Menu
> Matkapäiväkirja / Äyräpää

Niin metsä vastaa kuin huudetaan

Syksyllä kävin haravoimassa sankarihautausmaita ja pitäjäseura, josta sain kiitoksia ja palautetta, sekä pitäjäseuran puolesta, että useammalta yksityishenkilöltä oli Äyräpää. Tänä kesänä kävin Äyräpäässä vasta kaksi viikkoa sitten ja syksyisten kauniiden palautteiden tähden päätin, että Äyräpään pitäjäseuran ansaitsee terveiset nopeasti, joten tänään suuntaamme Äyräpäähän.

Outo tunne

Joka kerta, kun lähestyn Äyräpäätä vauhti hidastuu ja perillä ensimmäiseksi pysähdyn ja katselen ympärilleni oudon tunteen vallassa. Alue on nykyisin hiljainen ja yleensä täysin autio mutta, sekä talvisodassa, että jatkosodassa suurhyökkäyksen aikaan tilanne oli toinen. Äyräpäässä kirkon maastossa, sekä seitsemän kilometriä jatkuvan Äyräpäänharjun alueella käytiin ankaria taisteluja. Äyräpäässä vajaan kolmen viikon aikana taisteli yhteensä 6 000 – 7 000 suomalaista, joista yli 3 700 kaatui, haavoittui tai katosi. 

Viimeiset urheat puolustajat 

Äyräpään–Vuosalmen seutu oli hyvin haastava puolustettava. Äyräpäänharju on 200-600 metriä leveä ja sen takana virtaa Vuoksi. Vuoksen toisella rannalla sijaitseva Vuosalmi on 10-25 metriä alempana kuin Äyräpäänharju, joten harjulta on loistavat tähystysasemat Vuoksen yli Vuosalmelle.

Venäläiset aloittivat hyökkäyksen kesäkuun 21. päivänä, mutta suomalaiset saivat sen pysäytettyä heittimien ja tykistön tuella. Hyökkäykset jatkuivat kesäkuun 23.–26. päivinä, jolloin puna-armeija yritti läpimurtoa panssareiden tukemana kuitenkaan siinä onnistumatta.

Tämän jälkeen venäläiset siirsivät alueelle lisää joukkoja mikä antoi suomalaisille aikaa levähtää ja korjata vaurioituneita asemiaan.

Suomalaiset tekivät myös tärkeän vanginsieppausoperaation, sillä venäläisiltä vangeilta saatiin tieto, että uudet joukot aloittavat hyökkäyksen aamulla 1. heinäkuuta. 

Suomalaisten tykistö ja heittimet ampuivat  yli 4 000 kranaattia hyökkääjien ryhmitysalueille, mikä hajotti hyökkäysjoukot täysin ja näin suomalaiset saivat taas muutaman lisäpäivän lepoon ja ammus-, ruoka- ja miehistötäydennyksiin. Täydennysten tekeminen ja haavoittuneiden evakuoiminen olivat haastavia, sillä oli kuljettava Vuoksen yli Vuosalmen puolelle.

Heinäkuun 4. päivän aamuna aikaisin  puna-armeija aloitti läpimurtohyökkäyksen kahden divisioonan voimalla. Hyökkääjä pääsi yhdellä lohkolla Vuoksen rantaan asti, mutta se saatiin lyötyä vastaiskulla takaisin. 

Miehiä kaatuu, sekä upseereita, että sotilaita – 500 suomalaista kaatuneina, kadonneina ja haavoittuneina läpimurtohyökkäyksen ensimmäisenä päivänä.

Seuraavana päivänä hyökkäys alkoi vasta iltamassa rajulla tykistövalmistelulla. Osa suomalaisista joutui paniikkiin ja ryntäsi pakoon Vuoksen rantaan ja siitä ylikin. Moni hukkui Vuokseen ja tai kuoli tulitukseen pakoon juostessaan.

Venäläiset pääsivät Vuoksen rantaan ja suomalaisten vastaiskut eivät enää tuottaneet tulosta, vaan Äyräpään joukot katkesivat kahteen osaan.

Liikenne Vuoksen yli oli jatkuvan tykistötulen ja maataistelukoneiden hyökkäysten tähden lähes mahdotonta. Muutamat jäljellä olevat veneet ja lautat oli ammuttu rei’ille ja haavoittuneiden pois saaminen kävi miltei mahdottomaksi.

Suomalaisten tilanne alkoi olla epätoivoinen ja taistelua johtavat upseerit pyysivät lupaa vetää suomalaisten joukkojen rippeet pois, mutta Armeijakunnan komentaja kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo ei lupaa antanut.

Äyräpään kirkon seutua puolustavat lähes loppuun kulutetut joukot jatkoivat urhoollisesti taistelua, vaikka ne olivat motissa venäläisten ja Vuoksen välissä. 

Heinäkuun 7.  iltapäivällä neuvostoarmeija aloitti viimeisen hyökkäyksen. Tykistön tuli peitti Äyräpään kirkon maaston, jossa suomalaiset vielä sinnittelevät. Puolustajat työnnettiin Vuokseen ja jälleen moni sotilas hukkui virtaan. Lopulta Äyräpäässä oli enää 30 suomalaista, joiden vaihtoehtona oli juosta jokeen venäläisten kiväärien eteen tai antautua. Äyräpään viimeiset urheat suomalaiset puolustajat nostivat kätensä antautumisen merkiksi 7. heinäkuuta kello 15.30.

Sankarihautausmaa ja kenttähautausmaa

Äyräpään seurakunnan sankarihautausmaa ja tunnistamattomille sotilaille perustettu kenttähautausmaa sijaitsevat lähekkäin Äyräpään kirkon raunioiden läheisyydessä.

