Menu
> Matkapäiväkirja / Uusikirkko

Jalkoja polttelee

Syksyllä päätin; jos keväällä, kun lumet sulavat raja on vielä kiinni, jatkan sankarihautausmaiden siivousta. Huhtikuussa lumet alkoivat sulamaan ja silloin alkoi jalkoja polttelemaan, sillä oli aika päästä Karjalaan. Suuntasin haravani kanssa Pietarista junalla Raivolaan, jossa tuttu taksikuski oli minua vastassa ja kohteena oli Uudenkirkon sankarihautausmaa. Matkalla toisin paikoin näkyi paljon lunta ja mietin, pääsenköhän ollenkaan haravoimaan mutta Uudellakirkolla kuitenkin lumet olivat sulaneet ja hautausmaan alue oli täysin kuiva, joten innokkaana puolen vuoden tauon jälkeen tartuin haravan ja aloitin työt. Muutaman tunnin haravoituani sain puhelinsoiton, että seuraavana päivänä minulla oli mahdollisuus lähteä käymään Suomessa. Tein välittömästi päätöksen Suomeen lähdöstä, sillä minun piti hakea raivaussaha Helsingistä, joten lopetin haravoinnin ja suuntasin koronatestiin, jotta seuraavana päivänä pystyin ylittämään rajan Suomeen.

Suomen suurimpia hautausmaita

Uudenkirkon hautausmaa oli aikoinaan yksi Suomen suurimmista. Neuvostoaikana hautausmaa otettiin uusiokäyttöön ja ainoastaan yksi vanha suomalaisten hautakivi on jäljellä, kaikki muut hävitettiin neuvostoaikana. Myöhemmin on lisäksi löydetty kolme vanhaa metallilaattaa, jotka ovat aikoinaan olleet hautausmaan risteihin kiinnitettyinä. Myös sankarihautausmaan alue otettiin neuvostoaikana uusiokäyttöön. Osan päälle haudattiin ja osa sankarihauta-alueesta toimi pallokenttänä ja osa autojen parkkipaikkana. Vuonna 1991 pitäjäseura sai paikallisen sovhoosin kanssa neuvoteltua, että parkkipaikan ja pallokentän kohdalle, joka on noin 25% alkuperäisestä sankarihautausmaan alueesta saatiin perustaa Rauhanviita-puisto.

Palasin seuraavana viikonloppuna Uudellakirkolle haravani kanssa ja kuka on Uudellakirkolla käynyt tietää, että lehtiä riittää. Rauhanviita-puistoon on istutettu lehtipuu rivistöjä, jotka ovat kyllä kauniita mutta puut ovat nyt täysikasvuisia, niin lehtiä eli haravoitavaa on todella paljon. Työtä hidasti, se että venäläiset aitaavat hautansa, joten sankarihaudalta kaikki haravointi roska piti kantaa pois säkki kerrallaan, sillä kapeissa kujissa ei ollut mahdollista vetää roskia kevytpeitteessä, niin kuin teen paikoissa joissa on leveämmät käytävät.

Vainajien muistelua

Myös naapuri hautoja käytiin kunnostamassa, sillä venäläisten pääsiäinen oli seuraavalla viikolla. Yhdellä naapuri haudalla puuhastelleet kaksi vanhempaa tätiä pyysivät minut syömään heidän kanssaan heidän haudalleen. Venäläisillä haudoillahan on pöydät ja penkit, jossa he syövät eväitä ja muistelevat vainajaa. Tädeillä oli eväsleipiä, jotka oli kääritty voipaperiin samalla lailla kuin mummullani oli tapana pakata eväsleivät. Kananmunia tuntuu olevan keitettyinä kaikilla venäläisille retkillä, niin myös tällä kertaa ja termarissa oli kuumaa teetä.

Vähän matkan päässä olevalla haudalla kaksi miestä muisteli vainajaa vodkaa juoden ja muutaman tunnin muistelun jälkeen hoipertelivat pois toisistaan tukea ottaen.

Sankarihautausmaan muistomerkki

Jouduin palaamaan Uudellekirkolle vielä kolmannen kerran ennen kuin sankarihautausmaa tuli kuntoon. Kun sankarihautausmaalla tuli valmista, kävin katsomassa vähän matkan päässä sijaitsevaa vuonna 1857 valmistunutta kirkon kivistä kellotapulia. Suomalaiset sotilaat polttivat kirkon talvisodan alussa 3 – 4.12 jolloin myös kellotapulin puinen yläosa tuhoutui.

