Menu
> Matkapäiväkirja / Sakkola

Laatokalla ajelehtiva kiekuva kukko

Olin onnellinen, kun olin säästänyt ylityövapaita, sillä nyt kun sankarihautausmailla heinä kasvoi, ylimääräisille vapaapäiville oli käyttöä!

Olin töissä vielä keskiviikon ja torstaina ennen puolta päivää nousin Nivaan ja otin suunnaksi Metsäpirtin. Matkalla mustat pilvet peittivät taivaan ja tuli hämärää kuin syysiltoina, vaikka oli kesäinen iltapäivä. Metsäpirtissä vettä satoi kaatamalla ja pysähdyin hetkeksi sankarihautausmaan kohdalla mutta jatkoin pian matkaa kohti Rautua. Vettä tuli myös Raudussa, joten jatkoin suorilla Sakkolaan, Suvannon pohjoispuolelle, josta olin varannut mökin. Sakkolassa myös satoi, joten lueskelin sisällä kunnes keli selkeni ja pääsin ulos omenapuun alle syömään päivällistä.

Koska torstai oli mennyt harakoille, päätin perjantaina aamulla aloittaa ajoissa. Kahdeksalta olin tarkistanut Sakkolan sankarihautausmaalla, että muistomerkit ja aita olivat kunnossa ja kiskoin innokkaasti raivaussahaa käyntiin.

Suvantojärvi

Suvanto jakaa Sakkolan kahtia. Kirkonkylä sijaitsi järven pohjoispuolella. Alkujaan nykyistä kokoa suurempi järvi laski länteen päin Vuokseen ja Vuoksi Laatokkaan.

Vuonna 1818 kevättulvien takia kaivettiin oja Suvannon ja Laatokan väliseen hiekkakannakseen. Suvannon vesi syöksyi kuitenkin Laatokkaan sellaisella voimalla, että vei mukanaan suuria puita, kiviä ja jopa rakennuksia. Jylinä kuului Pähkinälinnaan asti, missä soitettiin kirkonkelloja kolme vuorokautta. Topelius kertoo kirjassa Vanha kaunis Suomi, että tapahtuman jälkeen rakennuksen kelluvalla kappaleella ajelehti Laatokalla kiekuva kukko. Järven pinta laski seitsemän metriä ja syntyi 5 000 hehtaaria viljelyskelpoista maata. Tämän seurauksena Vuoksen lasku-uoma muuttui täysin ja vanhan pohjoisemman virtaus tyrehtyi, kun valtaosa Vuokseen aiemmin virranneesta vedestä alkoi kulkea Suvannon kautta.

Sakkolan porsaat

Vuosikymmenien työn tuloksena Sakkolassa saatiin kehitettyä kuuluisa Sakkolan porsas. Sama jalostettu kanta levisi myös naapuripitäjiin, joiden tuotantoa myytiin myös Sakkolan porsaina. Sakkolan porsas oli myyvä tavaramerkki ja laadun tae. Vuonna 1937 Sakkolasta vietiin 15 770 ja naapurin Metsäpirtistä 14 500 porsasta. Pitäjä tunnettiin kuuluisien porsaiden lisäksi myös hyvistä hevosistaan. Hevoskasvatustyö, jota oli tehty määrätietoisesti lähes sadan vuoden ajan ei ollut mennyt hukkaan.

Sankarihautausmaa ja kirkko

Sakkolan entisen kirkon alue on valkoisella aidalla rajattu alue, missä sijaitsevat  Sakkolan muistomerkit. Leikkasin heinän  sankaripatsaan, entisen kirkon kivisten portaiden päälle pystytetyn kirkkojen muistomerkin, sekä kolmannen muistomerkin luota, joka on omistettu kaikille sodissa kuolleille sakkolalaisille.

Kaksi viereisen talon pihalla kolmen lapsen kanssa ollutta naista, kävivät tervehtimässä ja juttelemassa kanssani. Kysyivät ensimmäiseksi samaa kuin melkein kaikki kysyvät: ”Joko raja on auki?”

Kun olin leikannut heinän haravoin ja vedin roskat kevytpeitteellä metsään.

Venäjänkielinen laatta muistomerkin jalustassa. 
Teksti:
”Kaikkien sodissa 1917, 1939-1941 kaatununeiden muistoksi.
Oi ihmiset, rakastakaa toisianne.
Niin suurenmoinen, niin suurenmoinen on maa. 
Sotilaiden äidit”
Talvisota

Kun talvisota alkoi rajan pinnassa asuneet joutuivat kiireen vilkkaan lähtemään pois sodan jaloista. Suuri osa siviileistä oli lähtenyt niin aikaisin syksyllä, että olivat jo ehtineet palatakin. Antin päivän aamuna kello seitsemän alkoi tulivanoja näkyä taivaalla ja kuului kumeita räjähdyksiä kranaattien iskeytyessä kyliin.