Sankarihautausmaan muistomerkki paljastettiin Äyräpään pitäjäseuran toimesta vuonna 1995 nurmikko alueen Vuoksen puoleiselle sivulle. Muistomerkissä on teksti: ”Tällä alueella lepää 1939-1944 käydyissä sodissa isänmaan puolesta kaatuneita äyräpääläisiä sankarivainajia sekä tuntemattomia sotilaita. Kunnia heidän uhrilleen”.

Kenttähautausmaa perustettiin syksyllä 1941 suomalaisten saatua alue takaisin hallintaansa ja etsinnöissä löydettiin maastoon jääneitä talvisodan sankarivainajia, joita ei pystytty tunnistamaan. Kenttähautausmaan läheisyydessä on myös neuvostosotilaiden joukkohauta, jonne tietojen mukaan on haudattu myös suomalaisia sotilaita. 

Äyräpään kenttähautausmaahan on haudattu 188 talvisodassa kaatunutta ja tuntemattomaksi jäänyttä sankarivainajaa.Suomen valtio pystytti Äyräpään kenttähautausmaalle muistomerkin vuonna 1996.

Muistomerkissä ei kuitenkaan ole sanaa kenttähautausmaa, vaan sankarihautausmaa.

Muistomerkkiin oli tarkoitus laittaa teksti  ”Toisen maailmansodan seurauksena kaatuneen ja tässä lepäävän 188 tuntemattoman ja 102 allamainitun suomalaisen sotilaan muistoksi.” Mutta ei ole aina suomalaisten päätettävissä mitä muistomerkeissä Venäjän maalla saa lukea, niin ilmeisesti Venäjän viranomaisten käskystä teksti piti muotoilla nykyiseen muotoonsa eli siinä ei ole lukumääriä ja mainitaan vain sankarihautausmaa ja sankarivainajat, eikä nimiä ole kaiverrettu näkyville.

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää

Äyräpäässä ensin kiersin koko alueen; kenttähautausmaan, sankarihautausmaan, siviilihautausmaan, kirkon rauniot ja vielä kävelin pari kilometriä Äyräpäänharjulla, jossa on poteroita ja juoksuhautoja, ennen kuin tartuin raivaussahaan ja aloitin työt.

Äyräpään kaikki hautausmaat tuhottiin neuvostoaikana kuten heidän tapoihinsa kuului. Siviilihautausmaalle on istutettu ylitiheä männikkö.


Päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Viereiselle leirintäalueelle kulki ihmisiä ja monia tuntui ihmetyttävän raivaussahaa käyttävä nainen, sillä osa ihmisistä katsoi todella pitkään.

Kun olin saanut heinän leikattua, haravoin alueen ja heinien alta paljastuivat viime syksyn lehdet niiltä alueilta mistä en viime syksynä haravoinut. Kun olin haravoinut, vedin heinät kevytpeitteellä metsään. Puiden oksia oli tippunut aika paljon ja niitä kannoin pari sylillistä pois. 

Lopuksi laitoin kukat, sekä sankarihautausmaan, että kenttähautausmaan muistomerkille ja pidin hiljaiset hetket.

Kun työ valmistui kävelin kirkon rantaan, joka nykyisin on varsinkin kesällä suosittu leiriytymispaikka. Juttelin yhden rouvan kanssa, joka kertoi heidän perheensä pystyttäneen teltat koko kesäksi, sillä äidin ja poikien ei tarvitse palata kaupunkiin, vaan viettävät koko kesän teltoilla. Perheellä oli kaikkiaan neljä telttaa, kaksi nukkumiseen, yksi varastona vaatteille ja urheiluvälineille ja yksi isompi, jossa perällä oli keittiö ja edessä ruokailutila.

Kävin uimassa Vuoksessa, jonka virtaus oli sen verran kova ettei eteenpäin paljoa päässyt, vaan pysyin melkein paikoillani, vaikka olin uivinani reippaaseen tahtiin. Kesän helteistä oli vesi myös viilentynyt huomattavasti.

Viimeisten puolustajien kohtalo

Mitä tapahtui Äyräpään viimeisille puolustajille, miehille, jotka kaikkensa antaneena tajusivat, että vaihtoehtoja on enää kaksi – kuolla tai nostaa kädet ylös ja antautua? 

En tiedä heidän kohtaloaan.

Talvisodan aikana päätyi sotavankeuteen runsaat 900 suomalaista sotilasta, joista kymmenkunta kuoli vankeudessa.

Jatkosodan aikana yli 3000 suomalaista jäi sotavangiksi ja heitä pidettiin kymmenillä eri paikkakunnilla eri puolilla Neuvostoliittoa, sotavankileireillä, vankiloissa ja sairaaloissa. Neuvostlähteiden mukaan suomalaisista sotavangeista noin 400 kuoli vankeuden aikana mutta Suomen Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen tutkimusten mukaan sotavankeudessa kuolleiden määrä oli kolminkertainen. Eniten suomalaisia kuoli Tsherepovetsin leirillä, joka toimi kokoamis- ja edelleenlähettämisleirinä vuoteen 1943 saakka, jonka jälkeen se muutettiin työleiriksi  ja nykyisen Kazakstanin alueella sijainneella Karagandan leirillä.

Suomalaisia sotavankeudessa kuolleita on haudattu noin kolmellekymmenelle eri paikkakunnalle Venäjän ja Kazakstanin alueelle. Samoihin paikkoihin on haudattu suomalaisten lisäksi muiden kansallisuuksien sotilaita, jotka taistelivat Saksan rinnalla.

Kymmenelle näistä hautapaikoista on pystytetty muistomerkki.

Ei kommentteja

    Jätä kommentti