Lenin kävi Suomessa

Seuraavaksi suuntasin lähistöllä sijaitsevaan Halilan parantolaan. Halilan parantola oli Suomen ensimmäinen tuberkuloosi parantolana, joka toimi vuosina 1889 – 1940. Halilan parantolan perusti pietarilainen lääkäri von Dittman 1889. Myöhemmin parantolan osti keisari Aleksanteri III ja siitä tuli sotilassairaala. Vallankumouksen jälkeen potilaiksi hakeutui emigrantteja. Parantola oli tärkeä venäläisille ja Suomen itsenäistymisen jälkeen Tarton rauhansopimukseen lisättiin artikla, missä puolet potilaspaikoista luvattiin venäläisten käyttöön seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi.

Suomi joutui parantolasta omistajuuskiistaan Nikolai II sisaren Xenia Aleksandrovna Romanovan kanssa. Hän piti aluetta omana perintönään, mutta pitkän oikeustaistelun jälkeen suostui 15000 punnan korvaukseen. Tuon sovitun korvauksen Suomen Pankin pääjohtaja Risto Ryti kuljetti salaa Ksenialle Englantiin vuonna 1933.

Parantolasta kuuluisan tekee, se että Lenin vieraili parantolassa 6 – 10.1.1918 eli Lenin kävi itsenäisen Suomen maaperällä. Muistoksi tästä vierailusta parantolan puistossa on Leninin patsas ja vierailusta kertova muistolaatta on kiinnitettynä rakennuksen seinään.

Paluumatkalla reitti kulki Suomenlahden rantaa, jossa pysähdyin keskitasoa parempaan ravintolaan syömään. Olen ollut hovimestarin ravintolassa, jossa on pukukoodi, niin varmistin ensin, olenko tervetullut ravintolaan hiukan likaisissa työvaatteissa. Olin iloinen, kun minut toivotettiin tervetulleeksi, sillä olin nälkäinen. Esittelen tuon Suomenlahden rannalla sijaitsevan ravintolan joskus teille, sillä tykästyin siihen ja olen poikennut siellä jo useamman kerran.

6 Kommenttia

  • John Kaipainen
    24.7.2021 klo 18:30

    A most interesting blog. Ilmota jos käyt Entisessä Kavantsaaressa ja Entisessä Kaipolan kylässä. Ehkä Niva pystyy tekemään retkeä.

    Vastaa
  • Marja
    25.7.2021 klo 10:54

    Hienoa, että blogini kiinnostaa!
    Kavantsaaren läpi olen ajanut muutamat kerrat mutta en ole edes pysähtynyt, sillä en ole tiennyt mitään syytä miksi pysähtyä.
    Kaipolan sijaintia en kartalta nopealla katsomisella löytänyt.

    Vastaa
  • maarit adler
    17.8.2021 klo 18:59

    Voi kun pääsisit käymään Teikarsaaressa.
    Siellä isäni kuljetti kesällä -44 sotilaita saareen, haavottuneita turvaan.
    Tai isän synnyinsaaressa Koiviston Koivusaaressa.
    Mukava oli lukea Kyyrölästä, äitini synnyinkylästä.

    Vastaa
    • Marja
      18.8.2021 klo 09:01

      Kiitos viestistä!
      Tämä kesä menee kokonaan sankari- ja kenttähautausmailla ja paikkakunnilla missä ne sijaitsevat. Näitä on jo niin paljon, että välillä tulee mieleen, että kerkeänkö joka paikkaan edes yhden kerran.
      Teikarsaari kyllä kiinnostaisi!

      Vastaa
  • Heljä-Maija Vanhanen
    19.8.2021 klo 16:53

    Kiitos todella mielenkiintoisesta blogistasi, Marja!
    Useat kerrat olen käynyt omilla juurillani Uudellakirkolla ja Vuoksenrannassa, myös hautausmailla. Viimeksi olin mukana v. 2014. Samalla on vierailtu monissa muissakin paikoissa kannaksella, ja äidin ja isän tarinat ovat heränneet eloon. Saattaa olla, että nuo ”kivijalkamatkat” on minun osaltani nyt tehty. On siis kerrassaan loistavaa, että sinun blogistasi saa lukea arvokasta faktaa, jota runsas kuvamateriaali hienosti täydentää. Lämmin kiitos, että uhraat aikaasi näille menetetyille maisemille!

    Vastaa
    • Marja
      21.8.2021 klo 10:50

      Kiitos kauniista palautteesta! Kirjoitan julkaisuja eri aiheista, vaikka nyt alkuun melkein kaikissa kuitenkin pääosassa on sankari- tai kenttähautausmaa mutta näin saan pidettyä tekstit mielenkiintoisempina useammille ihmisille ja minä henkilökohtaisesti olen kiinnostunut kaikesta!
      Toivon, että blogini ja tekstini herättäisivät kiinnostusta luovutettua Karjalaa kohtaan ja myös nuoremmat lähtisivät mukaan ja ottaisivat vastuuta sankarihautausmaiden hoidosta.
      Niin kuin sanotaan: ”kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa” ja siksi laitan paljon kuvia kertomuksiin.
      Iloista kesän loppua sinulle!

      Vastaa

Jätä kommentti