Venäläisten hyökkäyksen alkaessa Sakkolan viranomaisten ensimmäisenä tehtävänä oli Suvannon etelänpuolisten alueiden evakuointi. Sitä suojaamaan hälytettiin paikkakuntalaisista kootut metsäpirttiläisten ja rautulaisten ryhmät ja sakkolalaiset suojasivat evakuoinnille tärkeitä Kiviniemen siltoja. 

Viivytystaistelua käyvät suojajoukot olivat omien kylien miehiä. Puolustustahdosta ei siis ollut puutetta, sillä viivytystaistelussa miehillä oli mielessä vain pienen matkan päässä takana turvaan pyrkivä oma perhe, vaimo ja lapset.

Viikon viivytettyään vihollista täytyi suojajoukkojenkin ylittää vesistö. Viimeiset viivytysyksiköt tulivat Mannerheim-linjalle itsenäisyyspäivänä, jolloin Kiviniemen sillat räjäytettiin. Suurin osa Suvannon eteläpuolen kylien taloista oli jo poltettu poroksi, monesti isännän itse lähtiessään sytyttämänä, sillä ei ollut hyvä jättää lämpimiä tupia vihollisen asuttavaksi.

Suvannon etelärannalle saavuttuaan venäläiset tekivät joka päivä kolmen kuukauden ajan yrityksiä ylittää vesistö. Suomalaiset puolestaan tekivät yhtä monta onnistunutta yritystä ylityksen estämiseksi. Kahdesti vihollinen sai jalansijaa Suvannon pohjoisrannalla mutta Mannerheim-linja kesti Suvannon kohdalla talvisodan loppuun saakka mutta sillä oli hintansa.

Talvisodassa kaatui 54 sakkolalaista, joista useimmat menettivät henkensä oman Suvantonsa rantamilla hyökkääjää torjuessaan. Lisäksi yli kolme vuotta kestäneessä jatkosodassa ja Lapin sodassa sakkolalaisia kaatui 141, joten kaikkiaan 195 sakkolalaista menetti henkensä puolustaessaan isänmaataan.

Matka jatkuu

Kun sain sankarihautausmaalla paikat kuntoon, laitoin kukat muistomerkille, pidin hiljaisen hetken ja sanoin hiljaisen kiitoksen noille miehille – vaikka Suvanto menetettiin me jäimme vapaiksi ja saamme elää itsenäisessä Suomessa.

Katsastin myös nyky Sakkolan, jossa puisto oli kauniin vihreä mutta muuta kaunista ei siellä silmiini osunut.

Hautausmaa

Jatkoin matkaani Sakkolan hautausmaalle, jossa ensimmäiseksi näkyivät vanhat hautausmaanportin pylväät. Kiersin hautausmaalla ja silmiini osui vain yksi vanha suomalainen hauta ja vaikka yleensä en siviilihaudoilla tee mitään, niin tällä kertaa tein poikkeuksen ja haravoin suomalaisen haudan ja sen ympäristön.

Keljan taistelut

Seuraavaksi pysähdyin Keljan taistelujen muistomerkille, joka paljastettiin taistelupaikalla Keljassa 22.8.2009.

Keljan taistelut käytiin Sakkolan Keljan kylässä joulukuussa vuonna 1939. Keljan taistelussa vihollisella oli reilu ylivoima, mutta silti taistelu päättyi suomalaisten torjuntavoittoon.

Kaarnjoen silta

Nousin Nivaan ja jatkoin hiekkatietä eteenpäin kohti Taipaletta. Tie oli hyvässä kunnossa ja tuli jotenkin kotoinen olo, sillä keskisuomalaisena olen paljon ajellut hiekkatiellä ja oli kivaa kun matka taittui nopeasti.

Jotkun matkaa ajettuani poikkesin sivutielle, joka oli melko loppuun ajettu hiekkatie, sillä isoja kiviä oli noussut pintaan ja niitä oli pakko kierrellä, jotta ei rikkonut renkaita. 

Kävin katsomassa alueen ainoan jäljellä olevan suomalaisten rakentaman rakennelman, joka on vanha Kaarnajoen silta.

3 Kommenttia

  • Sirpa Viljanen
    14.9.2021 klo 22:11

    Kiitos Marja 😊

    Vastaa
  • Matti Kuisma
    16.9.2021 klo 17:31

    Suuret kiitokset.
    Hyvältä näyttää Sakkolan kirkkomaalla.
    Aitakin ihan uuden veroinen. Sain myös olla mukana sitä rakentamassa v 2019 toukokuussa
    T. Matti Kuisma
    Vanhemmat syntyisin Sakkolasta

    Vastaa
    • Marja
      24.9.2021 klo 11:28

      Kiitos viestistä ja kauniista sanoista! Sakkolassa aita ja paikat olivat tosiaan hyvässä kunnossa. Osaatko kertoa ”Äitien muistomerkin” historiasta? En löytänyt siitä tietoa mistään eli onko kyseinen muistomerkki suomalaisten vai venäläisten pystyttämä, milloin se paljastettiin ja ketkä muistomerkkiä puuhasivat ym. tausta kiinnostaisivat.

      Vastaa

Jätä kommentti