu sinne mukaan. Isäni Eino Ilmari Hannukainen on siunattu Raisälän hautausmaalle yhdessä 61 sankarivainajan kanssa 14.6.1944. Siunauksen on suorittanut Räisälän kirkkoherra Jorma Helasvuo. Isäni oli kaatunut jo 21.10.1941. Patsaassa oleasta nimilaatasta juuri juuri näin hänen nimensä. Kesällä 1992 sitä ei vielä ollut siellä.

    Vastaa
    • Marja
      25.8.2021 klo 09:44

      Kiitos hienosta palautteesta! Olen iloinen, että blogini kiinnostaa myös luovutetun Karjalan alkuperäisväestöä ja saan tätä kautta kuulla sieltä pois muuttamaan joutuneista ihmisistä.
      Minulle yksikään nimi Räisälän sankaripatsaassa ei ole tuttu mutta seuraavalla kerralla kun menen Räisälään tunnen sieltä isäsi ja muistan tämän sinun lähettämäsi palautteen.
      Kiitos vielä kerran!
      Iloa ja kaikkea hyvää sinulle!

      Vastaa

Jätä kommentti