Menu
> Matkapäiväkirja / Kollaa

Hulluja nuo venäläiset

Suojärveltä lähdettäessä kohti Kollaanjokea, on tie ensin neuvostoajan kultakaudella päällystettyä tietä, joka on kuntoluokituksessa huonointa mahdollista tietä mitä on olemassa. Olen itse keksinyt tuon nimityksen, sillä luulen, että tuokin tie on päällystetty neuvostoajan vauraudessa ja sen jälkeen sille ei ole tehty mitään ja paikoin tien montut ovat niin isoja, että niihin pystyisi tunkemaan aikuisen ihmisen ruumiin piiloon. Tie parani huomattavasti, kun päällystys loppui ja tie muuttui hiekkatieksi. Matkalla oli kuitenkin kohtia, joissa tie on loppuun ajettu ja isoja kiviä on noussut pintaan, niin niitä oli pakko varoa. Matkalla yksi henkilöauto oli pysähtynyt vaihtamaan rikkoutunutta rengasta ja sen nähtyäni taas entistä tarkemmin yritin kierrellä kiviä. 

Asterix-sarjakuvassa Obelixin vakiohokema on ”Hulluja nuo roomalaiset”. Obelix käyttää samaa ”Hulluja nuo…” -lausahdusta kaikista vieraista kansoista, kun ei ymmärrä näiden tapoja ja tekemisiä. Ajellessani kohti Kollaanjokea minä manasin mielessäni, että Hulluja nuo venäläiset, sillä tietä oli korjattu ja sinne oli ajettu kiviä, ei soraa, niin kuin Suomessa tehdään, vaan isompia kiviä, jotka olivat aivan kuin perinteisiä kiuasaskiviä, teräviä ja isoja ja niitä oli ajettu koko tien leveydeltä, joten niitä ei voinut kiertää. Siellä sitten köröttelin aivan naurettavaa vauhtia ja toivoin etteivät renkaat rikkoudu! Olin iloinen, kun korjattu kohta päättyi, sillä loppuun ajettu hiekkatiekin oli paljon parempi vaihtoehto kuin venäläiseen tyyliin korjattu tie.

Kollaanjoki

Perillä pysähdyin ensin Kollaanjoen sillan kupeeseen. Kollaanjoki on tunnettu talvisodassa käydyn Kollaan taistelun ansiosta, joka oli yksi talvisodan ratkaisevista torjuntataisteluista. Kollaanoki on 76 km pitkä, se alkaa Kollasjärvestä entisen Suistamon kunnan alueelta ja virtaa jonkin matkaa entisen Suojärven kunnan alueella ja laskee Tulemajärveen. Talvisodan taistelupaikat sijoittuivat joen latvoille, missä joki muistuttaa puroa.

Katsottuani joen jatkoin vähän edemmäksi ja laitoin Nivan parkkiin tien laitaan kenttähautausmaan opaskyltin lähelle, josta lähdin polkua pitkin kohti kenttähautausmaata. Tienoo oli hiljainen, vain tikan naputus kuului ja tuntui oudolle ajatus, että täälläkin taisteltiin. Taistelualueet kasvavat nyt metsää mutta juoksuhautoja ja poteroita oli edelleen nähtävissä.

Kollaan legendat

Taistelut Kollaanjoella jouluna 1939 ja vuoden 1940 ensimmäisinä kuukausina jättivät monta legendaarista hahmoa Suomen sotahistoriaan.

Yksi kuuluisin Kollaan taistelijoista oli komppanianpäällikkö Aarne Juutilainen. Juutilainen oli entinen legioonalainen ja tuosta retkestä saanut lempinimekseen Marokon Kauhu. Sortavalassa syntynyt nuorukainen oli Suomessa heitetty ulos Kadettikoulusta, mutta Ranskan muukalaislegioonassa hän viihtyi viisi vuotta.

Talvisodassa hän toimi JR 34:n päällikkönä ja myös pataljoonan komentajana. Juutilainen oli äkkipikainen, ei-pidetty ja nykymittapuulla arvioituna jopa sopimaton tehtäväänsä mutta hänen rämäpäisyytensä kasvatti Kollaan puolustajien itseluottamusta ja iskosti heihin lujan uskon omaan pärjäämiseen. Laajemmassa mitassa Kauhu teki saman koko Suomen kansalle. Hänestä tuli ensimmäisiä talvisodan legendoja, kun Yleisradion toimittaja haastatteli häntä 19. joulukuuta 1939.

Neuvostojoukoilla oli miesylivoima, mutta suomalaiset pitivät sitkeästi pintansa. Kenraalimajuri Woldemar Hägglundin kerrotaan kysyneen Juutilaiselta kestääkö Kollaa.

– Kyllä kestää, ellei karkuun käsketä juoksemaan, oli Juutilainen vastannut.

Yksi tehtävänsä tinkimättömästi suorittaneista Juutilaisen miehistä oli talvisodan kuuluisin tarkka-ampuja Simo Häyhä. Häyhän tilille lasketaan yli 500 kaatunutta vihollissotilasta ja hän keikkuu yhä arkka-ampuja tilastojen kärjessä. Häyhä jatkoi tarkkaa vihollisten tiputtamista, kunnes räjähtävän luodin haavoittamana joutui jättämään paikkansa.

