Menu
> Matkapäiväkirja

Oi vapauden huumaa!

Ensimmäinen viikonloppu Ladan omistajana – oi vapauden huumaa! Päätin ettei viikonloppuna tehdä töitä yhdelläkään sankarihautausmaalla, vaan nyt oli aika nauttia vapaudesta. Kesäaikaan perjantaisin kaupungista pois johtavat tiet ruuhkautuvat, kun pietarilaiset lähtevät datsoille maaseudun rauhaan. Vaikka yritin lähteä ajoissa jouduin ruuhkaan ja toisten kanssa jonotin pääsyä pois kaupungista ja suuntasin Raivolan rauhaan.

Suuntasin Raivolaan, joka sijaitsee noin 60 kilometrin päässä Pietarista. Majoituksen olin varannut hotellista, jonka nimi oli Raivola.

Raivolan historiaa

Kivennavan kuntaan ennen toista maailmansotaa kuulunut Raivolan kylä mainitaan ensimmäisen kerran 1500-luvulla. Raivola kuului Lintulan lahjoitusmaihin, joka käsitti samalla koko Kivennavan pitäjän. Alueen omisti kamariherra, kreivi Peter Ivanovitš Soltikov, joka sai vuonna 1800 luvan perustaa ruukin järvi- ja suomalmien sulattamiseksi. Työväeksi Soltikov tuotti Venäjältä maaorjia. Maaorjuuden lakkauttamisen jälkeen venäläiset työmiehet saivat maata asuinrakentamiseen – Raivolanjoen rannikon notkelmaan, minkä takia tämä kylän osa sai nimekseen Ala- tai Venäläinen Raivola. Vanha kylä, jossa suomenkielisen väestö asui sijaitsi ylempänä rinteillä oli puolestaan Ylä- tai Suomalaisten Raivola. 

1800-luvun loppuvaiheessa venäläisen yrittäjän llya Galkin’in toimesta taajamaan alkoi kehittyä uusi teollisuusalue, joka käsitti sähköaseman, sahalaitoksen sekä myllyn. Raivolan kehityksen myötä kylä sai sähkön vuonna 1870. Pietarin ja Viipurin väliselle rautatielle perustettiin vuonna 1870 Raivolan asema. Rautatien rakentamisen jälkeen paikkakunnasta tuli pietarilaisten suosima huvila-alue. Vuonna 1908 taajamassa oli yli 500 venäläisten omistamaa huvilaa.

Viimeinen juna länteen

Viimeinen henkilöjuna Suomen aikaan lähti Raivolasta 10.6.1944 klo. 5.25 venäläisten tykistötulen saattelemana. Ammunta oli aluksi hakuammuntaa, eikä siihen reagoitu, ennen kuin yksi ammus osui toisella puolen ratapihaa sijainneeseen linnoitustoimiston parakkirakennukseen, joka hävisi savuna ilmaan. Seuraavat ammukset alkoivatkin osua jo eri puolille ratapihaa, jolloin junan konduktööri pyysi lupaa saada lähteä junansa kanssa liikkeelle, ennen kuin juna tuhotaan. Pahaa aavistamattomia siviiliasukkaita oli kuitenkin vielä tulossa asemalle, koska junan lähtöaika ei ollut vielä käsillä. Tuhon välttämiseksi konduktööri sai luvan siirtää junansa ratapihalta pois Viipurin puoleisen vaihteen ulkopuolelle virallista lähtöaikaa odottamaan. Junaan tulevia matkustajia ohjattiin sitten vaihteella odottavaan junaan, joka lähti aikataulun mukaisesti vaurioitumattomana matkustajineen kohti Viipuria, Raivolan viimeisenä matkustajajunana.

Muutama vuosi sitten kävin Kansallisteatterissa katsomassa Raija Talvion näytelmän ”Viimeinen juna länteen”. Näytelmässä elettiin jatkosodan loppuvaiheita kesällä 1944. Kaikki oli hiuskarvan varassa, Suomen kohtalo vaakalaudalla. Tapahtumapaikka Äänislinna Karjalan kannaksella

Talvion näytelmässä pohtivien miesten rinnalle nousivat vahvat naiset. Wanda Dubiel näytteli uljaasti Irja Saloa, hotelli Äänislinnan johtajatarta. Tälle naiselle sota oli merkinnyt bisneksiä ja vetäytymisessä tärkeintä oli hotellin irtaimiston täydellinen ja asianmukainen pakkaus. Tulevaisuus Suomessa, kun oli kiinni lakanapinoista ja kristallikruunuista mutta myös sydämen valinnoista.

Kristiina Halttu puolestaan esitti tyylikkäästi ja karismaattisesti viihdetaiteilijatar Juulia Paanasta. Hänellekin sota oli merkinnyt työtä, kiertue-elämää, romanssejakin. Erityisesti mieleeni jäivät sotilaiden Haltulle laulama serenadi ja Haltun hienosti tulkitsema Katupoikien laulu.

Suomen merkittävin runoilija

Raivolassa asunutta ja kirjoittanutta Edith Södergrania pidetään yhtenä Suomen ja Pohjoismaiden merkittävimmistä runoilijoista. Hänen runojaan on käännetty yli 40 kielelle. Hänen perinteisestä poikkeavat runonsa, niiden epätavalliset teemat ja vapaa rytmi olivat tekijöitä, joiden takia Södergrania ei hänen elinaikanaan ymmärretty. Edith Södergran syntyi 1892 Pietarissa ja kuoli tuberkuloosiin 1923 Raivolassa. Edith oli kuollessaan 31-vuotias. 

Suomenruotsalainen kirjailijaliitto, Finlands svenska författareförening, pystytti marraskuussa 1960 Wäinö Aaltosen piirtämän Edith Södergranin muistomerkin Raivolaan. Muistomerkki sijaitsee Södergranin entisen kodin puutarhassa.

Totti oli Edithin onnenkissa. Onnea tarvittiin paljon, sillä Södergranit menettivät omaisuutensa Venäjän vallankumouksessa 1917 ja sen jälkeen elämä oli taloudellisesti hyvin köyhää. Totin ampui naapuri eräänä yönä. Edith hautasi kissansa lähelle vanhaa huvilaa, jossa hän asui äitinsä kanssa. Totille on pystytetty Nina Pernon valmistama patsas Edith Södergranin muistomerkin lähelle vuonna 1992 Edith Södergran seuran toimesta.

Yksi kauneimmista vanhoista rakennuksista Raivolassa on Apteekkarin talo. Huvila on rakennettu vuonna 1903 ja siinä asui ja toimi suomalainen apteekkari. Viimeksi rakennuksessa toimi museo mutta tällä hetkellä rakennus tuntui olevan tyhjillään, piha hoitamaton ja täynnä törkyä.

Eräs toinen edelleen pystyssä olevista huviloista oli sodan aikana Suomen armeijan käytössä.

18 D:n ELK:n toimistorakennus Raivolassa.

Viikonloppuna oli aikaa myös liotella varpaita järvessä, syödä jäätelöä, käydä torilla ja ajella metsäteillä.

Ei kommentteja

    Jätä kommentti