JR 69:n komppanianpäällikkönä toiminut Martti Make Uosikkinen mestarivoimistelija, olympialaisten pronssimitalisti ja suomalaisen alppihiihdon uranuurta kaatui neljä päivää ennen sodan päättymistä. Kun Uosikkinen makasi kuolettavasti haavoittuneena paareilla, hän antoi viimeisen käskynsä: – Muistakaa, että Kollaa kestää, päällikkö muistutti alaisiaan.

Tarinan mukaan Aarne Juutilaiselle lähetettiin kerran kaksi aseistakieltäytyjää Kollaalle. Juutilainen sanoi, että asetta ei tarvitse ottaa, mutta rintamalla kaikkien oli suoritettava samat tehtävät ja nämäkin miehet lähetettiin vuorollaan vartioon.

– Heittäkää vaikka lumipalloilla, jos vihollinen tulee, Marokon Kauhu opasti miehiä. Molemmat miehet kuitenkin päättivät ottaa kiväärit mukaansa, kun lähtivät vartioon.

Kollaan kenttähautausmaa

Kollaan kenttähautausmaan muistomerkillä näky ei ollut kaunis. Maassa muistomerkin ympärillä lojui hautakynttilän jämiä ja kynttilälyhtyjen ruostuneita kansia ja lasinsiruja rikkoutuneista lasilyhdyistä ja lisää tuulen kuljettamaa roskaa löytyi myös kauempaa. Sotkua katsellessa mietin, että jos vie kynttilän muistomerkille ja tietää ettei ole tulossa siivoamaan itse viemäänsä kynttilää pois, niin miksi ei voi viedä muistomerkiltä edellisten tuomia kynttilänjämiä roskiin? Mieltäni ei yhtään piristänyt pieni kävelylenkki lähimaastossa, sillä satuin paikkaan, jonne on kenttähautausmaalta kannettu maatumatonta roskaa useampien vuosien ajan, muovisia, maatumattomia seppelepohjia, joissa oli vielä sinivalkoiset seppelenauhat paikoillaan ja tekstit ja vuosiluvut pystyi edelleen lukemaan ja muuta maatumatonta roskaa. 

Muistomerkin luota, pakkasin kaikki maatumattomat roskat säkkiin ja vein ne mennessäni Pitkärantaan roskikseen. Maatuvan roskan vien maastoon mutta maatumattoman roskan pakkaan aina autoon ja vien roskiin. Metsään kannetulle roskakasalle en tehnyt mitään, vaan se jäi sinne.

Haravoin muistomerkin ympäryksen ja kiersin katsomassa löydänkö hauta-alueen kulmatapit mutta löysin vain kaksi ja kahdesta kulmasta en merkkejä löytänyt. Lopuksi laitoin muistomerkille kimpun kanervia ja pidin hiljaisen hetken.

Kollaa kesti

Suomalaisten puolustus oli lujittunut joulun 1939 vaiheilla Kollaanjoelle, jota ei ollut kaavailtu pääpuolustuslinjaksi. Venäläisillä oli Kollaan rintamalinjan muodostuessa murskaava ylivoima, noin 15 900 miestä, suomalaisilla 4 400.

Sodan loppuessa suomalaisia oli 14 400, venäläisiä 65 000.

Suomi hävisi talvisodan, mutta vastoin kaikkia todennäköisyyksiä Kollaa kesti sodan loppuun asti, vaikka aivan sodan loppuhetkillä Kollaan puolustus petti ja asemista luopumista suunniteltiin. Kollaan kenttähautausmaalle päätyi 104 sankarivainajaa, joiden jokaisen haudalle laitettiin puinen valkoinen risti, jossa luki ”Tuntematon”.

Kenttähautausmaan läheltä löydettiin 2000-luvulla suomalainen sankarivainaja, jonka löytymispaikka on merkitty. Suomalaissotilas haudattiin Lappeenrantaan vuonna 2014.

2 Kommenttia

  • Tommi
    11.9.2021 klo 20:34

    Hei ja kiitos jälleen !
    Kuvien paikat olivat tuttuja ennen koronaa tehtyjen retkien johdosta.
    Suuri ihmetys oli todella aikanaan kun olin lukenut kirjan Kollaa kestää ja sitten näki sen melkein umpeen kasvaneen puron Purossa oli muuten majavan pesä silloin ehkä 7-8 vuotta sitten
    Mukava muistella .käyntiä uusien kuvien kautta.
    Paljon saat aikaan yhden naisen siivousarmeijalla.

    Vastaa
    • Marja
      23.9.2021 klo 13:47

      Minä olin etukäteen lukenut, että Kollaanjoen latvoilla missä taistelupaikat ja kenttähautausmaa sijaitsevat ei paljoa vettä virtaa ja hyvä niin, sillä muuten olisin ehkä ajanut ensimmäisellä yrittämällä ohi, sillä ei purosta tullut joki mieleen.
      Majavaa en nähnyt eikä pesäkään osunut silmiin.
      Ihmeesti sitä saa aikaan, kun päättää, mutta täytyy tunnustaa, että muutaman kerran kesän aikana mielessä kävi, että kaverille olisi tarvetta…

      Vastaa

Jätä kommentti